12.5.2025 Koeajo Lataushybridi Koeajo: BMW X3 – takuuvarma lataushybridi edeltäjää paremmilla sähköillä Teksti Eetu Kokkonen Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä BMW X3 näyttää edeltäjiinsä nähden erilaisemmalta kuin onkaan. Oleellisimmat parannukset näkyvät lataushybridin sähköosastolla. Viime vuoden puolella Moottori pääsi tutustumaan uudistuneeseen BMW X3:een ulkomaan ensikoeajon merkeissä. Tuolloin kerroimme esimerkiksi, että auton kori on kasvanut pituutta ja leveyttä, mutta samalla korkeudesta on hieman karsittu. Tarkempiin mallisarjan muutoksiin voi käydä perehtymässä tuosta artikkelista, kotimaan pidemmässä koeajossa perehdytään enemmän siihen miltä muuttunut auto tuntuu arjessa. Toimintamatka sähköllä Voimalinjan toiminta Näkyvyys eteen Hinta varusteltuna Auton ulkonäöllisistä muutoksista voi tunnetusti olla montaa mieltä. BMW:n nykymuodin tapaan huomiota kerätään mm. edellismalliin nähden voimakkaammilla keulan munuaisilla ja pulleammalla peräpäällä. Myös erittäin tasainen konepelti, jossa ei ole enää korotusta munuaisten jatkeena kiinnittää katseen. Uusi X3 tulee Suomeen lataushybridin lisäksi myös neloskoneisena ja kuutoskoneisena kevythybridinä, mutta latausmalli edustanee myyvintä kärkeä. Niinpä koeajossa onkin BMW X3 30e xDrive M Sport -malli. Hankintahinnassa on noin 10 000 euron ero ei-ladattavaan malliin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Huomattava parannus toimintamatkaan BMW X3 sai edellisessä sukupolvessaan lataushybridivoimalinjan, joka tarkoitti tuolloin noin 11 kilowattitunnin käytössä olevaa kapasiteettia ja n. 60 kilometrin WLTP-toimintamatkaa. Resepti oli sama kuin tuolloisessa 3-sarjalaisessa lataushybridissä. Vettä on virrannut Isar-joessa tämän jälkeen litra jos toinenkin, sillä nykyisessä mallissa akkukapasiteetti lähentelee jo X5-mallisisaren tasoa. Kasvaneen akun lisäksi auto on saanut myös kolmivaihelatauksen entisen yksivaiheisen tilalle, joka on etenkin meillä Suomessa merkittävä parannus. 19,7 kWh:n käytettävissä oleva kapasiteetti tarkoittaa 86 kilometrin WLTP-toimintamatkaa ja käytännössäkin akku tuntui riittävän tasaisessa maantieajossa noin 70 km täyssähköiseen matkaan, kun lämpötila oli nollan ja kymmenen celsiuksen välillä. Baijerilaisvalmistajan isommissa tuotteissa tuttuna valttina on voimalinjan toiminta, eikä siihen tarvitse pettyä tälläkään kertaa. Hybridiajossa voimalinja vääntää nöyrästi alhaalta asti ja voimareserviä on kiitettävästi. ZF:n kahdeksanportainen vaihteisto tekee pyytteetöntä työtä, tunnuksenomaiset huomaamattomat vaihdot ovat yhä tallella. Sen sijaan täyssähköllä ajaessa ajoittain voi yllättäen törmätä pieniin nykäisyihin, mutta vain harvoin. Ohjausta voisi kutsua harmittomaksi ja hyvin palauttavaksi. M Sport-varusteluun kuuluvan urheilullisemman alustan toiminta on pintakovaa, mutta kontrolloitua eikä toisaalta isommat montut juuri haittaa. Eniten epämukavuutta alusta aiheuttaakin taajamassa, jossa hidastetöyssyt ja muut hiljaisella nopeudella ajettavat montut tuntuvat selvästi. Rengasmelu on varsin vaimeaa, mutta koeajon aikaan autossa oli vielä kesärenkaita hiljaisemmat kitkapyörät alla. Suora pelti vaikea hahmottaa Taajama-ajossa X3:n ohjaus kevenee ehkä turhankin paljon, mutta tätä enemmän haittaa aiheutuu konepellin laakeasta muotoilusta. Keula tuntuu olevan aika vaikea hahmottaa, kun se loppuu ikään kuin yllättäen. Neljälle ihmiselle X3:ssa on hyvät tilat, mutta takapenkin leveyttä ei voi kuvailla ruhtinaalliseksi, eli esimerkiksi kolmen turvaistuimen perheiden kannattaa koeajolla sovittaa istuimia tarkkaan. Tavaratila on hyvän muotoinen ja yllättävän syvä, mutta lataushybridivoimalinjan akku rokottaa tilavuutta reilun sadan litran verran kevythybrideihin nähden. Vaikka BMW on kehityksen kelkassa sen osalta, että autoihin hivutetaan hiljalleen yhä enemmän toimintoja kosketusnäyttöjen ja hipaisukytkimien taakse, on käytettävyys pysynyt kiitettävänä. Käyttöliittymä on varsin selkeä ja esimerkiksi lämpötilansäädöt ovat aina näkyvillä keskinäytössä. Sen sijaan tuulilasin huurteenpoisto ja takalasinlämmitin on viety hipaisupainikkeiden taakse. Painikkeet tuntuvat olevan käytettävissä hanskoillakin, mutta välillä toiminnon kytkeminen vaatii useamman yrityksen ilman käsineitäkin. Vaikka uuden X3:n ulkonäkö eroaakin yleisilmeeltään edeltäjistään, on kyseessä lopulta aika varman samantyylinen tuote oikeisiin paikkoihin tehdyillä parannuksilla. Ladattavan X3 30e xDriven saa edullisimmillaan 70 040 eurolla. Sen sijaan koeajettu ylähyllyn yksilö kustantaa enää muutaman tuhatta euroa vähemmän kuin X5:n kuutoskoneinen lataushybridi alkaen-varustelulla, joten varustelistan ruksailussa kannattaa pysyä hereillä ja miettiä mitä sieltä oikeasti tarvitsee. BMW X3 30e xDrive M Sport LATAUSHYBRIDI, neliveto 4-syl. bensiinimoottori 1 998cm3 8-v. automaattivaihteisto 220 kW (299 hv), 450 Nm Akku brutto / netto 22,7 / 19,7 kWh Lataus Type 2: 11 kW (3 x 16 A) WLTP-kulutus 1,1 l/100km CO2-päästöt 23 g/km toimintamatka sähköllä 86 km Suorituskyky 0–100 km/h 6,2 s huippunopeus 215 km/h Mitat Pituus 4 755 mm Leveys 1 920 mm Korkeus 1 660 mm Akseliväli 2 865 mm Tavaratila 460–1 600 l Omamassa 2 140 kg perävaunu 2 000 / 750 kg Euro NCAP ei testattu Takuu 2 v hybridijärjestelmä 8 v / 160 000 km Hinta alkaen 75 415 € koeajoauto 96 803 € Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 30.5.2026 Koeajo BMW teki ihmeen – kuinka alle 50-heppainen F 450 GS voi olla markkinoiden paras adventure? 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 4.12.2025 Koeajo Koeajo: BMW iX3 – kapeammin munuaisia, leveämmin autoa 16.11.2025 Koeajo Maistiainen: unohda kaikki mitä tämä mallinimi on aiemmin tarkoittanut – uusi iX3 käynnistää baijerilaisten seuraavan aikakauden 4.8.2025 Koeajo Koeajo: BMW M5 – hyvä vastaus aikamme vääriin kysymyksiin 11.6.2025 Moottoripyörät Koeajo: BMW R 12 G/S – kahden maailman retrontäyteinen liitto 2.6.2025 Koeajo Koeajo: BMW iX XDrive45 – nojatuolimatkailua 8.4.2025 Koeajo Koeajo: BMW 530e xDrive Touring – odotettu farmarimalli 1.1.2025 Koeajo Koeajo: BMW 330e Touring – miten parantaa erinomaista? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.7.2026 Käyttötesti käytetyllä Moottoripyörämatkalle kaksin – 21-vuotias käyttötesti-BMW pääsee reissuun ja jää tien päälle 14.7.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 408 yllättää – enemmän premiumia kuin odottaisi 14.7.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: tästä syystä senioriautoilija luottaa yhä dieseliin 15.7.2026 Matkailuajoneuvot Koeajo: Dethleffs Just Go Active T 7055 EB – saksalainen järkiauto Fordin alustalla 13.7.2026 Koeajo Maistiainen: Firefly - tämä Teslan olisi pitänyt tehdä 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 11.7.2026 Laivat Loistoristeilijätilauksia on seuraaville 14 vuodelle vetämässä noin 80 miljardilla eurolla - Suomen Turku on yksi neljästä paikasta maailmassa, joka pystyy toteuttamaan niistä mahtavimmat 12.7.2026 Ajatuksia autoista Autojen hienot ajotilat ovat vain lumelääkettä – Ajatuksia autoista 10.7.2026 Kuluttajat Käytetyn Mersun ostaja löysi autosta puutteita toisensa jälkeen – epäselvyydet johtivat lopulta riitaan autoliikkeen kanssa 10.7.2026 Lentokoneet Noin vuotta ennen kuin Finnair ottaa upouuden Embraer E195-E2:n käyttöönsä, Luxair on tuonut tyypin säännölliseen liikenteeseen Helsinki-Vantaalle 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa!