27.8.2018

Käytetyt erikoisuudet – Lancia Dedra

Tori.fi - Lancia Dedra

Lancia Dedra on etäisesti sukua rallin maailmanmestarille, mutta edustaa hieman vakavammin. Löysimme yksilön, joka vaikuttaisi säilyneen upeassa kunnossa.

80-luvun puolella Lancia Delta kahmusi merkille maailmanmestaruuksia rallipoluilla. Sillä voitettiin valmistajien maailmanmestaruus peräti kuusi kertaa peräkkäin. Lancia Dedra omaa tähän löyhät sukulaissuhteet.

Lancia Dedra
Dedralla on hyvin löyhä yhteys rallimestaruuksiin, mutta koko Lancian merkki omaa upean historian.

Myös suomalaiset pääsivät nauttimaan Lancian rallimenestyksestä. Juha Kankkusen neljästä henkilökohtaisesta mestaruudesta kaksi tuli juuri Lancia Deltan ohjastamisella. Kankkunen saavutti mestaruutensa Lancialla vuosina 1987 ja 1991.

Viimeistään rallimenestys loi pohjan myös Deltan tieliikenteeseen tarkoitettujen malliversioiden suosiolle. Delta HF 4WD ja Delta Integralen eri versiot ovat tietenkin näistä kaikkein halutuimpia. Moottorin verkosta löytyy Delta HF Integralen koeajotiivistelmä kattavin lisätiedoin.

Lancia Delta HF Integrale 16v
Lancia Delta on todellinen rallisankari ja sen Integrale-mallisto tarjosi samoja elämyksiä kaikelle kansalle.

Rallihehkutuksen äärellä unohtuu helposti se tosiasia, että Lancia Delta valittiin Vuoden Autoksi (European Car of the Year) vuonna 1980. Tämä oli paljon ennen rallimenestystä ja kertoo automallin kyvyistä arkiliikenteessä. Tästä päästään kätevästi käytetyt erikoisuudet -juttusarjan tämänkertaiseen autoyksilöön.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lancia Dedra

Lancia Dedra on tällä kertaa kaupasta esille nostettu automalli. Mielenkiintoisesti kyseessä oleva yksilö on kuitenkin rekisteröity nimellä Lancia Delta, joten siinä mielessä johdanto sopii tähän hyvin. Ei kuitenkaan anneta tämän harhauttaa.

Tori.fi - Lancia Dedra
Porrasperäinen Dedra on kypsempi kuin sen viistoperäinen sukulaissielu.

Porrasperäinen Dedra on monella tapaa perinteikkäämpi kuin sporttinen viistoperä Delta. Se kuuluu ennemmin arvovaltaiseen liikkumiseen kuin ralleissa räyhäämiseen. Sukulaissuhde on tosin varsin löyhä.

Rallissa voitokkaan Deltan todellinen sukulainen oli nimittäin Lancia Prisma. Tämä Prisman seuraajaksi esitelty Dedra jakoi tekniikan muun muassa Fiat Tipon kanssa ja oli sukua vasta myöhemmin tuotantoon tulleelle toisen sukupolven Deltalle. Tämän suhteen on hyvä olla tarkkana.

Lancia Dedra ohjaamo - Tori.fi
Myynnissä oleva, vähän ajettu, yksilö vaikuttaa ryhdikkäältä, vaikka kuljettajan puolen istuinverhoilu on hieman kärsinytkin.

Ehkä tästä ei tarvitse välittää. Lancian historia automerkkinä on upea ja rallimenestystä on saavutettu usealla eri mallilla. Dedraa voikin pitää monella tapaa vanhan Lancian viimeisinä henkäyksinä - riidan aiheeksi sopii, josko alamäki oli jo alkanut tai kuinka pitkällä se mahdollisesti tuossa vaiheessa oli.

Myynnissä oleva yksilö vaikuttaa kuvien perusteella säilyneen hienossa jamassa eikä valkoinen maalipinta ole ruostunut ruskeaksi. Olemus on vähintäänkin ryhdikäs. Kilometrejäkin on mittarilukeman mukaan takana vasta 81 000 kappaletta.

Lancia Delta jalopuut - Tori.fi
Pienimmällä moottorivaihtoehdolla varusteltu Dedra tarjoilee kuitenkin jalopuutunnelmaa.

Valkoinen Dedra on määräaikaiskatsastettu viime vuoden joulukuussa muutamin huomautuksin, joten on hyvä tarkistaa niiden tila. Lisäksi kuljettajan istuin näyttää ainakin verhoilun osalta hieman kärsineeltä. Muuta huomautettavaa on hankalampi löytää ja sisätiloista löytyy jopa jalopuuta.

Suomiautona tämä Dedra on tietenkin varustettu vaihtoehdoista kaikkein pienimmällä moottorilla. Hieman vajaan 1,6-litran tilavuudesta kehitetään 57 kilowattia, mutta toisaalta niiden liikuteltavana on ainoastaan 1 140 kilogrammaa omamassaa. Vaihteisto on käsikäyttöistä mallia.

Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi, Lancia

Luetuimmat