Koeajo: iisi iilimato – Suzuki Swift
Suzuki Swift uudistui miltei kokonaan, muttei muuttanut simppeliä luonnettaan. Hyvää: alustan toiminta, suuntavakavuus, hankintahinta, nelivetoisuus. Huonoa: suorituskyky, niukka mallivalikoima.
Suzuki Swift on uusi rakennettaan myöten, minkä huomaa jo päältä. Terävimmät särmät on pyöristetty, keulan kita suurennettu ja takaovien kahvat nostettu C-pilareihin. Minimäinen kiilamuoto, Swiftin peruspiirre vuodesta 2005, jätettiin jäljelle.
Swift on aiempaa hieman matalampi ja lyhyempi, mutta selvästi leveämpi. Akseliväliä on rahtusen enemmän. Painoakin on vähäsen pudotettu.
Ohjaamonäkymä on ensivilkaisulla tyystin erilainen. Tärkein lisäys on kosketusnäyttö, joka toi mukanaan edellismallista puuttuneet peruutuskameran sekä älypuhelinliitettävyyden.
Sen sijaan vakionopeudensäädin, joka ennen sisältyi hintaan, on pudotettu pois. Jälkiasenteinen cruise on maahantuojan mukaan tuloillaan. Hyvä, sillä digitaalinen nopeusmittari yksinkertaisesta keskinäytöstä edelleen puuttuu.
Sisäisesti sama
Vaikka kuori ja perusta ovat uudet, Swift tuntuu yllättävän samalta. Sisätiloihin on järjestetty muutamia lisäsenttejä, ja tilaa onkin ulkomittoihin nähden hyvin. Ajoasento on niukoista säätövaroista huolimatta kelvollinen.
Tuttuja piirteitä edellismallista – kuten sekin, että katkaisimet ovat samoilla paikoilla, selkeytensä säilyttäneenä. Uudet trendivaatteet ovat siis vain silmänlumetta.
Ennallaan on myös ajotuntuma. 185/55 R16 -renkaat ovat nykymittapuulla pikemminkin rieskat, mutta eivätpä kilju, vaikka kulmaukseen runttaisi miten. Hieman yli tonnin omamassa tekee ajettavuudelle ihmeitä.
Kevyt auto tietysti pomppii röykkyisellä tiellä isompia selvemmin, mutta jousitus toimii hämmentävän hyvin, eikä kolinoita kuulu.
Ohjauskin tuottaa tahmeudellaan takautumia, mutta moottoritien kesävauhdissa keskitys vaikuttaa parantuneen. Suuntavakavuus on huippuluokkaa, ja vain tuulen tuiverrus tuo esiin pienen painon. Kaupunkien väliset siirtymätkin siis hoituvat, kunhan kestää pikkuautomaisen melutason.
Vapaasti vaisu
Nähtyä ja koettua sekin, että Swiftin alusta sietäisi tuntuvasti voimakkaamman moottorin. Yksilitraista ja kolmipyttyistä bensaturboa ei kuitenkaan tuoda Suomeen, kuten ei etuvetoista malliakaan.
On siis tyytyminen vanhaan mutta viilattuun 1,2-litraiseen nelikkoon, joka on saanut muun muassa suorasuihkutuksen aiemman epäsuoraruiskun tilalle.
Tehossa on hieman laskua ja vääntömomentissa lievää kasvua, mutta ominaisuudet ovat samankaltaiset. Taajamassa moottori vetää nöyrästi, ja vähänkin enemmän piiskattaessa raja tulee nopeasti vastaan. Sujuvasti siirtyvällä vaihdekepillä onkin vierailtava taajaan.
Viskokytkimellä toteutettu neliveto on ennallaan, kuten sen aiheuttamat ajovastuksetkin. Nopeus putoaa kaasua nostettaessa selvästi, ja pyörät ääriasentoon käännettynä jokin tuntuu haraavan vastaan. Ketteryys sinänsä on entisestäänkin parantunut, ja liukkaalla kelillä nelikon edut peittoavat haitat moninkertaisesti – varsinkin tähän hintaan.
