Koeajo: Vaikeasti päivitettävä – Mercedes-Benz E 300 de

Mercedes-Benz E 300 de ei ehkä komistunut faceliftissä, mutta kokonaisuus on sen verran hiottu, että huomio kiinnittyy yksityiskohtiin. Hyvää: voimalinjan toiminta, mukavuus, ajettavuus. Huonoa: ohjauspyörän painikkeet, alustan loppusilaus, akkukyhmyn jatkokausi.

Vaikka valmistaja inhoaa taksimersuksi nimittämistä, kertoo maine jotain Stuttgartin keskikokoisesta. Mercedes-Benz E 300 de on samalla markkinoiden mielenkiintoisimpia autoja dieselmoottorin ja lataushybridin yhdistävän voimalinjansa ansiosta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Viilausten tie

W/S213 E-sarjan kasvopesussa valmistaja tyytyi muovaamaan keulailmettä hiukan sulaneempaan suuntaan: selkeät linjat katosivat yleispyöreyden tieltä. Tarkoituksena oli tuoda auton perä ja keula enemmän linjaan malliston muiden autojen kanssa, mutta uusi särmitön olemus ei tunnu parannukselta.

Matkustamossa suurimmat uutuudet liittyvät käyttöliittymään. Kahden näytön lasiohjaamo on muuttunut Mercedeksen nykytyyliin MBUX-käyttöjärjestelmää hyödyntäväksi, joten kokonaisuuden hallinta on aiempaa loogisempaa, ja järjestelmä osaa enemmän toimintoja. Suomessa autoissa on aina vakiona kookkaampi 12,3 tuuman näyttökoko. Lisäksi E-sarja on saanut jälleen uusia ja päivitettyjä ajoavustimia.

Kuljettajan kannalta uuden ohjauspyörän luulisi olevan pieni muutos. Nappiarmeija on siirtynyt kosketusta aistivan hipaisulevyn taakse, ja esimerkiksi äänenvoimakkuuden hienosäätö tapahtuu periaatteessa elegantisti peukaloa liu’uttamalla. Lättänä levy on kuitenkin vaikeampi hallittava peukalotuntumalla. Kun vielä vakionopeudensäätimen cancel rekisteröityy usein vasta kolmannella painalluksella, ei voi kuin ihmetellä autoalan hinkua yhdistää oikeiden nappien ja kosketusnäyttöjen huonoja puolia digiaikaa tavoitellessaan.

Valtakunnassa loput ennallaan

Muuten asiat ovat E-sarjassa ennallaan: Mercedeksen puuviilut ovat alan upeimpia, osa muovilaaduista edelleen liian halvan oloisia ja lataushybridin tunnistaa tavaratilan akkukyhmystä.

Voimalinjaan ei ole tullut isoja muutoksia. Yhdellä akullisella voi ajaa noin 50 kilometriä, yhdellä tankillisella dieseliä noin koko Suomen halki. Farmarikorin ja dieselhybridin yhdistelmän voi valita nelivedon lisäksi takavetona, bensiinin kohdalla farkku on aina takavetoinen.

Koeajojaksossa maantiepainotteinen keskikulutus jäi 4,5 litraan per 100 kilometriä, mitä voidaan pitää muhkealle nelivetofarkulle hyvänä suorituksena. Luonnollisesti lataamisen määrällä, ajoympäristöllä, matkan pituudella ja ajo-ohjelmalla voi vaikuttaa polttoaineen kulutukseen. Lataamiseen kuluu latauspisteestä riippuen vajaasta kahdesta kuuteen tuntia.

Hybridijärjestelmän navigaattoriohjaus toimii esimerkiksi herättelemällä polttomoottorin moottoritietä varten, mutta järjestelmä pyrkii säästämään turhankin paljon sähköä perille. Yhdessä hyvän 7,4 kilowatin asiointilataustehon kanssa sähköajoa voisi suosia enemmänkin, joskin ajotilavalinnalla voi ohjailla hybridin toimintaa.

Kaasupolkimen kalibrointi tuntuu turhan herkältä herättämään polttomoottorin silloinkin, kun pieni sähkökiihdytys riittäisi. Selkeämpi kynnys tekisi ajamisesta sujuvampaa, vaikka voimalinja toimiikin pehmeästi myös moottoreita vaihdellessa.

Vaikeasti parannettava

E-sarjan alusta on perusvireeltään hyvä, mutta rosot ja kuopat herättävät epäilyksen, ettei autoon valittu rengastus pelaa yhteen jousituksen ja iskunvaimennuksen kanssa.

E-sarjan kohdalla Mercedes on ehkä törmännyt ongelmaan, että sangen hyvää on vaikea parantaa, joten aivan kaikki muutokset eivät ole olleet onnistuneita. Toisaalta puutteet ovat aika vähäisiä, jos kuljettajalla on aikaa murehtia ohjauspyörän painikkeiden tuntumasta.

Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen