17.11.2022

Käytetty kesäauto: Honda Civic Type R jäi unohtumattomasti mieleen jo lapsena, kiitos videopelien

Honda Civic Type R

Moottorin käytetty kesäauto Honda Civic Type R kiersi kesällä tiuhaan mutkateillä ja moottoriradoilla. Yhdellä toimituksen jäsenellä oli kuitenkin jo aiempaa kokemusta vastaavalla autolla kilpailemisesta.

Sunnuntai. Yksinkertaisella moottoriradalla on menossa harrastekilpailu, jossa liikkeelle lähdetään lentävällä lähdöllä. Olen Civic Type R:llä joukon viimeisenä lähtijänä. Lähtöviiva ylitetään, ja V-Tec-moottori aloittaa parkumisen. Ensimmäiseen mutkaan mennessä olen ohittanut jo kolme kilpailijaa, ja kierroksen puolivälissä loputkin.

Honda Civic Type R

Civic tuntuu aivan oikealta kilpa-autolta verrattuna edelliseen kilpuriin, Suzuki Alto Works RS-Z:aan verrattuna. Tehoa on suorastaan järkyttävästi enemmän, eikä sunnuntaisarjan kilpailu oikeastaan edes tunnu kilvan ajamiselta. Muista vakioautoista ei yksinkertaisesti ole mitään vastusta viritettyyn Type R:ään verrattuna. Tosin ensimmäistä kertaa elämässä myös päässä vilahtaa ajatus, että suurten tehojen kaveriksi voisi olla hyvä päivittää myös parempia renkaita ja jarruja. Alustan toiminnalle sen sijaan ei vielä anneta ajatuksen häivääkään.

Pari pientä pyörähdystäkään radan turva-alueelle ei vaikuta kisan lopputulokseen. Civic kiihtyy raketin lailla uudestaan huippunopeuteen ja kilpailijat katoavat jälleen taustapeilistä horisonttiin. Näin nopeaa autoa kun pääsisi joskus oikeasti ajamaan.

Honda Civic Type R

Tarina sijoittuu vuoden 2005 tienoille, kun allekirjoittanut on saanut Playstation 2 -pelikonsolille Gran Turismo 4 -autopelin. Pelissä tarkoituksena on kisojen voittamisen lisäksi kerätä mahdollisimman vakuuttava autokokoelma – päästä ajamaan unelmien autoja virtuaalisesti. Kahdeksanvuotiaalle Civic Type R oli ehdottomasti yksi tällainen unelmista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Opi ja innostu

Videopeleillä on etenkin kaltaisilleni 1990-luvulla syntyneille usein suuri merkitys. Etenkin Gran Turismo -pelisarja antoi tietämystä mitä erilaisimpien automallien olemassaolosta hyvin nuorena – edes koko ikänsä autojen kanssa tekemisissä ollut isäukkokaan ei välttämättä ollut kuullutkaan kaikista siisteistä automalleista. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa ainakin itselle alkoi muodostua käsitys siitä, miten rajaton määrä eri tavalla hienoja autoja maailmassa on olemassa.

Honda Civic Type R

Jatkossa videopelit voivat olla yhä kasvavissa määrin se tekijä, joka saa lapset ja nuoret kiinnostumaan autoista muunakin kuin kulkupelinä pisteiden A ja B välillä. Monet pelit, etenkin ne joissa kisataan moottoriradoilla, opettavat myös hyvin autojen dynamiikkaa. Autojen säätömahdollisuuksien ei tarvitse olla edes kovin laajat, että oppii ymmärtämään perusasioita esimerkiksi jousituksen jäykkyyden vaikutuksesta ajamiseen.

Toisaalta useissa autopeleissä myös kaahaillaan pitkin julkisia teitä, monesti vielä koppalakit perässä. Jos olet huolissasi, että tällaisia pelejä pelaavasta lapsestasi tulee kauhea rämäpää joka ajelee tulevaisuudessa oikeastikin seiniä pitkin poliiseja pakoon – älä ole. Lapsetkin kyllä ymmärtävät kyseessä olevan vain videopeli, anna siis heidän pitää hauskaa myös Need for Speedien parissa.

Honda Civic Type R

Välillä videopelit on koettu negatiivisina myös autonvalmistajien tahoilta. Joitain vuosia takaperin Toyota ilmoitti, ettei heidän tuotteitaan näe jatkossa pelien autovalikoimissa. Virallista selitystä vetäytymiselle ei varsinaisesti saatu. Asiaa perusteltiin muun muassa sillä, ettei japanilaisjätti halua promota laittomia katukisoja. Ainakaan allekirjoittanut ei ole kuullut ikinä tapausta jossa oltaisiin todettu ”Ei kiitos, en halua kokeilla Toyota Supraasi, koska olen ajanut sellaisella jo Forzassa”.

Toivotaan kuitenkin, ettei muut valmistajat lähde toteuttamaan samanlaista linjaa. Toivotaan myös, että autopelit pitävät pintansa markkinoilla syöttämässä autojen ilosanomaa tuleville sukupolville. Mitä enemmän autoharrastajia maailmassa on, sitä isompi mahdollisuus on myös saada markkinoille uusia mielenkiintoisia autoja.

Teksti: Eetu Kokkonen Kuvakaappaukset: Gran Turismo 4

Lisää aiheesta

Luetuimmat