6.3.2021

Toyota jatkaa rekisteröintien ykkösenä – suosituimman mallin tittelistä kova taistelu

Toyota Yaris Hybrid

Autokauppa ei ole toipunut koronaa edeltäneelle tasolle, eikä alkanut vuosi näytä kovin lupaavalta.

Vuosi 2020 oli henkilöautokaupassa synkkä vuosi, eikä uusi vuosi ole juuri paremmin lähtenyt käyntiin. Helmikuussa ensirekisteröitiin 8 170 henkilöautoa, mikä on 1,2 prosenttia vuoden takaista vähemmän. Kahden ensimmäisen kuukauden aikana uusia henkilöautoja on rekisteröity 17 545, joka on 8,0 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Viime vuonna pahin tiputus luvuissa toki nähtiin vasta myöhemmin keväällä.

Ensirekisteröintien määrä ei ole vielä elpynyt koronatilannetta edeltäneelle tasolle. Uusien autojen tilauskanta jäi viime vuonna selvästi normaalista tasostaan. Koronatilanne alkoi vaikuttaa ensirekisteröinteihin viime vuoden maaliskuussa ja vaikutus oli suurimmillaan huhti-kesäkuussa, summaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Viime vuoden tapaan ladattavien autojen osuus kaikista ensirekisteröinneistä jatkaa kasvuaan. Helmikuussa ladattavien hybridien osuus oli 21,4 prosenttia ja täyssähköautojen 4,4 prosenttia. Bensiinikäyttöisten autojen, joihin lasketaan myös kevyt- ja täyshybridit, osuus puolestaan oli 61,0 prosenttia.

Pakettiautojen ensirekisteröinnit ovat lähempänä viime vuoden tasoa. Helmikuussa näiden osalta jäätiin 2,8 prosenttia edellisvuoden lukemista, mutta kahden ensimmäisen kuukauden osalta lukemat ovat lähes tasoissa. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja on rekisteröity alkuvuoden aikana 11,5 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2020, mutta vastaavasti 6–16 tonnisissa on kasvua 8,5 prosenttia. Yli 16 tonnisten rekisteröinneissä miinusta on alkuvuoden osalta 13 prosenttia ja linja-autoissa 56,9 prosenttia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ykkösmerkki selkeä, suosikkimalli ei

Suosituimman automerkin titteli on ollut jo useamman vuoden ajan varsin selkeästi Toyota hallussa, eikä tähän ainakaan alkuvuonna ole tulossa muutosta. Toyota yli helmikuussa yli 17 prosentin markkinaosuuteen lähes 1 400 ensirekisteröinnillä, kun toisena tulevaa Volkswagenia laitettiin kilpiin hieman yli 800 kappaletta.

Suosituimman automallin tittelistä puolestaan käydään tiukempaa vääntöä. Viime vuonna sitä tilastoa hallinnut Corolla on tiputettu kolmossijalle ja kärkitaistoa käydään Skoda Octavian ja Toyota Yariksen välillä. Octavia pitää edelleen piikkipaikkaa vahvan tammikuun jäljiltä, mutta helmikuun ykkössijan nappasi Vuoden Auto 2021 -tittelillä juuri palkittu Yaris.

Helmikuun suosituimmat automerkit

1.Toyota1 375
2.Volkswagen815
3.Volvo807
4.Skoda785
5.Kia496
6.Ford495
7.Mercedes-Benz449
8.BMW420
9.Peugeot318
10.Citroen259

Helmikuun suosituimmat automallit

1.Toyota Yaris468
2.Skoda Octavia428
3.Toyota Corolla386
4.Volkswagen Tiguan280
5.Toyota RAV4270
6.Volvo XC60249
7.Volvo V60208
8.Volvo XC40190
9.Nissan Qashqai189
10.Toyota C-HR185


Teksti: Mikko Autio Kuva: Aake Kinnunen Lähde: Autoalan Tiedotuskeskus

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat