11.12.2015

Citroënilta sähköistä avohoitoa rantakuumeeseen

Kalajoen hiekat vain sua odottaa...

Ranskalaisten autovalmistajien outolintu, Citroën, on pitkästä aikaa luovan hulluuden äärellä. Merkki ilmoitti aloittavansa E-Mehari nimeä kantavan sähköauton tuotannon, mallin juurien juontaessa aina 2CV:hen saakka. Ensi keväänä Rennesin tehtaalta saapuva kangaskattoinen uutuus näyttää karanneelta konseptiautolta, mutta kyseessä on Citroënin näkemys sähköajan ranta-autosta.

Formentera E-Mehari

E-Meharille luvataan toimintasäteeksi 200 kilometriä kaupungissa ja 100 kilometriä maantiellä, 50 kilowatin tehon riittäessä 110km/h:n huippunopeuteen. Korotetun alustan lisäksi rantakäyttöisyyttä on haettu esimerkiksi täysin pestävällä sisustalla ja muovisella korirakenteella. Värivaihtoehtoja on neljä, joista mainittakoon “pakomatkalle kutsuva” sininen sekä “energiaa ja optimismia huokuva” oranssi.

Dromedaarilaji méharin mukaan nimetty alkuperäinen auto oli muovikorinen maastoversio klasssisesta 2CV “rättisitikasta”. Vuonna 1968 esitelty automalli pysyi tuotannossa 19 vuotta, valmistusmäärän ollessa lopulta noin 145 000 autoa. Keveyden ja 1980-luvulla saapuneen nelivedon ansiosta autolla oli hyvät maasto-ominaisuudet. Rantapetojen lisäksi myös Ranskan ja Irlannin armeijat löysivät Méharin omakseen.

Mikäli koet kuuman hiekan kutsun, kannattaa E-Meharin mahdollisesta saatavuudesta Suomessa tiedustella Citroënin maahantuojalta Auto-Bon Oy:ltä.

Lähde ja kuvat: Citroën

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat