11.12.2015 Ajoneuvot Citroënilta sähköistä avohoitoa rantakuumeeseen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kalajoen hiekat vain sua odottaa... Ranskalaisten autovalmistajien outolintu, Citroën, on pitkästä aikaa luovan hulluuden äärellä. Merkki ilmoitti aloittavansa E-Mehari nimeä kantavan sähköauton tuotannon, mallin juurien juontaessa aina 2CV:hen saakka. Ensi keväänä Rennesin tehtaalta saapuva kangaskattoinen uutuus näyttää karanneelta konseptiautolta, mutta kyseessä on Citroënin näkemys sähköajan ranta-autosta. E-Meharille luvataan toimintasäteeksi 200 kilometriä kaupungissa ja 100 kilometriä maantiellä, 50 kilowatin tehon riittäessä 110km/h:n huippunopeuteen. Korotetun alustan lisäksi rantakäyttöisyyttä on haettu esimerkiksi täysin pestävällä sisustalla ja muovisella korirakenteella. Värivaihtoehtoja on neljä, joista mainittakoon “pakomatkalle kutsuva” sininen sekä “energiaa ja optimismia huokuva” oranssi. Dromedaarilaji méharin mukaan nimetty alkuperäinen auto oli muovikorinen maastoversio klasssisesta 2CV “rättisitikasta”. Vuonna 1968 esitelty automalli pysyi tuotannossa 19 vuotta, valmistusmäärän ollessa lopulta noin 145 000 autoa. Keveyden ja 1980-luvulla saapuneen nelivedon ansiosta autolla oli hyvät maasto-ominaisuudet. Rantapetojen lisäksi myös Ranskan ja Irlannin armeijat löysivät Méharin omakseen. Mikäli koet kuuman hiekan kutsun, kannattaa E-Meharin mahdollisesta saatavuudesta Suomessa tiedustella Citroënin maahantuojalta Auto-Bon Oy:ltä. Lähde ja kuvat: Citroën Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 5.9.2026 Huutokauppahelmet Sydänverellä tehty, 116 kilometriä ajettu Lexus LFA Nürburgring Package on varmastikin arvokkain japanilaisauto, jonka tällä hetkellä rahalla saa 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja