25.4.2024 Uutinen Polestar 4 kävi ensivisiitillä Suomessa – tältä näyttää auto ilman takalasia Teksti Manu Tuppurainen Kuva Manu Tuppurainen Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Polestar uuden mallin toimitukset alkavat loppukesästä. Automalli on ollut myynnissä pari kuukautta. Kiinalaisvalmistaja Geelyn omistukseen kuuluva Polestar ja sen uusin malli Polestar 4 on päässyt otsikoihin sillä, että se on automalli, jossa ei ole takalasia. Polestarin uutuusmallin esisarjan auto kävi Suomessa ensivisiitillään. Virallisesti se saapuu Suomeen loppukesän ja alkusyksyn aikana, kun asiakasluovutukset alkavat. Suomessa nyt ensimmäistä kertaa nähty ja paljastettu Polestar 4 konkretisoi hyvin sen, miksi autossa ei ole takalasia. Käydään tämä takalasia-asia läpi vielä kerran. Se, miksi takalasi Polestar 4:stä on jätetty pois, on ihan perusteltua. Autovalmistajat ovat jo pidemmän aikaa tehneet autoihin lasikattoja. Tätä ei ole tehty pelkästään sen vuoksi, että autojen sisätiloihin saataisi valoa ja avaruutta, vaan myös siksi, että lasikaton avulla autosta saadaan matalampi, jolloin sen muotokieli on puhuttelevampi – ja toisaalta sisätiloihin saadaan lisää korkeutta ja tilaa, koska korin paksut kattorakenteet eivät syö pääntilaa autossa. Tämä on myös yksi peruste myös sille, että miksi Polestar 4:ssä ei ole takalasia. Polestar on ratkaissut asian vielä siten, että lasikattoa viedään vieläkin pidemmälle auton takaosaan aivan takamatkustajien päälle, jolloin auton sisätiloihin saadaan lisää korkeutta ja pääntilaa. Kun autossa on takana hyvät tilat ja paljon pääntilaa, takapenkin selkänojaan voidaan tehdä vielä kallistuksen säätö. Auton kori saadaan myös sulavammaksi ja energiatehokkaammaksi, joka on sähköautoissa tärkeää. Kun tavaratilan luukun saranointi tuodaan vielä aivan siihen, mihin lasikatto auton takana loppuu, saadaan coupé-mallisen auton tavaratilan luukusta myös hyvin avara. Varsinainen takalasi voidaan korvata kameralla sekä näytöllä sisäpeilin paikalla, jolloin takalasia ei oikeasti tarvita – Polestarilta perustellaan. Takalasia ei myöskään tarvitse varoa Polestar 4:n tavaratilaa kuormatessa. – Itse asiassa näytössä on myös peili, ja sitä kautta pystyy myös näkemään, mitä siellä takapenkillä tapahtuu, Polestarin Suomen viestintäpäällikkö Johanna Laune korostaa. Laune myös vakuuttaa, että Polestarin insinöörit ovat puolestaan vakuuttaneet, että kamera korvaa takalasin ja peilin, ja on joissain asioissa jopa parempi ratkaisu. – Käytännössä se on älykäs taaksepäin katsova järjestelmä, joka tarjoaa laajemman näkökentän kuin ihmissilmä tai näkymä taakse taustapeilin kautta. Näkymä taakse on kirkas ja esteetön ja sitä on testattu, että se toimii myös pimeässä. Kuljettaja ei myöskään häikäisty takana tulevien valoista. Taaksepäin kuvaavat kamerat myös tallentavat kuvaa. Kamerat ovat myös sen verran ylhäällä, että ne pysyvät hyvin puhtaina – ja likaantuisihan se takalasikin autossa, Laune sanoo. Polestar 4 on korimalliltaan coupé ja näkymä taakse perinteisellä ratkaisulla olisi muutenkin auton korin muotojen vuoksi hyvin rajoittunut. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Volyymillisesti tärkeä malli Coupén lisäksi valmistaja luokittelee Polestarin myös suv-autoksi, se on siis D-segmenttiin kuuluva suv-coupé, joiden suosio on tällä hetkellä melko suurta. – Uskomme, että pystymme saamaan Polestar 4:llä asiakkaita monesta segmentistä, Polestar Automotive Finland Oy:n toimitusjohtaja Tommi Luopajärvi sanoo. – Meillä on suuret odotukset Polestar 4:n suhteen, se tulee olemaan meille volyymillisesti tärkeä automalli, se on meille tärkeä malli esimerkiksi työsuhdeautoilijoiden näkökulmasta, Luopajärvi sanoo. Työsuhdeautoilijoiden näkökulmasta puhuu jonkun verran myös Polestar 4:n hinta. Yksimoottorinen takavetoinen Polestar 4 maksaa alkaen hinnaltaan 63 300 euroa ja kaksimoottorinen nelivetoinen 69 300 euroa. Autot ovat aina niin sanottuja ”long range” -versioita, eli niissä on 100 kilowattitunnin akkukapasiteetti. Polestar luottaa 4-mallissakin 400 voltin latausjärjestelmään. Maksimilatausteho on 200 kilowattia ja akun pitäisi täyttyä 10 prosentista 80 prosenttiin optimiolosuhteissa 30 minuutissa. Takavetoisen Polestar 4 -version teholukema on 200 kilowattia (272 hv) ja nelivetoisen mallin 400 kilowattia (544 hv). Nelivetoisessa etumoottoriin kuuluu poiskytkentätoiminto, jos autolla haluaa ajaa vain takavetoisena esimerkiksi energiansäästön vuoksi. Neliveto kytkeytyy myös päälle, jos auto itse katsoo tilanteen sitä vaativan. Korkean tehon vuoksi nelivetoinen Polestar 4 onkin nopein Polestar koskaan. Se kiihtyy nollasta sataan kilometriin tunnissa 3,8 sekunnissa, joka on korkein kiihtyvyysarvo Polestar-merkille koskaan. Hiilijalanjäljeltä matalin Polestar koskaan Polestar 4 on muutenkin auto, jossa on paljon sellaista, mitä Polestarilla ei ole koskaan aiemmin ollut. Sen hiilijalanjälki auton lanseeraushetkellä on myös matalin, mitä Polestar-malleilla koskaan on ollut vastaavassa lanseeraushetkessä. Autossa on taaksepäin kuvaavien taustapeilin korvaavien kameroiden lisäksi kymmenkunta muuta kameraa, jotka kuvaavat auton ympäristöä. Kamerat mahdollistavat ensikertaa Polestareissa myös muun muassa dash cam -toiminnon, jonka avulla esimerkiksi tapahtunutta kolaritilannetta voi tutkia jälkeenpäin. Polestar 4:ssä on myös dog mode, eli koiran voi jättää autoon ja auto pysyy mukavan lämpöisenä perheen lemmikille esimerkiksi ulkona porottavasta helteestä huolimatta. Auton keskikonsolin näytölle ilmestyy myös tästä ulkopuolisille tietämättömille kertova viesti. Polestar 4:n, kuten myös Polestar 3:n tuotanto on jo käynnissä. Autoa on myyty jo helmikuusta alkaen ja Tommi Luopajärven mukaan he maahantuojaorganisaatiossa voivat olla tyytyväisiä sen kysyntään paljastamatta automallin tämän hetkisitä myyntimääriä sen enempää. Ensimmäiset autot luovutetaan asiakkaille loppukesän ja alkusyksyn aikana, kun automalli saapuu virallisesti Suomeen. Sitä ennen, alkukesästä maahan ehtii Polestar 3, joka on kiinalaisvalmistajan ensimmäinen puhdas suv-malli. Polestar 3:sta ei luonnollisesti ole tulossa samanlaista syömähammasta kuin Polestar 4:stä, koska sen alkaen hinta on ihan jotain muuta kuin Polestar 4:n. Polestar 3:n edullisin malli on 23 000 euroa kalliimpi kuin Polestar 4:n hinnat alkaen malli. Alustaratkaisu Geelyltä Uutta Polestar 4:ssä on myös se, että sen alustarakenne ei ole enää sama kuin Volvoissa, vaan auto perustuu nyt Geelyn uuteen alustaratkaisuun, joka skaalautuu aina pienestä A-segmentin autosta kuin Polestar 4:n kaltaiseen D-segmentin autoon ja jopa E-segmentin autoon. Polestar 2 perustuu samaan CMA-pohjaratkaisuun kuin esimerkiksi Volvo XC40, ja Polestar 3 jakaa puolestaan SPA2-perustan Volvo EX90 -mallin kanssa. Polestar 4:n perustana on SEA-perusratkaisu, joka löytyy myös Geely-perheeseen kuuluvista monista Zeekr-malleista. Polestar on nyt myös virallisesti osa isompaa Geely-perhettä, kun yhtiön omistusuhteet ovat muuttuneet. Volvo omistaa Polestarista enää alle 20 prosenttia ja Geely vajaa 70 prosenttia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 9.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tällaisia sähköauton latausasemia on Suomessa yhä liian vähän 5.11.2025 Koeajo Koeajo: uusi Nissan Leaf antaa mallinimelleen uuden elämän, vaikkei se edes ole järin mullistava auto 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 9.11.2025 Matkailu 11.11. 1918 aseet hiljenivät jättäen jälkeensä yli miljoona tuntemattoman sotilaan leposijaa 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista