2.8.2023

Viimeinkin! – Kalle Rovanperä otti paikkansa Mestareiden Puistossa Jyväskylän Lutakossa

Vuonna 2015 perustettu Mestareiden Puisto kunnioittaa suomalaisia rallimestareita. Kalle Rovanperän mestaruuden myötä puisto laajenee nyt ensimmäistä kertaa.

Vuoden 2015 Suomen MM-rallin yhteydessä AKK Sports Oy ja Jyväskylän kaupunki perustivat uuden Mestareiden Puiston, jossa suomalaiset rallimestarit istuttivat jokainen oman puunsa. Mestareiden puisto sijaitsee Jyväskylän Paviljongin takapihalla olevassa puistossa, Lutakon alueella.

Puiston perustamisen ja puiden istuttamisen hetkellä paikalla oli kahdeksan vuotta sitten tukku rallilegendoja tai heidän läheisiään. Tuolloin oman puun saivat Simo Lampinen, Rauno Aaltonen, Timo Mäkinen Pauli Toivonen, Henri Toivonen, Markku Alén, Ari Vatanen, Hannu Mikkola, Timo Salonen, Juha Kankkunen, Tommi Mäkinen ja Marcus Grönholm.

Vuonna 2015 perustettu Mestareiden Puisto sai nyt laajennusta ensimmäistä kertaa sen perustamisen jälkeen.

Omalla puistolla AKK Sports Oy ja Jyväskylän kaupunki halusivat kunnioittaa ansioituneita suomalaisia rallikuljettajia näkyvällä ja ympärivuotisella tavalla. Lisäksi puistolla haluttiin osoittaa huomiota rallikaupunkina toimivan Jyväskylän ympäristön hyvinvoinnille.

Mestareiden Puisto onkin toinen Jyväskylässä näkyvä kunnianosoitus aikansa rallilegendoille. Hieman vanhempana, mutta vain satunnaisesti esillä oleva huomionosoitus löytyy Jyväskylän keskustasta, jossa Tawastin ostoskeskuksessa on esillä 14 kunnialaattaa nimenomaan Jyväskylän rallissa menestyneille kuskeille. Betoniset kunnialaatat ovat taas tänä vuonna esillä vuosien tauon jälkeen.

Mestareiden Puistossa jokaisella kuskilla on oma puulaji. Oman hurmevaahteran on saanut Rauno Aaltonen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kuiva kausi päätökseen

Kun Mestareiden Puisto perustettiin vuonna 2015, oli sille jo heti suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Mikäli suomalaisille rallikuljettajille suotaisiin menestystä, on puistoa mahdollisuus laajentaa uusien puiden muodossa.

Istutusapua Kalle Rovanperä sai Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Caius Forsbergilta.

Kuten suomalaiset rallifanit kipeästi tietävät, sinivalkoiset maailmanmestaruudet kokivat peräti 20 vuoden mittaisen korpivaelluksen ilman ensimmäistäkään rallin kirkkainta palkintoa. Tämä kauan janottu kuiva kausi tuli onneksi päätökseen viime kaudella, jolloin Kalle Rovanperä palautti Suomen takaisin kiinni mestaruuksiin.

Tilaisuuden juontamisesta vastasi tuttu ralliääni Timo Heinonen.

Rovanperän kauan odotetun mestaruuden myötä myös Mestareiden Puistoa päästään nyt laajentamaan ensimmäistä kertaa vuoden 2023 Secto Rally Finlandin avauksen yhteydessä. Aivan kuten yksitoista edeltäjäänsä, myös Rovanperä on saanut valita itselleen oman puulajin, jonka kuljettaja kävi itse istuttamassa puistoon.

Rovanperän mestarin puuksi valittiin kirjovaahtera. Kirjovaahtera on tavallisesta metsävaahterasta jalostettu koristeellinen lajike ja sen vihreissä lehdissä on näyttävä kermanvalkoinen reunus. Syksyllä se saa puolestaan ylleen hienon keltaoranssin syysvärin. Kirjovaahtera ei ole puiston ainoa vaahtera, sillä puiston toisella laidalla on jo perinteistä metsävaahteraa sekä Rauno Aaltosen kunniaksi istutettu hurmevaahtera.

Mestareiden puisto Jyväskylä lutakko ralli

Mestareiden Puisto, Jyväskylän Lutakko

Sijainti: Schaumanin puistotie 12, Jyväskylä (käytännössä Jyväskylän Paviljongin kisakeskuksen takapihalla)

Avoinna: ympäri vuoden

Mestareiden Puistostoon ikuistetut mestarit ja heidän puunsa:

  • Rauno Aaltonen: hurmevaahtera
  • Markku Alén: tammi
  • Marcus Grönholm: kynäjalavan
  • Juha Kankkunen: suomenpihlaja
  • Simo Lampinen: purppuratuomi
  • Hannu Mikkola: saarni
  • Timo Mäkinen: pylväshaapa (istuttanut Timo Mäkisen poika, Tommy Mäkinen)
  • Tommi Mäkinen: tervaleppä
  • Kalle Rovanperä: kirjovaahtera
  • Timo Salonen: metsälehmus
  • Ari Vatanen: taalainkoivu
  • Pauli Toivonen ja Henri Toivonen: purppuraomenapuu (istuttanut Pauli Toivosen poika ja Henri Toivosen veli, Harri Toivonen)
Rallisukupolvien kohtaaminen - myös Simo Lampinen oli paikalla juhlistamassa Kalle Rovanperän hetkeä.

Teksti ja kuvat: Rikhard Wacker

Lisää aiheesta

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat