24.4.2020 Ajoneuvot Alkuvuoden ensirekisteröinneistä kolmannes sähkö- tai hybridiautoja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ladattavien autojen osuus henkilöautojen rekisteröinneistä kasvoi ensimmäisen kolmen kuukauden aikana noin 15 prosenttiin. Maaliskuun ensirekisteröinneissä alittui ensimmäisen kerran 105 g/km päästöraja. Tänä vuonna jo noin kolmannes Suomessa ensirekisteröidyistä autoista on ollut sähkö- tai hybridiautoja, kertoo Autoalan Tiedotuskeskus. Ladattavien autojen osuus henkilöautojen rekisteröinneistä kasvoi ensimmäisen kvartaalin aikana noin 15 prosenttiin. Myös kaasuautojen kysyntä on ollut kasvussa. Uusien autojen hiilidioksidipäästöt alittivat maaliskuussa ensimmäisen kerran 105 g/km -rajan (NEDC).Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPäästöt vähentyneetUusien autojen päästöt ovat vähentyneet huomattavasti sähköautojen ja erilaisten hybridivoimalinjojen yleistyessä sekä autojen energiatehokkuuden parantuessa.Tuoreen liikenne- ja viestintäministeriön ennusteen mukaan keskeinen syy päästöjen laskuun 2020-luvulla on biopolttoaineiden kasvava osuus liikennepolttoaineissa. Osuus nousee voimassa olevan lainsäädännön vaikutuksesta nykyisestä noin 14 prosentista 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi markkinoilla on 2020-luvulla entistä vähäpäästöisempiä autoja. Sähkö- ja kaasuautojen osuus kasvaa, mutta myös bensiini- ja dieselautojen päästöt pienenevät.Ennusteen on laatinut Teknologian tutkimuskeskus VTT. Ennusteen mukaan liikenteen hiilidioksidipäästöjen arvioidaan tuoreessa alenevan 37 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, kun vertailuvuotena on vuosi 2005. Suomessa on ennusteen mukaan vuonna 2030 noin 350 000 sähkökäyttöistä autoa. Kaasukäyttöisiä henkilöautoja on vajaat 25 000 kappaletta. Ennusteen mukaan syy kaasuautojen melko pieneen määrään on epävarmuus autojen saatavuudesta vuoden 2025 jälkeen.Nuorennusleikkausta tarvitaanPäästöjen vähentäminen edellyttää Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan autokannan nykyistä nopeampaa uusiutumista. Suomessa autokanta uusiutuu hitaasti – sen kiertoaika on meillä yli 20 vuotta. Autokannan kiertoaika EU-maissa on keskimäärin 16–18 vuotta.Autonvalmistajille asetetut hiilidioksidipäästöjen tavoitearvot edellyttävät tällä vuosikymmenellä yhä vähäpäästöisempää ajoneuvotekniikkaa. Uusien henkilöautojen keskipäästöjen edellytetään EU:ssa alenevan vuosina 2021–2030 lähes 40 prosentilla.Teksti: Moottori Kuva: Lauri Ahtiainen Lähteet: Autoalan Tiedotuskeskus, liikenne- ja viestintäministeriö Lue lisää Kaikki artikkelit 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle