Koeajo: Ford Transit Custom Van Trail on maastomeikattu pakettiauto, mutta sen saa vain etuvetomanuaalina

Tonniluokan Ford Transit Custom Van Trail sai kurahommia varten tasauspyörästön lukon, muovihelmat ja nahkapenkit. Hyvää: ajettavuus, ohjaus, kulutus. Huonoa: nelivedon, automaatin ja turvavarusteiden puute.

Transit Custom Trail herättää toiveen nelivetoversion saamisesta mallistoon, mutta sellaista ei ole edes suunnitteilla pikku-Transitiin. Kilpailussa tonniluokan pakettiautojen myyntitilaston kärkipaikasta Ford jättää suosiolla nelivetomarkkinan kahden pahimman kilpailijansa, Volkswagen Transporterin ja Mercedes-Benz Viton temmellettäväksi. Toisaalta suosio on ollut melkoinen pelkällä etuvedollakin. Sitä paitsi nelivetoista Fordia halajava voi satsata täysikokoiseen Transitiin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Rempseä ulkonäöltään…

Transit Custom Trail rehentelee ulkoisilla tunnusmerkeillään. Maskin pollea Ford-teksti on lainaa Ranger Raptorista. Helmat ja lokasuojat ovat saaneet maasturimaiset mustat muovireunukset. Myös vanteet on vaihdettu mustiksi. Pelkästään kosmeettinen maastoversio ei kuitenkaan ole: liukkailla pinnoilla etenemistä edistää mekaaninen tasauspyörästön lukko.

Toinen merkittävä ero vakiomalleihin on nahkaverhoilu, jota ei muutoin ole saatavana edes lisävarusteena. Trail-version lisähinta paremmasta varustelusta on kohtuulliset 1 500 euroa. Valitettavasti sähköiset turvavarusteet törmäyksenestoineen on poimittava lisävarustelistalta.

Transit Custom Trail -mallisto on harmillisesti vakiomalleja suppeampi. Kori on aina pidempi L2, korkeudessa on kaksi vaihtoehtoa. Kaksilitraisesta dieselistä on tarjolla kaksi tehoversiota (130 tai 170 hv). Isoimpana harmina moni pitänee automaattivaihteiston puutetta, eikä tuoretta kevythybridivaihtoehtoakaan ole tarjolla.

…siveä tavoiltaan

Sinällään itse vaihtaminenkaan ei tuota tuskaa, vaihteenvalitsin on lyhytliikkeinen ja pykälät löytyvät sujuvasti. Vaihteiden välitykset ovat melko pitkät, maastoajo vaatii kytkimen luistattamista. Maantiellä vaihdeopastin kinuaa koko ajan isompaa pesään. Tyhjänä ajettaessa neuvoja voi totella, mutta isolla kuormalla voimalinjan jyrinä houkuttaa käyttämään yhtä pykälää pienempää.

Kevyessä ja katkonaisessa ajossa moottori ei tahdo lämmetä laisinkaan, kylmällä ilmalla lisälämmitin puhisee lähes taukoamatta. Se nostaa kevyen ajolenkin kulutuksen nipin napin päälle kuuden litran: erinomainen tulos.

Teksti ja kuvat: Petri Munukka