26.7.2026 Koeajo Sähkö Koeajo: DS N°7 on hillitysti mukava matkantekijä Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä DS Automobilesin malleista ensimmäisenä täyden mallikierroksen suorittaa DS N°7 ja samalla merkki tuntuu löytäneen identiteettinsä Stellantis-merkkimeressä. Jos kerran muoti on syklistä, lienee DS:llä menossa nyt eräänlainen pääsuunnittelijan vaihtuminen. DS 7 on yksin vastannut noin puolesta merkin myynnistä ja nyt nuori automerkki pääsee ensimmäistä kertaa suoraan sukupolvenvaihdokseen. DS 7 Crossback, sittemmin DS 7, on nyt uusittu lattiasta kattoon ja kulkee nimellä DS N°7 (tai No7 jos laiskottaa). Uudistuminen on ollut ongelmanakin mielenkiintoinen ratkaistava, sillä mukavuus ja hiljaisuus ovat premium SUV -luokassa vaatimuksia – ja niitä asioita, joista väistyvä seiska sai jo korkeat pisteet asiakkailta. Sähkön rooli on toki kasvanut vuosien aikana merkittäväksi ja PSA:sta on päädytty Stellantikseen, joten myös perusrakenne on syytä päivittää konsernilinjaan. EMP2 on nyt korvautunut STLA Mediumilla. Uudistuksesta monet osa-alueet ovat toki tuttuja viime vuonna esitellystä DS N°8:sta, mutta mukana on myös uutuuksia Stellantiksen valikoimassa. Mielenkiintoisesti DS on itsekin sijoitettu uudelleen “erikoisbrändiksi” Stellantiksen merkkikeitaassa. Aloitetaan muotinäytös tuttuun tapaan ulkokuoresta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tyköistuvampi kaava 4,66 metriä pitkänä uusi DS N°7 on selvästi kookkaampi kuin edeltäjänsä. Pituutta on tullut yhdeksisen senttiä, mutta leveys ja korkeus ovat melko tarkkaan ennallaan, joten mittasuhteet ovat hiukan solakammat. Yleisesti muotoilu on kulmikkaampi, ehkä veistoksellisempi, ja N°8 tapaan etumaskissa viitataan Citroën SM:ään kätkemällä auton merkki läpinäkyvän paneelin taakse. Joissain varusteversioissa maski on lisäksi varustettu valaistuksella. Ilmanvastuskerroin on 0,26, mikä ei ole hassumpi suoritus autoluokassa. Takaovista on tehtaan mukaan tehty pidemmät helpompaa kulkua varten. Samalla C-pilaria on siirretty taaksepäin, pois takapenkin pääntilasta. Ovenkahvat ovat harmittavasti ujoa mallia. Muotivirtauksia seuraillen vannekokoja on tarjolla 21 tuumaan asti, mutta koska auton raison d’être (olemisen syy) on mukavuus, lienee maltti valttia. Maavaraa on 170 mm. Odotettua sisustusta Sisätiloissakin ideana on ollut tarjota enemmän, tietenkin. Takapenkeillä on enemmän tilaa, kiitos kasvaneiden mittojen ja panoraamalasikaton lämpöeristerakenteen, joka antaa 25 mm enemmän pääntilaa. Kattorakenne tekee takareunasta pienen katostyyppisen koukkauksen sisäänpäin takaistuinten kohdalla. Kokonaisuus on luontevampi kuin N°8:n yllättävä matala takapenkkiratkaisu. Tavaratila taipuu versiosta riippuen 510–560 litraan ja penkit kaadettuna tavaratila asettuu 1 500 litran paremmalle puolelle. Etupenkeillä DS N°7 noudattelee N°8:n pohjapiirustuksia muun muassa koristellun keskikonsolin osalta, mutta istuma-asento on odotetusti pystympi ja siten toimivampi. Mittaristonäyttö on 10-tuumainen ja kojelaudan keskellä oleva laajakuvamallinen kosketusnäyttö 16-tuumainen. Molempien perusteet ovat tuttuja muista STLA Medium -autoista, mutta DS:n omilla mausteilla. Kojelaudassa on pieni painikerivi kaikkein tärkeimmille toiminnoille ja oikoteille, mutta käytännössä esimerkiksi lämpötilan säätäminen tapahtuu kosketusnäytöltä. DS:n ohjauspyörä on hauskan erilainen. X-malliset puolat kehottavat ajamaan kädet kello 9 ja 3 paikkeilla. Ohjauspyörän painikkeet on sijoitettu kahteen erilliseen siivekkeeseen ja ne ovat hipaisumalliset. Kulmikkaassa ohjaamodesignissa kannattaa kiinnittää huomiota vaikkapa oviin. Sinänsä perinteiset avauskahvat ovat saaneet seurakseen erikoisen siivekemallisen kaiutinkotelon, joka on paras ratkaisu myös oven vetämiseen. Verrattuna takavuosien vinoneliökauteen, DS tuntuu harrastavan muotoiluelementtejä melko laajalla kirjolla, mutta lopputulos on silti enemmän oman merkin arvoinen kuin aiemmin. Varustevaihtoehtoina löytyvät 300 metriin näkevä Night Vision -yönäkökamera, Pixelvision-ledimatriisivalot, digitaalinen taustapeili sekä Focalin valmistama Electra 3D -äänentoistojärjestelmä. Mielenkiintoisesti DS on tuonut autoon myös Neck Warmer -lämpöhuivitoiminnon takavuosien avoautojen hengessä, vaikka N°7 pitää visusti katon kiinni! Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tekniikkapalikat Pinnan alla odottavat tutut STLA Medium -rakennuspalikat. Suomeen DS N°7 tulee täyssähköisenä, mutta maailmalla autoa nähtään hybridinä ja lataushybridinä päivitetyllä polttomoottorilla. Tarjolla on tuttuun tapaan kaksi akkukokoa: 73,7 kWh ja 97,2 kWh. Lämpöpumppu ja akun esilämmitys (navi & manuaali) latausta varten kuuluvat vakiovarustukseen. Autot ovat aina 400 voltin sähköjärjestelmällä ja ne tukevat myös virran ulosottoa (V2L). Pienempi akkukoko nähdään vain etuvedon yhteydessä, jolloin strategiset arvot ovat 169 kW (230 hv, hetkellisesti enemmän) tehoa sekä lataustehot Type 2 11 kW (lisävarusteena 22 kW) ja pikalatausteho on 160 kW. Lataus 10-80% kestää 36 minuuttia, jota voi pitää jo hiukan vanhahtavana tässä luokassa, vaikka sen käytännön vaikutus jää paperia vähäisemmäksi. WLTP-toimintamatka tällä voimalinjayhdistelmällä on 539 km. Isomman Long Range -akkukoon kohdalla akku itsessään suoriutuu lataamisesta samoilla tehoilla. 10-80% lataus tosin lyhenee hiukan 32 minuuttiin, sillä isompi akku kykenee ylläpitämään parempaa keskilataustehoa. Long Range etuveto on perusteholtaan 180 kW (245 hv) ja Boostin myötä hetkellisesti 207 kW (281 hv). Toimintamatka on puolestaan malliston pisin, 735 km, ja WLTP-kulutus on vain hiukan pikkuakkua huonompi 16,3 kWh/100 km WLTP-lukemalla. Jeep Compassin tavoin DS N°7 on uranuurtajana Stellantiksen mallistossa siinä, että neliveto on nyt ison akkukoon yhteydessä. Long Range AWD on perusteholtaan 257 kW (350 hv) ja Boost-toiminnon myötä hetkellisesti 276 kW (375 hv). Toimintamatka on 675 km (WLTP), joten iso akku ja neliveto sopivat hyvin yhteen myös DS:n tapauksessa. Matkamukavuudella Parhaimmillaan DS N°7 on matkanteossa. Kamerapohjainen DS Scan -iskunvaimennusjärjestelmä toimii nyt useammassa ajotilassa ja tekee autosta melko mukavan kulkijan Nizzan alueen tiestöllä. Toisaalta, järjestelmä on viritetty Comfort-ajotilassa sen verran pehmeäksi, että korin liikkeillä on taipumus jatkua pidempään kuin olisi tarvis. Onneksi Sport-ajotila ratkaisee tämän olematta paukkukova tai millään tavalla erityisen saksalainen. Ohjaus on melko kevyt ja verkkainen. Jarrutuntuma on parantunut edellisen mallipolven lataushybridistä. Kaupungeissa DS N°7 on hiukan kömpelön oloinen lähinnä ulkomittojen hahmottamiseen liittyvistä syistä. Trendikästä nelipyöräohjausta ei ole, mutta auto on vielä sopivan ketterä ilmankin ja akseliväli on vielä normaalimitoissa 2,8 metrissä. Tarkempi analyysi alustan ja äänenvaimennuksen toiminnasta odottaa lenkkiä suomalaisella asvaltilla, mutta lähtökohdiltaan auto on varovaisen lupaava. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Odotuksen myötä DS N°7 saapuu mielenkiintoisella hetkellä Stellantiksen arsenaaliin, sillä Jeep Compass tekee monia samoja asioita täysin eri kulmalla. DS tietysti tavoittelee premium-tunnelmaa Jeepin panostaessa aktiiviseen lifestyleen ja autot ovatkin raikkaan erilaiset keskenään. Pienenä noottina näin voimakkaasti trendiä ja tyyliä janoava DS on päättänyt, että N°7 tulee myyntiin neljällä harmaasävyllä ja kahdella värillä. Varmasti ideoita olisi löytynyt mielenkiintoisempiinkin väreihin alkuperäisen mallin hengessä. Suomessa DS N°7 tulee myyntiin kolmen voimalinjansa ja kahden varustetason (Pallas, Étoile) ja autoja nähdään loppuvuodesta. Hinnoittelun suhteen hiukan osviittaa voi hakea vaikkapa Saksasta, jossa sähköversiot alkavat 56 300 eurosta, isolla akulla 61 700 eurosta ja nelivedon kanssa 66 600 eurosta. DS N°7 Long Range FWD Étoile SÄHKÖAUTO, etuveto 207 kW (281 hv), 343 Nm Akku brutto / netto 102 / 97,2 kWh Lataus Type 2: 11 kW (3 x 16 A) CCS: 160 kW WLTP-kulutus 16,3 kWh / 100 km toimintamatka 735 km Suorituskyky 0–100 km/h 7,8 s huippunopeus 190 km/h Mitat Pituus 4 660 mm Leveys 1 900 mm Korkeus 1 625 mm Akseliväli 2 790 mm Tavaratila 560–1 570 l Omamassa 2 138 kg perävaunu 1 200 / 750 kg Euro NCAP 4 tähteä (2025) Takuu 3 v / 100 000 km ajoakku 8 v / 160 000 km (SoH 70%) Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.7.2026 Koeajo Maistiainen: DS N°7 – tyylibrändin ensimmäinen täysi kierros 26.2.2026 Koeajo Koeajo: DS Automobiles N°8 – lippulaiva kyykkäsi pakkaskelissä 18.11.2025 Koeajo Koeajo: DS Automobiles N°8 – valtakunta on saanut kuninkaansa 6.7.2025 Koeajo Koeajo: DS N°8 – epämukavinta autossa on mallinimen kirjoittaminen 19.6.2025 Koeajo Maistiainen: DS°8 – odotuksia on paljon, mutta niihin myös vastataan 9.4.2023 Ajoneuvot Koeajo: täysin sähköiseksi kääntyneellä DS 3:lla on lyhyempi nimi, mutta pidempi toimintamatka 23.2.2023 Ajoneuvot Koeajo: DS 7 E-tense 360 4×4 Plug-in Hybrid – Ranskalainen vaihtoehto valioluokan katumaasturiksi 22.1.2023 Ajoneuvot Koeajo: DS 3 E-tense – Rohkeammin ylähyllylle 11.1.2023 Ajoneuvot Maistiainen: Päivittynyt DS 7 on myös Bemari-kuskin mieleen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 1.11.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen vanteet näyttävät rumemmilta kuin koskaan aiemmin 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli - ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa