Vain taivas kattona – avo-Bentleyllä Alppien yli talvella

Joulukuun loppu oli Sveitsissä poikkeuksellisen lämmin. Yleensähän kaikki Sveitsin korkeammalla sijaitsevat solatiet ovat järjestään suljettuina talven yli, mutta erikoisista sääolosuhteista johtuen muutama tärkeämpi solatie avattiin uudestaan hetkeksi. Päätimme hyödyntää tilanteen.

Engadinin laakso itäisessä Sveitsissä sijaitsevassa Graubündenin kantonissa on yksi tärkeimpiä Sveitsin turismille. Laakso on yksi korkeimmista Euroopassa, ja sillä on pituutta peräti 80 kilometriä. Tästä johtuen talviurheilu kukoistaa. Laaksosta löytyvät mm. sellaiset legendaariset talviurheilukeskukset kuin Sankt Moritz, Ponteresina, Bever, Silvaplana ja Samedan. Näistä luonnollisesti Sankt Moritz on se paikka, jonne Euroopan kerma aina talvisin kokoontuu, ja jossa Bentleyt, Ferrarit ja muut luksusautot ovat varsin arkisia kylän katukuvassa.

Engadiniin vie pohjoisesta saavuttaessa useampikin reitti, mutta talven tullen ne lähes kaikki suljetaan. Ainoastaan 2284 metrissä sijaitseva Juliersola (valtatie 3) pysyy ainoana varmasti auki läpi koko talven – ellei lunta tule poikkeuksellisen paljon.

Hieman itäisempi Flüelasola (valtatie 28) on kuitenkin meistä kiinnostavampi reitti, ja koska se on tammikuun alussa nyt poikkeuksellisesti avoin, päätämme ylittää sen. Autoksi retkelle valikoituu luonnollisesti avoauto, Bentley Continental GT Speed, jollaisella tiettävästi joulupukkikin nykyisin liikkuu.

Keula kohti korkeuksia

Flüela kulkee Davosin läpi – sekin tunnettu talviurheilukeskus, ja Engadiniin saavutaan hieman Zernezin pohjoispuolella. Matkalla ylitetään siis Flüelasola, joka yltää 2384 metrin korkeuteen. Korkeuseroa Julieriin ei ole kuin sata metriä, mutta tuo 100 metriä on talvella yllättävän iso ero, ja juuri se ero, joka erottaa vuorien eri puolilla sijaitsevat laaksot toisistaan.
Siksi Flüelan läpi kulkee myös rautatietunneli eli myös autojuna on vaihtoehto. Auto ajetaan junavaunuun, matkustajat istuvat koko matkan ajan autossa, ja tunnelin toisessa päässä ajetaan ulos vaunusta. Kätevää ja nopeaa. Mutta tylsää.

Sää on ollut siis poikkeuksellisen lämmin, mutta meidän matkapäiväämme osuu varsin talvinen keli. Lunta tupruttaa taivaalta jo Davosissa niin paljon, että epäilemme retken onnistumista. Aurauskalustoa on kuitenkin liikkeellä runsaasti, eli Flüela halutaan selvästikin pitää avoinna niin kauan kuin mahdollista.
Ajamme yhä katto visusti pään päällä. Alla pyörivät Keski-Eurooppaan tehdyt talvirenkaat, jotka tekevät parhaansa hyvin vaihtelevan pidon tarjoavissa olosuhteissa. Kontista löytyvät myös ketjut, jos eteneminen ei muuten onnistu. Näillä solateillä on talvisin muutenkin pakko pitää ketjut kontissa. Se on ihan liikennelakiin kirjoitettu.

Näkyvyys nollassa

Kun puuraja ohitetaan, lumisade sen kuin yltyy. Vauhtia on pakko tiputtaa entisestään, eteen kun ei näe juuri mitään. Koko ympäröivä maailma on valkosta huttua, jossa ei ole juuri kontrasteja. Onneksi tien laitaa koristavat useamman metrin mittaiset aurausmerkit, joiden väliin on vain osuttava.

Continental Speed GT Speedin konepellin alla murisee miehekkäästi kuusilitrainen ja 659-heppainen W12-moottori. Se lienee selvää, ettei noista tehoista ole nyt juuri iloa – pikemminkin päinvastoin. Myös mahtava 900 Nm maksimivääntö on hukkaan heitettyä potentiaalia näissä olosuhteissa. Nelivedosta on sen sijaan oikeasti iloa ja hyötyä.

Huipulla tuulee

Kurvittelemme kieli keskellä suuta neulalansilmämutkasta toiseen, ja etenemme (lähes) vakaasti kohti solatien huippua. Liikkeellä ei ole juuri muita kuin aurauskalustoa. Muut ovat selvästi ymmärtäneet sen, ettei vuorijonon ylittäminen lumimyrskyssä ole varsinaisesti fiksua.
Me sinnittelemme kuitenkin perille. Huipulle saavuttuamme päätämme avata vielä katon. Istuin- ja ratinlämmitys vain päälle, lämmitys niin ikään täysille, ja lisäksi lämmintä ilmaa saa puhaltamaan kuskin niskaan niskatuen alapuolella olevista suuttimista. Lisäksi tarvitaan vielä pipo päähän, muuten järki jäätyy – ei että sitä nyt tällä reissulla edes tarvitaan.
Sitten vain lipsuttelemaan alaspäin. Bentleyn 2,5 tonnin massan tuntee aina, kun auton alamäkeen kiihtyvää vauhtia yrittää hillitä. Keula auraa myös kivasti lunta, maavaraa on selvästi vähemmän kuin näihin olosuhteihiin paremmin tehdyssä Bentaygassa. Muutama sata metriä alempana lumisade onneksi lähes loppuu. Tämä on tyypillistä vuoristossa.  Vuorijononen eri puolin valitsee yleensä erilainen sää.

Vähitellen pystymme nostamaan myös vauhtia, mutta maisemia ei ehditä silti ihailla. Näkyvyys on myös yhä varsin rajoittunut. Meitä ympäröivät vuoret on valkosiniharmaan pöperön peitossa.

Lopulta saavumme alas Engadinin laaksoon. Poikkeamme vielä yhdelle sivutielle ja yllätämme muutaman ruokailupuuhissa olevan kauriin. Ne eivät selvästikään osaa käsittää näkemäänsä. Olemme tavallaan samaa mieltä heidän kanssaan: hullua hommaa – avoautoilu talvella. Mutta ah, silti niin hauskaa. Ja autoista pitävinä autohulluina olemme kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että juuri tällaisesta autoilusta pitää nauttia niin kauan kuin se vain on mahdollista. Bentleyhän julkaisi juuri tiedon ensimmäisen täyssähköautonsa valmistuksesta. W12-moottorille ei siis kaiketi voi povata enää ikuista tulevaisuutta.

Lopuksi käymme vielä heittämässä muutaman donitsin paikallisen Autoliiton talviajoon tehdyssä harjoittelukeskuksessa. Myös ajo-opettavat katsovat meitä kuin järkensä menettäneitä. No joo, eihän se ihan tavallista ole, että ilman mitään veroja lähes 250 000 euron hintaisella avoautolla ei kuskin päätä palella.

Teksti ja kuvat Vesa Eskola