Koeajo: Volkswagen Taigo – vielä yksi sisarmalli, jolle voi povata menestystä

Volkswagen Taigo on tarkoituksenmukaisen kantikkaan T-Crossin sutjakampi luiskaperäsisko. Hyvää: ajettavuus, mukavuus, suorituskyky, tavaratila. Huonoa: kulutus.

Huomasiko joku aukon Volkswagenin mallistossa pienten maasturimaisten crossoverien T-Crossin ja T-Rocin alle vaaksan mittaisessa välissä? Emme mekään, mutta niin kooltaan kuin hinnaltaankin siihen on nyt sovitettu Volkswagen Taigo, jota on jo Brasiliassa myyty Nivus-nimellä. Volkkarin innon ymmärtää, koska Saksassakin korkeammat mallit ovat joinain kuukausina hätyytelleet myyntitilastossa jopa Golfia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Muotoilutrendejä seuraillen…

Nimeään myöten uusi malli ei tuo mukanaan mitään mullistavaa. Pienten citymaasturien kasvavaan kysyntään korotettiin perinteisestä kaikkien tuntemasta Polosta ensin T-Cross. Lopputulos pystyperineen on laatikkomaisen käytännöllinen. Samasta lähtökohdasta tehtiin sulavampi Taigo silpaisemalla korotuksesta puolet pois ja pidentämällä perää linjakkaammaksi.

Molemmat operaatiot näkyvät hinnassa, mutta samaan aikaan hinnastoon on tehty tilaa hivuttamalla Golfin ja T-Rocin hintoja ylemmäs. Veikkaamme Taigolle menestystä, onhan liukkaamman ulkonäön lisähinta T-Crossiin verrattuna vain tuhat euroa.

Tilojen vuoksi Taigoon ei kannata satsata – ei siksi, että niissä olisi jotain vikaa, vaan koska matkustamossa tilaa ei ole juurikaan Polon kelpoja tiloja enempää. Neljä aikuista matkaa Taigolla sovussa. Koeajetun R-line-version etuistuimet ovat sporttisemmin muotoillut. Takaistuin on muotoiltu kahdelle. Laskevasta kattolinjasta huolimatta pääntila riittää, mutta keskipaikalla ei pitkään viihdy.

Tavaratila sen sijaan on huomattavasti Polon konttia isompi. Tavaratilan pohjan saa kahdelle korkeudelle – ala-asennossa korkeaan tilaan mahtuu isokin laatikko ja yläasennossa pohjasta tulee tasainen selkänoja kaadettuna.

Kojelauta on linjoiltaan ja käyttöominaisuuksiltaan tuttu sisarmalleista. Esimakuna digiloikasta lämmönsäätimet on jo vaihdettu hipaisuliukusäätimiin, muutoin oikeita nappuloita on vielä ratin puolissa. Mittaristonäkymä on perinteinen, vaikka onkin kuvaruutu.

…mutta ilman sähköavustusta

Taigoon saa vain bensiinimoottorin, joko litraisen kolmisylinterisen tai nyt ajetun nelisylinterisen 1,5-litraisen. Isomman moottorin lisähinta on vain tonni, mutta sitä myydään ainoastaan kalleimman varustelun parina. Näin talvella pienempikin olisi riittänyt, sillä isomman teho hukkuu turhiin ruopaisuihin. Kaasun annostelu vaatii herkkää jalkaa, eikä nelivetoa ole saatavana.

Pintakaasulla hiplaamalla moottori pysyy enimmäkseen sylinterien lepuutuksen alueella eli käy vain kahdella pytyllä. Tällöin kulutuslukema jää kuuteen litraan sadalla, muutoin palaa seitsemän. Se on nykypäivänä vähän liikaa; miksiköhän mukaan ei ole otettu kevythybriditekniikkaa, kuten Golfissa samalla moottorilla?

Taigon alustan perusratkaisut ovat yhteneviä konsernin kaikkien Polon sukuisten autojen kanssa, joten yllätyksiä ei ole luvassa silläkään saralla. Jousitus on onnistunut kompromissi ajettavuuden ja mukavuuden välillä, ja sekä kuski että matkustajat pysyvät tyytyväisinä. Kevyt ohjaus on omimmillaan taajamapyörittelyssä.

Sporttinen R-line-varustelu merkitsee enemmänkin visuaalisia somisteita kuin tiukempaa alustaa, edes isommat 17-tuumaiset renkaat eivät tuo liikaa rengasmelua muutenkin hiljaiseen matkustamoon.

Teksti ja kuvat: Petri Munukka