Ajoneuvot Nimi muutettu 7.5.2020
Nimi muutettu: Volkswagen K70 – ensimmäinen modernin ajan volkkari kantoi tuttua logoa vieraissa kuorissa
Volkswagen K70 sai kunnian olla yhtiön ensimmäinen vesijäähdytetty ja etuvetoinen henkilöauto, mutta oikeasti se oli vain taktinen aikalisä.
Takamoottorisen Volkswagen Type 1:n, Kuplan, merkitystä automaailmalle ei voi vähätellä. Hurjan menestyksen keskellä voi sokaistua ympäristön muutoksesta, ja juuri näin Volkswagenille meinasi käydä.
Iso-Britannian miehitysvyöhykkeelle toisen maailman jälkeisessä Saksassa jääneelle autotehtaalle etsittiin kiivaasti johtajaa. Vuonna 1948 brittiupseerit pestasivat tehtaan johtajaksi Heinrich Nordhoffin, ja pieni ihme syntyi. Sodan rampauttama tehdas heräsi kukoistukseen: tuotantomäärät nousivat, valmistuskustannukset laskivat, laatu koheni ja ominaisuudet paranivat. Työntekijöiden työoloistakin pidettiin huolta. Kupla oli ehkä Ferdinand Porschen suunnittelema, mutta sen menestyksen takana oli juuri Nordhoff.
Seuraajaa vailla
Nordhoff kuitenkaan ei yrityksistä huolimatta onnistunut luomaan rakastetulle Volkswagenille seuraajaa, ja 1960-luvun edetessä kilpailijat Euroopasta, Amerikasta ja jopa Japanista alkoivat tehdä Kuplan aseman vaikeaksi, vaikka myynti jatkuikin vielä menestyksekkäänä vuosikymmenen loppuun saakka.
Vuonna 1964 Heinrich Nordhoffin johtama Volkswagen osti Mercedes-Benzin taustayhtiö Daimlerilta Auto Unionin. Vanha loistoautokonserni oli taantunut lähinnä kaksitahtisen DKW:n tuottajaksi, mutta Nordhoff uskoi sen tehdaskapasiteetin soveltuvan Kuplankin tuotantoon.
Audin ainekset
Auto Union -kaupan mukana tuli tosin Mercedes-Benzin kehittämä nelitahtimoottori ja siihen vahvasti uskova pääinsinööri Ludwig Kraus, yhdistelmä joka johti Audin syntyyn ja menestykseen. Jo vuonna 1965 DKW F102 uudistettiin: keulalle vaihdettiin nelitahtimoottori ja samalla auto sai uuden nimen: Audi. Mutta siitä tarinasta voit lukea lisää Moottorin aiemmasta jutusta.
Aika Nordhoffin jälkeen
Nordhoff menehtyi vuoden 1968 keväällä, vain muutama kuukausi ennen eläkeikäänsä. Hänen seuraajakseen valittiin Kurt Lotz, joka ensi töikseen osti talousvaikeuksiin joutuneen autovalmistaja NSU:n, epäilemättä merkin etuveto- ja polttomoottoritekniikan hyödyntämiseksi.
NSU:n huippuhetki, vuonna 1967 esitelty edistyksellinen Ro80, oli myös yhtiön kohtalo: ainakin vuosikymmenen aikaansa edellä ollut neliovinen sedan kärsi kiertomäntämoottorin luotettavuusongelmista, mikä rampautti yhitön talouden. NSU:n osaaminen etuvetotekniikassa ja aerodynamiikassa oli kuitenkin kovaa valuuttaa Volkswagenille.
Vielä hetken NSU: K70
Vielä maaliskuussa 1969 Geneven autonäyttelyn lähestyessä NSU oli itsenäinen. Yhtiön oli määrä esitellä uusi neliovinen nelisylinterisellä rivimoottorilla ja etuvetolla varusteltu sedan NSU K70 vuonna 1967 esitellyn Ro80-mallin rinnalle.
NSU:n nimeämispolitiikassa numerot 70 tarkoittavat moottoritehoa hevosvoimina (virallisesti alkuun 75 hv), K taas viittaa saksan mäntää tarkoittavaan sanaan Kolben – aivan kuten Ro80:n nimi viittaa 80-hevosvoimaiseen kiertomäntämoottoriin.
Kun Geneven autonäyttelyn ovet maaliskuussa aukesivat 1969, ei NSU:n osastolla nähtykään K70-mallia. Maailmalla kiersi huhu: Volkswagen on ostamassa NSU:n.
Vain puolitoista kuukautta myöhemmin, vuoden 1969 huhtikuussa, Volkswagen virallisesti osti NSU:n ja liitti sen osaksi Auto Unionia: Syntyi NSU Auto Union. Auto Unionin nelitahtimoottori ja NSU:n vahva osaaminen aerodynamiikassa ja muissa modernin auton ominaisuuksissa lopulta loi vahvan pohjan, jonka päälle Audin menestystarinaa alettiin rakentaa. Vasta vuonna 1985 tytäryhtiö nimettiin uudelleen, ja Audi AG syntyi.
Uhasta vaihtoehdoksi
NSU K70 -mallin pelättiin asettuvan liian lähelle vuonna 1968 esiteltyä Audi 100 -mallia, olivathan molemmat etuvetoisia nelosmoottorilla varustettuja perheautoja. Ratkaisu oli kuitenkin suorastaan nerokas: vuonna 1970 Volkswagen esitteli historiansa ensimmäisen etuvetoisen vesijäähdytteisellä moottorilla varustetun henkilöautonsa: Volkswagen K70. NSU:n automalli siis sai vain uuden logon!
Vaikka K70 tuli kauppaan Volkswagenina, jatkoi kiertomäntämoottorinen Ro80-malli NSU-tunnuksin tuotannon päättymiseen saakka vuonna 1977. Siihen päättyi NSU-merkin tarina.
Volkswagen K70 saattoi olla yhtiön uuden aikakauden ensimmäinen edustaja, mutta jättimenetystä siitä ei tullut. Sen moottoritehoa pidettiin lähinnä keskinkertaisena, eikä huono polttoainetalous auttanut öljykriisin iskettyä vuonna 1973.

Volkswagen K70:n linjoista vastasi Claus Luthe, joka sittemmin siirtyi BMW:lle. Hänen alaisuudessaan syntyivät 3-sarjan E30- ja E36-sukupolvet, 5-sarjan E28- ja E34-sukupolvet, kuin E32-korin 7-sarja ja ensimmäinen 8-sarjakin.
NSU:n suunnittelema K70:n farmariversio jäi myös ottamatta tuotantoon, sillä se olisi kilpaillut liian suoraan Volkswagenin omaa suunnittelua olevien Type 4 -mallin farmariversioiden kanssa. Vuosien myötä NSU-taustaisen auton osia korvattiin Volkswagen-taustaisilla komponenteilla, ja alkuperäisen 1,6-litraisen moottorin 75 ja 90-hevosvoimaiset versiot korvattiin 1973 1,8-litraisella satahevosvoimaisella versiolla.
Tuotanto päättyi vuonna 1975 ja valmistusmääräksi tuli reilut 200 000 kappaletta – varsin hyvin, sillä huomattavasti näkyvämmin historiaan jäänyt Ro80 myi vuosina 1967–1977 vain reilut 37 000 kappaletta.
Strateginen aikalisä
Ehkä K70 jäi unohdetuksi, sillä kyse oli lopulta vain lyhyen lisäajan ostamisesta Volkswagenille. Jo vuonna 1973 historian lehti kääntyi voimakkaasti, kun Volkswagen esitteli ensimmäisen Passatin. Passat perustui vielä vuotta aiemmin esiteltyyn Audi 80 -malliin, mutta Volkswagen-imperiumin sisällä suunniteltuna se laskettaneen ehdottomasti konsernin ”omaksi” autoksi. Mallisto modernisoitui muutenkin vauhdilla, kun vuonna 1974 esiteltiin kaunis coupé Scirocco ja Golf.
Nimi muutettu
Moottorin uusi viikottainen juttusarja tarkastelee automaailman logonvaihtoja – tarinoita siitä, kun auto ei olekaan aivan sitä, mitä nimi lupaa.
Lue sarjan aiemmat julkaisut täältä.
- Nimi muutettu: Aston Martin Cygnet – kenen mielestä tämä oli hyvä idea?
- Nimi muutettu: Lancia Thema ja kulttuurikonflikti
- Nimi muutettu: Eagle Premier on auto, jonka takia Dodge Viperissä on Renaultin jarrut
- Nimi muutettu: Honda Crossroad on valmistajansa ainoa V8
- Nimi muutettu: japanilainen Volkswagen Taro