28.8.2018

53 latausta myöhemmin: Puolasta Japaniin uudella Nissan Leafilla

53 latausta myöhemmin: Puolasta Japaniin uudella Nissan Leafilla

16 000 kilometriä Puolasta Japaniin sähköautolla oli sellainen suoritus, että puolalainen napaseikkailija aikoo seuraavaksi ajaa koko matkan takaisin.

Naparetkeilijä Marek Kaminski on toteuttanut tällä kertaa hiukan erilaisen haasteen, sillä toukokuussa Puolasta lähtenyt seikkailija on lopulta päässyt perille Tokioon. 30. toukokuuta alkanut matka vei puolalaisen seikkailijan aina Zakopanesta Liettuan, Valko-Venäjän, Venäjän, Mongolian, Kiinan ja Etelä-Korean kautta Japaniin.

53 latausta myöhemmin: Puolasta Japaniin uudella Nissan Leafilla

Nissan Leafilla toteutettu automatka oli brändätty #NoTraceExpedition:iksi, eli koko matkan ajatus oli vaeltaa sen kummempia jälkiä jättämättä. Varusteena hänellä oli tavallinen 40 kWh:n akulla varustettu toisen sukupolven Leaf, mutta toisaalta autoa oli muokattu muun muassa sängyn verran ja laturivälineistönkin suhteen Kaminski oli melkoisen omavarainen.

53 latausta myöhemmin: Puolasta Japaniin uudella Nissan Leafilla

Pitkän matkan komeimpia osuuksia olivat puolalaisen mukaan Mongolian hiekkatiet ja Venäjällä toteutetut latausratkaisut, joita hän kuvaili "kekseliäiksi". Aiemmin urallaan Marek oli ensimmäinen ihminen, joka kävi samana vuonna sekä Pohjois- että Etelänavalla.

53 latausta myöhemmin: Puolasta Japaniin uudella Nissan Leafilla

– Auto oli ongelmaton, yhden yhtä ruuvia ei tarvinnut kiinnittää takaisin, Marek kuvaili kokemustaan.
Niinpä perille pääsemisen jälkeen puolalainen seikkailija tekee sen, mitä jokainen täysipäinen yllytyshullu tekisi: ajaa koko matkan takaisin Puolaan.

53 latausta myöhemmin: Puolasta Japaniin uudella Nissan Leafilla

16 000 kilometrin matkaan kului 53 latausta ja keskimääräinen toimintamatka oli 250 kilometriä. Pisin päivämatka oli 493 kilometriä. Lyhyellä matikalla laskettuna Kaminskin kolmen kuukauden matkailun keskimääräinen päivämatka oli vajaa 200 kilometriä päivässä, joten kiireiselle ei tätä matkustustapaa voi suositella. Nissanin oma infografiikka tosin väittää matkaan kuluneen 60 päivää (kolmen kuukauden työpäivät), eli noin akullisen päivässä.

– Uskoimme että hänen matkansa osoittaa, miten sähköautoilla ihmiset voivat ajaa valtavia matkoja mukavasti, samalla vaikuttaen ympäristöön positiivsesti, ja Marek onnistui juuri tässä, kommentoi Nissanin Euroopan sähköautojohtaja Gareth Dunsmore.

https://youtube.com/watch?v=ApGU-taJ0Y0

Lähde ja kuva: Nissan

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat