Ajoneuvot Uutinen 30.6.2022

Toyota RAV4 päivittyy mallivuodelle 2023 – luvassa lisää digiä ja turvaa

Suosikki-SUV:in Euroopan-päivitys koskee tällä kertaa lähinnä sisätilaa, mutta myös yksi uusi ulkoväri tulee saataville.

Joillain mittapuilla tällä hetkellä jopa koko maailman myydyin yksittäinen automalli on Toyota RAV4. Pitkälle toista miljoonaa kappaletta vuoden 2021 aikana valmistettu viides sukupolvi etenee nyt neljännessä tuotantovuodessaan, jonka kunniaksi Eurooppa saa teknologiapuoleltaan päivitetyn mallin.

Uudistuksen jälkeen näkyvin muutos koskee mittaritaulua, joka muuttuu kokonaan digitaaliseen muotoon. Kuljettaja voi näin laajasti päättää mitä tietoja ja miten esitettynä hän kulloinkin näkee. Valittavissa on neljä tyyliä (Casual, Smart, Sport sekä Tough) ja kolme erilaista mittarijärjestystä. Näyttö on 12,3-tuumainen kaikissa muissa paitsi lähtötason bensiinimallissa, jossa mittaritaulu on 7-tuumainen.

Päivityksen viimeisimpään on saanut myös keskinäyttö. 10,5-tuumainen kosketusnäyttö on keskus monille uusille toiminnoille. Navigaattori perustuu pilvipalveluun, ja auto pystyy nyt vastaanottamaan neljän vuoden ajan käyttöönotosta niin kutsuttuja over-the-air ”Smart Service” toimintoja langattomasti, ilman älypuhelinliitäntää. Älypuhelimen MyT -sovelluksen kautta on puolestaan seurattavissa mobiilisti auton tietoja, kuten polttoainetasoa, varoituksia tai sijaintia. Etänä voi myös esimerkiksi lukita ovet, avata tai sulkea ikkunat, käynnistää ilmastoinnin etukäteen tai vilkuttaa nelivalovilkkuja – ihan vain jotta parkkipaikan RAV4:sista olisi helpompi löytää omansa!

Android Auto -liitäntä on niin ikään saatavilla, Apple CarPlayn ollessa vakiona. ”Hey Toyota” puolestaan vastaa, kun siltä pyytää, eli toisin sanoen kyseessä on puheohjaus.

Entistä turvallisempi Toyota Safety Sense

Uudella Safety Sensellä RAV4 pystyy huomaamaan aiempaa laajemman joukon vaaranpaikkoja liikenteessä. Pre-Collision System (PCS) tunnistaa nyt myös risteävän liikenteen. Järjestelmän toiminnot aktivoituvat siis silloinkin, jos auto on törmäyskurssilla sivusta lähestyvän ajoneuvon tai vaikka jalankulkijan kanssa.

Emergency Steering Assist tunnistaa ajoradalle eksyneen jalankulkijan ja ottaa tarvittaessa hetkeksi ohjat käsiinsä. Plug-in -mallissa järjestelmä tunnistaa myös pyöräilijät ja pysäköidyt ajoneuvot. Lataushybridimallissa järjestelmä huomaa myös samaa kaistaa vastaantulevan ajoneuvon, ja voi väistää sitä.

Platinum White Pearl on uusi ulkovärivaihtoehto hybridi- ja pistokehybridimalleihin. Kuvan Style-varustetasossa helmiäisvalkoisen parina on musta katto. Mallivuoden 2023 RAV4:n tuotanto alkaa kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä.

 

 

Jaa artikkeli

Valmistajalta: Toyota

Kaikki koeajot

Uusimmat