Ajoneuvot | Kesä kaasulla | 31.7.2019

Kesä kaasulla: Kaasu loppuu haja-asutusalueella

Kaasukäyttöinen Seat Arona sai lomakaudella ihan uuden haasteen. 300 kilometrin ajomatka yhdellä kaasutankkauksella pakottaa lomamaisemissa liikkujan bensiinin käyttäjäksi.

Jaa artikkeli

Oikeastaan haaste koskee enemmän kaasuasemien verkoston kattavuutta. Kun lähin kaasutankkausasema on noin 35 kilometrin päässä ja kesäviikkojen ajot suuntautuivat ihan lähiympäristöön ja juuri vastakkaiseen suuntaan kuin missä kaasua olisi voinut tankata, ei ollutkaan enää muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa ajamista bensiinillä. Sekin osoitti omat haasteensa.

Bensiiniä toki voi tankata tiheän asemaverkoston turvin, mutta on hyvin vaikea tottua siihen, että bensiinipumpulla on vierailtava vähintään sadan kilometrin välein. Lisäksi ajamisesta tuli riittämättömien toimintamatkojen vuoksi kiusallisen stressaavaa. Polttoaineen riittävyyttä oli pakko tarkkailla jatkuvasti ja pohtia seuraavaa tankkausmahdollisuutta.

Taajamaliikkujalle kätevä ja edullinen

Kaasu loppuu haja-asutusalueella Kesä Kaasulla

Vika ei tietenkään ole kaasu-Aronan vaan käyttäjän, joka yrittää käyttää Seat Aronaa vääränlaisessa käyttötarkoituksessa.
300 kilometriä yhdellä kaasutankillisella ja varalla 100 kilometriä bensiinillä on erittäin riittävä toimintamatka silloin, kun liikutaan säännöllisesti kaasuasemaverkoston lähellä. Useimmille isoissa taajamissa ja niiden työssäkäyntialueilla asuville Seat Arona on erittäin käytännöllinen.

Suhteellisen pieni toimintamatka ei haittaa, kun tankata voi ohi kulkiessaan ja toisaalta Arona on taajamaliikenteessä kätevä: pieni kooltaan, mutta silti melko korkealla istuttava. Nämä ominaisuudet lisäävät Aronan kiinnostavuutta ruuhkaisilla ja ahtailla väylillä. Uuden kaasukäyttöisen Seat Aronan saa omakseen hiukan yli 20 000 eurolla ja käyttökuluina kaasulla ajaminen on edullisempaa ja ympäristöystävällisempää kuin bensiinillä tai dieselillä.

Haja-asutusalue vaatii toimintamatkaa

Kaasu loppuu haja-asutusalueella Kesä Kaasulla

Jos haja-asutusalueella asuvalle ei luontevasti tule asiaa kaasuasemien lähelle, on kaasu- ja bensiinitankin koolla väliä. Ei ole tarkoituksenmukaista, että tankkauksen vuoksi ajetaan kymmenien kilometrien ylimääräistä ajoa tai että bensiiniä joutuu tankkaamaan tämän tästä. Tällaiseen käyttöön kannattaakin harkita mallia, jossa tankki on iso.

Toisaalta tilannetta helpottaa, että kaasuasemien verkosto on kasvussa. Tiheämmälle asemaverkostolle vaikuttaisi olevan myös tarvetta, sillä lomamaisemiin osuneella Lahden Launeen tankkauspisteellä on ajoittain tankkaajia jonoksi asti eikä kertaakaan tarvinnut tankata yksin, olipa vuorokauden aika mikä tahansa.

Teksti ja kuvat: Eila Parviainen

Jaa artikkeli

Keskustelu