6.3.2021 Ajoneuvot Toyota jatkaa rekisteröintien ykkösenä – suosituimman mallin tittelistä kova taistelu Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Autokauppa ei ole toipunut koronaa edeltäneelle tasolle, eikä alkanut vuosi näytä kovin lupaavalta. Vuosi 2020 oli henkilöautokaupassa synkkä vuosi, eikä uusi vuosi ole juuri paremmin lähtenyt käyntiin. Helmikuussa ensirekisteröitiin 8 170 henkilöautoa, mikä on 1,2 prosenttia vuoden takaista vähemmän. Kahden ensimmäisen kuukauden aikana uusia henkilöautoja on rekisteröity 17 545, joka on 8,0 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Viime vuonna pahin tiputus luvuissa toki nähtiin vasta myöhemmin keväällä. – Ensirekisteröintien määrä ei ole vielä elpynyt koronatilannetta edeltäneelle tasolle. Uusien autojen tilauskanta jäi viime vuonna selvästi normaalista tasostaan. Koronatilanne alkoi vaikuttaa ensirekisteröinteihin viime vuoden maaliskuussa ja vaikutus oli suurimmillaan huhti-kesäkuussa, summaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä. Viime vuoden tapaan ladattavien autojen osuus kaikista ensirekisteröinneistä jatkaa kasvuaan. Helmikuussa ladattavien hybridien osuus oli 21,4 prosenttia ja täyssähköautojen 4,4 prosenttia. Bensiinikäyttöisten autojen, joihin lasketaan myös kevyt- ja täyshybridit, osuus puolestaan oli 61,0 prosenttia. Pakettiautojen ensirekisteröinnit ovat lähempänä viime vuoden tasoa. Helmikuussa näiden osalta jäätiin 2,8 prosenttia edellisvuoden lukemista, mutta kahden ensimmäisen kuukauden osalta lukemat ovat lähes tasoissa. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja on rekisteröity alkuvuoden aikana 11,5 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2020, mutta vastaavasti 6–16 tonnisissa on kasvua 8,5 prosenttia. Yli 16 tonnisten rekisteröinneissä miinusta on alkuvuoden osalta 13 prosenttia ja linja-autoissa 56,9 prosenttia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ykkösmerkki selkeä, suosikkimalli ei Suosituimman automerkin titteli on ollut jo useamman vuoden ajan varsin selkeästi Toyota hallussa, eikä tähän ainakaan alkuvuonna ole tulossa muutosta. Toyota yli helmikuussa yli 17 prosentin markkinaosuuteen lähes 1 400 ensirekisteröinnillä, kun toisena tulevaa Volkswagenia laitettiin kilpiin hieman yli 800 kappaletta. Suosituimman automallin tittelistä puolestaan käydään tiukempaa vääntöä. Viime vuonna sitä tilastoa hallinnut Corolla on tiputettu kolmossijalle ja kärkitaistoa käydään Skoda Octavian ja Toyota Yariksen välillä. Octavia pitää edelleen piikkipaikkaa vahvan tammikuun jäljiltä, mutta helmikuun ykkössijan nappasi Vuoden Auto 2021 -tittelillä juuri palkittu Yaris. Helmikuun suosituimmat automerkit 1.Toyota1 3752.Volkswagen8153.Volvo8074.Skoda7855.Kia4966.Ford4957.Mercedes-Benz4498.BMW4209.Peugeot31810.Citroen259 Helmikuun suosituimmat automallit 1.Toyota Yaris4682.Skoda Octavia4283.Toyota Corolla3864.Volkswagen Tiguan2805.Toyota RAV42706.Volvo XC602497.Volvo V602088.Volvo XC401909.Nissan Qashqai18910.Toyota C-HR185 Teksti: Mikko Autio Kuva: Aake Kinnunen Lähde: Autoalan Tiedotuskeskus Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta - luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 5.11.2025 Yleinen BMW julkaisi vihdoinkin odotetun F 450 GS:n ja se on yllättävän halpa 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan