12.11.2022 Ajoneuvot Yhteiskäyttöauto: Auto vuokralle nettipalveluun – voiko sillä ansaita? – ”Isossa taloyhtiössä vakioporukka vuokraa koko ajan” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Oma auto vuokralle yhteiskäyttöauto-palveluun silloin, kun sitä ei itse tarvitse. Mahdollisuus ansaita – tai ainakin kattaa auton juoksevia kuluja? Yhteiskäyttöautoilu ei ole Suomessa yleistynyt täysin sitä vauhtia, mitä sen muutamia vuosia sitten oletettiin yleistyvän. Erilaisia yhteiskäyttöautoiluun liittyviä palveluita on tullut – ja myös mennyt.Esimerkiksi OP-ryhmän ja BMW:n yhteistyössä aloittanut Drive Now -palvelu loppui Helsingissä muutaman vuoden jälkeen. Vuonna 2015 perustettu Blox car -palvelu, jossa oman autonsa pystyi laittamaan vuokralle palveluun, meni kesällä 2022 konkurssiin. Suomen markkinalla ainoaksi toimijaksi, jossa oman auton voi laittaa vuokralle, jäi tanskalainen Gomore. Palveluita, joissa yritys vuokraa yhteiskäyttöautoja kuluttajille, on Suomessa joitakin.Gomore on aloittanut Suomessa vuoden 2020 lopulla ja sen maajohtaja Boris Perkiö kertoo, että yhtiö teki Suomessa tänä syksynä ensimmäisen tuloksellisen kuukautensa.– Suomi on ollut kaikkein nopeiten kasvanut Gomore-maa, Perkiö sanoo.Gomore toimii Suomen lisäksi myös Tanskassa, Ruotsissa, Espanjassa, Sveitsissä ja Itävallassa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyIhmiset pitävät toisten omaisuudesta huoltaPerkiön mukaan se, että Gomore jäi ainakin tällä hetkellä ainoaksi palveluksi, johon yksityinen henkilö voi laittaa autonsa vuokralle, Blox Carin ajauduttua konkurssiin, johtuu muun muassa siitä, että Gomore tarjosi paremman alustan, mutta myös paremman vakuutusturvan.– Gomoren vakuutus vuokrauksen ajalle vastaa käytännössä minkä tahansa vakuutusyhtiön kattavaa täyskaskovakuutusta, Perkiö sanoo.Vakuutusturva Gomoressa kattaa autolle tapahtuneen vahingon jopa 100 000 euroon saakka, joten arvokkaammankin auton voi laittaa Gomoreen vuokralle vakuutuksen näkökulmasta.Vahinkoja myös tapahtuu vähän, Perkiön mukaan esimerkiksi selväsi vähemmän kuin normaaleilla autonvuokrauspalveluilla.– Tämä johtuu siitä, että ihmiset pitävät toisten omaisuudesta hyvää huolta, parempaa huolta kuin jos sen omistaisi joku kasvoton korporaatio, kuten autovuokraamo, Perkiö sanoo.Gomoren palvelussa jokainen vuokraaja vuokraa autoa omalla naamalla ja nimellään, samoin myös autojen omistajat esiintyvät omana itsenään palvelussa. Vuokraajat antavat myös auton omistajille suosituksia ja omistajat voivat myös suositella autojen vuokraajia hyvinä vuokralaisina. Gomore-palvelua leimaa tietynlainen yhteisöllisyys.Perkiö sanoo, että Gomoren menestyksen salaisuus on juuri riskienhallinta. Jokainen, joka haluaa autonsa Gomoreen vuokralle, täytyy ensin rekisteröityä palveluun käyttäjäksi. Rekisteröitymisen yhteydessä asiakas tunnistetaan ja muun muassa hänen luottotietonsa tarkistetaan.– Tämä riskienhallintaprosessi on meillä hioutunut Euroopassa kymmenen vuoden aikana. Monilla autovuokraamoillakaan ei ole tällaista, tässä asiakas tunnistetaan selkeästi siksi asiakkaaksi, kuka väität olevasi. Samassa prosessissa selvitetään myös se, että pystytkö selviytymään esimerkiksi mahdollisen vakuutuksen omavastuusta, jos vahinko tapahtuu, Perkiö sanoo.Vakuutuksen omavastuu Gomoressa on 750 euroa ja 10 euron lisämaksulla per vuokrauspäivä omavastuun voi alentaan 250 euroon.Useita vuokratapahtumia autolle per kuukausiGomore vaikuttaa kaikin puolin siis hyvin turvalliselta ratkaisulta laittaa oma auto vuokralle, silloin kun autoa ei itse tarvitse. Myös vuokraajan näkökulmasta palvelu vaikuttaa hyvältä, sillä palvelussa on monenlaisia autoja ja päivävuokra voi olla myös edullinen. Muutamalla kympillä voit saada hyvän ja siistin auton käyttöön päiväksi, ja jos haluaa parempaa ja uudempaa, kuten vaikka uuden sähköauton ajoon, päivähinta on enemmän, mutta kuitenkin kohtuuhintainen, selvästi alle sadan euroa.Mutta voiko auton omistaja ansaita Gomorella, tai vähintään kattaa oman auton kuluja?Boris Perkiö sanoo, että se, kuinka hyvin auto liikkuu, vaikuttaa esimerkiksi sen sijainti. Keskikaupungilla, kuten Helsingin keskustassa on kysyntää pienille autoille, joka vuokrataan lyhyeksi ajaksi, esimerkiksi vajaaksi päiväksi.– Meidän vuokraajat ajattelevat myös ympäristönäkökulmasta asioita. Niin, että sähköautoa ei tarvitse kaikkien omistaa, vaan yhteiskäyttö on fiksua. Isossa taloyhtiössä vakioporukka vuokraa koko ajan, Perkiö sanoo.Perkiön mukaan palveluun onkin muodostunut niin sanottuja taloyhtiöautoja – yksi asukas omistaa auton, jota muut taloyhtiön asukkaat vuokraavat.Kysyntää keskikaupungin lisäksi on myös muualla. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kysyntää yhteiskäyttöautoille on kehä ykkösen sisäpuolella hyvin ja sen ulkopuolellakin, kuten Espoossa, Helsinki-Vantaan lentoaseman lähistöllä hyvin.Tavallinen Gomore-autonomistaja vuokraa autoaan keskimäärin 2,3 kertaa kuukaudessa. Yhden vuokrauksen kesto on keskimäärin noin kaksi päivää.– Keskiansio tietysti kaikkia kiinnostaa, ja se on keskimäärin 180 euroa kuukaudessa, omistajalle tilitettävä summa siis Gomoren komission jälkeen, Perkiö sanoo.Keyless tuo vaivattomuuttaGomoren autoihin voi asentaa myös keyless-toiminnon, joka tarkoittaa sitä, että auton omistajan ei tarvitse olla luovuttamassa eikä vastaanottamassa autoa vuokraustapahtuman aluksi eikä lopuksi. Autoon asennetaan keyless-laitteisto, jolloin auto on mahdollista vuokrata applikaatiolla. Auton omistaja on dokumentoinut auton vauriot etukäteen sovellukseen. Vuokraustilanteen yhteydessä vuokrauksen aluksi ja lopuksi autosta otetaan valokuvat ja mahdolliset vuokrauksen aikana tulleet vauriot dokumentoidaan.Keyless-toiminto vaikuttaa myös vuokrausten määrään niitä lisäävästi, koska se on vuokraajalle auton selkeästi helpompaa ja aikataulullisesti joustavampaa. Sitä se on myös auton omistajalle, tarvitsee vain varmistaa Gomoren kalenterista, että auto on tarjolla silloin kuin sitä ei itse tarvitse.Keyless-autoja vuokrataan enemmän, keskimäärin neljä kertaa kuukaudessa ja keyless-autojen omistajat tienaavat Gomoresta palkkion vähennysten jälkeen vähän yli 260 euroa, melkein puolitoistakertaisesti normaaliin vuokraajaan nähden.– Paras viisi prosenttia vuokraajista tienaa yli 450 euroa kuukaudessa ja parhaat ammattimaisesti autojaan vuokraavat omistajat yltävät jopa yli 800 euron kuukausituloihin, Perkiö sanoo.Keyless-toiminnon asennus eikä sen pois purkaminen myöskään maksa auton omistajalle mitään. Alussa keyless-toiminto on veloitukseton, jonka jälkeen siitä peritään 25 euron kuukausimaksua.Monella auto seisoo käyttämättömänä, jopa päiviä, kun ollaan etätöissä ja kaupungissa palveluiden äärellä. Mutta silti auton kulut juoksevat koko ajan. Kysymys kuuluukin, että voisiko kuluja kattaa sillä, että auton laittaisi vertaisvuokrauspalveluun vuokralle?Moottori päätti kokeilla – tässä Yhteiskäyttöauto-juttusarjassamme seuraamme, millaista elämää yhteiskäyttöautomme alkaa elää, kun laitamme sen vuokralle Gomore-palveluun. Samalla saamme ehkä vastauksia auton kuluja koskeviin kysymyksiimme.Teksti ja kuvat: Manu TuppurainenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Ajoneuvot Bentley EXP 15 -konsepti ennakoi täysin uuden ajan Bentley’ä, mutta sen oviratkaisu on lainattu Hyundai Velosterista 11.7.2025 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 6 N näki viimein päivänvalon – kiinteä takasiipi kertonee kaiken oleellisen tästä sähköisestä urheilusedanista 10.7.2025 Ajoneuvot Toyotan multi-pathway solution ulottuu nyt myös rallipolulle – vetykonsepti GR Yaris Rally2:sta tullaan näkemään Suomen MM-ralleissa 10.7.2025 Ajoneuvot Tiedätkö mikä auto on Suomen edullisin ja samalla Euroopan ostetuin? 10.7.2025 Ajoneuvot Tässä on uusi Mazda CX-5 – erottuvuustekijöitä riittää, eikä vähäisimpänä ahtamaton 2,5-litrainen bensiinimoottori vuonna 2025 10.7.2025 Ajoneuvot Hyundai tylyttää: ”kukaan ei enää halua manuaalivaihteistoja” 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen