19.2.2020

Euroopan automyynti hidastui tammikuussa – pääsyynä joulukuun vilkas rekisteröinti

Talousarvioesitys 2020

Autonvalmistajat kiirehtivät rekisteröimään autoja poikkeuksellisen vilkkaasti joulukuussa, mikä heijastuu tammikuun rekisteröinteihin.

Uusien autojen myynti laski 7,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, kertoo autonvalmistajien etujärjestö ACEA. Tammikuussa Euroopassa rekisteröitiin 956 779 uutta henkilöautoa.

ACEA kertoo hidastuneen myynnin pääsyyksi vuoden 2020 alussa voimaan tulleet päästötavoitevaatimukset, joiden vuoksi autonvalmistajat kiirehtivät rekisteröimään autoja jo joulukuussa.

Vuoden 2019 joulukuussa Euroopan unionissa rekisteröitiinkin 1 066 079 henkilöautoa, kun vuonna 2018 vastaava luku oli vain 854 702 autoa. Rekisteröimällä autoja vielä vuoden 2019 puolella autoteollisuus sai suuripäästöisiä malleja myytyä niin, etteivät ne vaikuta vuoden 2020 päästötavoitteisiin.

Lisäksi alkuvuoden hidastuneen myynnin arvioitiin johtuvan myös maailmantalouden heikentyneestä tilasta ja Iso-Britannian EU-erosta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ford kärsi eniten

Uusien autojen rekisteröinneissä suurimman pudotuksen koki Ford, kertoo Automotive News Europe. Fordin myynti tipahti peräti 19 prosenttia. Toiseksi eniten kärsivät Renault ja PSA Group, jotka tippuivat 16 ja 14 prosenttia.

Volkswagen Groupin myynti pysyi ennallaan, mutta merkin sisällä tapahtui vaihtelua.

Suuri poikkeus linjaan oli Toyota, jonka myynti kasvoi 10 prosenttia.

Teksti:  Lauri Ahtiainen, lähteet: ACEA, Automotive News Europe

Luetuimmat