22.12.2021

Käyttötesti käytetyllä: alkutalvi meinasi yllättää Mondeolla ajavan

käytetty mondeo
Mondeo on harvinaisen tuttu myös Moottorille käyttötesti käytetyllä -rupeaman kautta.

Alkutalvesta otimme käytetyn Mondeon takaisin ajoputkeen – ensin täytyi tosin etsiä talvirenkaat auton alle.

Autotoimittajien arki on uusien autojen parissa ajoittain kiireistä, eikä käytetyllä Mondeollamme ole ehditty ajamaan aivan jatkuvalla syötöllä. Alkusyksystä sininen ovaali seisoi useamman viikon putkeen parkkeerattuna Moottorin toimitukseen Helsinkiin.

Kun toimituspäällikkö Jussi Saarinen ilmoitti ensimmäisten liukkaiden kelien lähestyessä ottavansa käyttötestiauton alleen, välähti mieleen välittömästi: autossahan on vielä kesärenkaat alla! Niinpä valjastimme luotettavat vakioavustajamme hätiin rengashommiin.

Kaiken kruunasi vielä se, että kesän pikaisesta ostotapahtumasta ei ollut jäänyt lainkaan mieleen, että missä kunnossa varaston nurkkaan heitetyt talvirenkaat edes olivat. Yleensä tämä tarkoittaa, että tallissa odottavat loppuun ajetut, parhaassa tapauksessa vielä runkovaurioiset kumit.

Tällä kertaa onnetar oli kuitenkin puolellamme. Vanteilla istuivat hyväpintaiset ja nastoiltaan täysilukuiset kumit, joiden ainoa heikkous oli vuodelle 2016 merkattu paistopäivä. Renkaita suositellaan käytettäväksi korkeintaan kuuden vuoden ikään asti, jonka jälkeen uhkaksi nousee pinnan kovettuminen ja pito-ominaisuuksien huononeminen. Tämänkin puolesta renkaat olivat siis täysin kelvot.

käytetty mondeo

Kyseisiä Nexenin talvirenkaita ei kuitenkaan tunneta ainakaan Moottorin rengastestien voittajina. Ne saivat joka tapauksessa toimituspäällikölle riittää – menemme rengaskaupoille sitten myöhemmin, jos teiden liukkaus alkaa laittamaan pahasti hanttiin.

Renkaan vaihtotyön suorittanut luottopakki Juuso Kallioinen tosin kirosi tiukasti napaan tarttunutta pyörää. Tämä ei ole lainkaan harvinaista kyseisen ikäluokan Fordeissa, joissa vanteiden irrottaminen tarvitsee usein voimakeinoja. Lopulta kun rengas on irti, kannattaa valmistautua seuraavaan renkaanvaihtoon puhdistamalla napaa teräsharjalla.

Samassa yhteydessä huomasimme, että seisontajarru ei pidä auton toisella puolella lainkaan. Emme ehtineet vielä tutkimaan tarkemmin vian aiheuttajaa, mutta tämäkin lienee syytä tehdä lähiaikoina.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mondeokokemuksia

Vaikka hankimme jo seuraavan käytetyn käyttötestiauton ei Mondeon käyttötesti ole vielä ohi, vaan jatkamme vielä kilometrien takomista tauluun jonkin aikaa.

Edellisen käytetyn automme Volkswagen Golfin kohdalla kyselimme Instagram-seuraajiltamme omakohtaisia kokemuksia kyseisestä mallisukupolvesta erillistä netissä julkaistua juttua varten, ja saman teemme myös lähiaikoina Mondeon kohdalla – somepuoli kannattaa siis viimeistään nyt ottaa seurantaan.

Jos et kuitenkaan käytä Instagramia tai Facebookia, meille voi lähettää omia kokemuksia Mondeoista sähköpostilla osoitteeseen toimitus@moottori.fi.

Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Mikko Autio

Lisää aiheesta

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat