9.12.2017 Ajoneuvot Infiniti QX80: Nissanin suurin ja komein on kuin lottovoittajan Qashqai Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nissanin luksusmerkki Infinitin malliston suurin ja komein on QX80-luksusmaasturi, joka uudistui Dubain kansainvälisessä autonäyttelyssä. Nissanin rinnakkaisella luksusmerkillä Infinitillä on laaja mallisto, jonka huipulla komeilee maasturi QX80. Auto on valtavan suuri ja jo valtavia sivupeilejä katsoessaan ajattelee, että ne pieneen Micraan asennettuna pudottaisivat siitä ovet. Auton jokainen pelti ja muoto huokuu itseluottamusta. Tämän huippumallin uusi painos esiteltiin Dubai International Motor Show’ssa marraskuussa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Joka kerta pikkuisen parempi Malli sai alkunsa vuonna 2010 nimellä QX56 ja uusi nimi QX80 otettiin käyttöön pienen päivityksen mukana vuonna 2014. Auton sisarmalli on hieman erinäköinen, emomerkin edustaja Nissan Patrol, joka sekin on vahvasti oman mallistonsa yläpäätä. Mallien ero on se, että Patroliin raaskii kytkeä esimerkiksi sen hevosperävaunun, eli Nissan on pykälän ’työkalumaisempi’, kun taas QX80 on oikea luksusmaasturi. Vuoden 2016 tilastojen mukaan QX80:n osuus koko Infinitin myynnistä on 8,7 %, mikä tarkoittaa noin 20 700 autoyksilöä vuodessa. Aivan heittopussina ei ole Nissan Patrolkaan. Dubain autonäyttelyssä Patrol nähtiin moottoriurheilujaosto Nismon virittämässä iskussa, jolloin käsin kootusta 5,6-litraisesta V8:sta revitään peräti 428 hevosvoimaa. Myös muuten auto on valmisteltu rata-ajoon ja 0–100 km/h taittuu 6 sekunnissa. Jättimallin ulkonäkö on kohentunut paljon sen kehityskaaren aikana, ja kromisia yksityiskohtia korista löytyy nyt melkoisesti. Se ei ole yllätys, sillä auton markkina-alueilla Pohjois-Amerikassa, Venäjällä ja Lähi-Idässä pidetäänkin kovasti kromin kiillosta. Nopealla vilkaisulla kyse saattaisi olla kevyestä faceliftistä, mutta huolellisemmalla tarkastelulla eroja alkaa löytyä melko kattavasti. Esimerkiksi led-ajovalojen sijoittelu ja umpion muoto ovat muuttuneet täysin, samoin maski, konepelti ja monet muut yksityiskohdat. Perusrakenne on kuitenkin täysin sama, ja muutokset on kuitenkin tehty muotoilemalla uudelleen tietyt kohdat samassa korissa. Värivaihtoehtojakin on sekoitettu uuden korin koristeeksi muutama lisää. Auton suunnittelussa on arvattavastikin keskitytty ensisijaisesti matkustusmukavuuteen. Jousitus on säädetty mukavuuspainoitteiseksi, särinöiden pääsyä koriin vaikeutettu entisestään ja äänieristystä muutenkin parannettu. Myös sisätilan lukuisat viihde- ja mukavuusvarusteet puhuvat samaa kieltä. Viihdejärjestelmä on päivitetty ja takamatkustajien näyttöjen kokoa on kasvatettu 7:stä 8:aan tuumaan, myös resoluutioiden kasvaessa ultra-tasolle asti. Auto puhuu nyt 31:tä kieltä aiemman kolmen sijaan. Auton viihdekeskus tottelee kaukosäädintä, ja liitäntöjä löytyy niin tableteille, älypuhelimille, tietokoneille kuin pelikonsoleille, oli johto sitten USB, tai HDMI. Kaikilla auton näytöillä voi tehdä eri asioita yhtä aikaa. Auton uudenlainen älyavain toimii siten, että se muistaa kahdelta kuljettajalta yli 200 asetusta, liittyen esimerkiksi istuimen asentoon, turvavarusteisiin, ilmastointiin, audio-järjestelmään sekä viihdejärjestelmään. Kännykällä onnistuu käynnistäminen ja lisäksi jos auton hukkaa parkkihalliin, voi autoa etsiä tööttäämällä älypuhelimen avulla. Turvavarusteissakin löytyy lukuisten tutkien, kameroiden ja sensorien muodossa. Luonnollisesti varoituksia annetaan esimerkiksi kaistaviivojen ylityksestä maantiellä, liian lähellä edellä ajavaa olemisesta sekä törmäysvaarasta. Alan trendien mukaisesti auto myös puuttuu tarvittaessa tilanteeseen, eihän luksusmaasturia voi olla ilman automaattista hätäjarrutusta. Älykäs vakionopeudensäädin toimii niinkin alhaisella nopeudella kuin 1 km/h. Viimeistely kuin sveitsiläisessä kellossa Jalkatilat ovat ruhtinaalliset ja säilytystilaa löytyy paljon. Seitsemän- tai kahdeksanpaikkaisessa matkustamossa on todella jätetty sijaa viimeistelylle. Istuimia on kolmessa rivissä, ja keskirivillä on valmistajan mukaan parhaimmillaan metrin verran jalkatilaa. Tavaratilaa jää vielä kolmannenkin rivin taakse 470 litraa. Mutta se viimeistely, josta ei siis ole tingitty. Nahkaa on ympäri auton sisustaa usean naudan verran ja se on huoliteltu tarkkaan istuimiin ja muihin verhoiluihin. Penkit ovat luonnollisesti ilmastoidut ja hierovat. Nahka ei ole ainoa asia, jota on käytetty huolellisesti; myös lukuisat puusomisteet sekä metalliosat ovat tarkkaan harkittuja. Se, että viimeistelyn laatu on näin korkeaa, perustuu käsityöhön; Japanissa Kiushun saarella, josta QX80 siis on kotoisin, asuu näköjään käsistään käteviä autonrakentajia. Kaiken kaikkiaan sisätila on väreiltään rohkea ja muhkean ylellinen kokonaisuus. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Nostalginen auto Moottoripuolella Infiniti QX80 luottaa perinteisiin konsteihin. Konepellin alla pyörii bensiinikäyttöinen V8, jonka iskutilavuus ilmoitetaan etusiivessä kromatuin numeroin, eli 5,6 litraa. Ahdinta ei ole, vaan imuilma tähän 400-hevosvoimaiseen voimanpesään virtaa vapaasti. Bensiinimoottoriksi vääntöä löytyy hyvin, peräti 560 newtonmetrin edestä, tosin vasta 4 000 minuuttikierroksen kohdalla. Moottorilohko on sama kuin sisarmalli Patrolissa. Auton saa sekä taka- että nelivetoisena ja vedon välittää seitsenpykäläinen perinteinen automaattivaihteisto. Vaikka Infiniti on osittain tunnettu myös autoteknisistä mullistuksistaan, esimerkiksi sedan Q50:n kokonaan sähköjohdoilla välitettävä ohjaus, voidaan todeta, että uuden QX80:n kohdalla luotetaan perinteiseen menestysreseptiin – ja erittäin hyvä niin. Infiniti QX80:tä ei varmasti ole lähtökohtaisesti tarkoitettu vetojuhdaksi, mutta autolla saa vetää peräti 3 200-kiloista kärryä. Tämä reilusti yli 2-tonninen maasturijärkäle kiihtyy nollasta sataan sutjakasti 7,5:ssä sekunnissa, huippunopeuden ollessa 210 km/h. Auto on väitetty suureksi, mutta millainen järkäle Infiniti QX80 sitten on? Pituutta löytyy 5 306 millimetriä, akseliväliä 3 075, korkeutta 1 925 ja leveyttä 2 029 milliä. Suuressa autossa on luonnollisesti myös suuret pyörät, ja suurimmillaan QX80 luottaa 275 / 60 R22 -rengastukseen. Ilmanvastuskertoimeksi ilmoitetaan niinkin kohtuullinen luku kuin 0,36. Suuri koko näkyy myös polttoaineenkulutuksessa, yhdistetyn amerikkalaiskulutuksen ollessa sadalla kilometrillä valmistajan mukaan 14 litraa ja kaupungissa kulutusmittari kohoaisi peräti 17 litraan. Mikäli auto on nelivetoversio, hiipuu bensatankki vielä litran vauhdikkaammin 100 kilometrin matkalla. Suomessa Nissanin kruununjalokiviin kuuluvaa Infinitiä ei myydä, ja heille, jotka alkoivat uudistunutta Infiniti QX80:tä himoitsemaan talliinsa sanottakoon, ettei malli ole edes Euroopan tuontiohjelmassa. Pitää siis laajentaa etsintäaluetta koko maailmaksi. Yhdysvalloissa Infinitin rattiin pääsisi tosin jo noin 55 600 eurolla... Teksti: Benjamin Helander Kuvat: Infiniti, Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 27.9.2026 Klassikko Lucea haukutaan erikoisen näköiseksi, mutta muistatteko, kun Ferrari teki Lepakkoauton? 26.9.2026 Matkailuajoneuvot Hymer uutuusmalli GT-S:ssä on olohuone kahdella sohvalla 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Carado CV595 4×4 X-Edition: Välillä jotain muuta kuin valkoista ja harmaata 25.9.2026 Uutinen Sähköautojen akkukorjaus puhuttaa: vaarana varaosien huono saatavuus ja korjauskelvottomat akut 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Korin levennyksillä Pössl Roadstar XT -malliin saa yli 2 metrin poikittaisvuoteen 25.9.2026 Ajoneuvot Legendaarinen 1,6 miljoonaa kilometriä ajettu Mersu löytyi 20 vuotta katoamisensa jälkeen – näin se päätyi takaisin Suomeen 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knausin uutuusmallissa diesel lämmittää myös asuintilat 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Adria Alpina 583 UL: Uusi ilme ja kaksi tapaa kokata Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 26.9.2026 Huutokauppahelmet Kelpaakohan tämä Kiovasta sotaa pakoon lähtenyt ilmiömäinen ZIS 110B Phaeton jäseneksi Packard-klubiin Packardin kotimaassa? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 26.9.2026 Matkailuajoneuvot Hymer uutuusmalli GT-S:ssä on olohuone kahdella sohvalla 26.9.2026 Koeajo Koeajo: Porsche Cayenne Turbo tarjoaa tulisuutta 1156 hevosen edestä 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?