Koeajo: Dacia Sandero Stepway TCe90 Easy-R – ei hinnalla millä hyvänsä

Se on vain auto. Hyvää: Tilat, varustelu, edullisuus Huonoa: etuistuimet, ajoasento, huojuva käytös.

Olisi helppo haukkua Dacia Sandero Stepway Easy-R:ää. Harmahtavan sisustan materiaalit kopsahtelevat koputellessa, istuimesta taas pehmeyttä löytyy siinä määrin, ettei sivu- tai reisituesta juuri voi puhua. Ajoasentokaan ei mairittele. Joko ohjauspyörä jää kauas, tai sitten ajetaan polvet koukussa. Ohjauspyörä sinänsä istuu käteen ja verhoilu on laadukasta nahkaa, mutta hivenen tahmea tuntuma vaatii tottumista.

Tottumista vaatii myös Easy-R -vaihteisto, jonka eräs matkustaja vinoili soveltuvan lähinnä pitkiin moottoritiesiirtymiin. Kieltämättä robotisoidun manuaalivaihteiston ensivaihdot hämmentävät. Auto lähtee kiihtymään vaivatta 90 turbohevosen voimin, kunnes laukka tökkää… ja meno jatkuu seuraavalla vaihteella. Sitten tökkää uusiksi. Vaihde vaihtuu. Ja taas jatketaan.

Hinta ennen kaikkea

Ennen kuin Sandero Stepwaystä välittyy murheellinen kuva, lienee syytä mainita auton maksavan 15 993 euroa. Summa sisältää noin 800 euroa maksavan Easy-R -vaihteiston lisäksi lisävarustelistalta valitun peruutuskameran, metallivärin ja sähköiset takalasinnostimet. Ilmastointi, navigaattori, vakionopeudensäädin ja takapuskurin pysäköintitutka ovat toki sellaisia varusteita, joista Stepwayssä ei tarvitse maksaa lisää – ne kuuluvat hintaan.

Daciassa on puutteensa, mutta tässä hintaluokassa ne hyväksyy. Ei vajaan 16 000 euron tilavan perheauton tarvitse mukautua täydellisesti kuljettajan ympärille, kyllä kuljettajaltakin voi odottaa sopeutumista. Parin päivän ajelun jälkeen vaihteiston nykäyksiä osaa jo odottaa. Kevyt ja oikein ajoitettu kaasunnosto auttaa, vaihde vaihtuu ja matka jatkuu.  Jos tämä ei käy, voi kaupasta etsiä lisärahalla paremmin itselleen sopivaa vastinetta. Sitä kyllä on tarjolla, eikä hintakattoa juuri löydy.

Hienosäädön puutetta

Aivan kaikkia Dacian oikkuja ei voi laittaa hinnan piikkiin. Neljä senttiä tavallisesta Sanderosta korotettu Stepway muuttuu vauhdin myötä hieman huteraksi. Auto vaeltelee urissa, eikä se aina tiedä, totellako kuskia vai tuulenpuuskaa. Alusta on perustoimiva. Perustutina kantautuu läpi, mutta keskikokoiset töyssyt suodattuvat hyvin. Isoissa kuopissa hintaluokka muistuu mieleen jousituksen tärähtäen äänekkäästi.

Renaultilta lainattu 0,9-litrainen kolmisylinterinen turbomoottori liikuttaa Daciaa kelvosti, mutta kovin taloudellisesta puurtajasta ei ole kyse. Tasaisella matka-ajolla vitosella alkavat lukemat voivat olla mahdollisia, mutta kuormituksen kasvaessa esimerkiksi nopeudenmuutoksissa alkaa pikkumoottorille bensiini maistua, eikä seitsemällä alkavat lukemat ole mahdottomia.

Oikeastaan Dacia Sandero Stepwayn ulkonäkö kuvaa autoa poikkeuksellisen hyvin. Hieman vanhahtava perusmuoto kertoo auton hintaluokan tuomista rasitteista, mutta uudistettu keulailme dustermaisine maskeineen ja ajovaloineen tuo veijarimaista pirteyttä. Se kuvaa positiivisuutta, joka autosta kaikkine hienoisine puutteineen kuitenkin välittyy. Lopulta kyse on kuitenkin vain autosta.

Teksti: Lauri Ahtiainen, kuvat: Roman Razinkov