Koeajo: Mitsubishi Pajero

Vanhanajan maasturi hyvässä ja pahassa. Perinteikkään maastoauton kelpoisuus riippuu lähestymistavasta. Hyvää: Suuri vetomassa, nelivetotekniikka. Huonoa: Läpikotainen vanhanaikaisuus, ahdas ajoasento.

Järeäksi työjuhdaksi Mitsubishi Pajero on kilpailijoihinsa nähden edullinen. Henkilöautona se kuitenkin on auttamattoman vanhanaikainen.

Nykyaikaisen henkilöauton ratista Pajeron kuskin paikalle siirryttäessä kohtaa kulttuurishokin. Suurista ulkomitoista huolimatta kuljettajan ympärille ei levity laakea komentosiltaa, vaan enemmänkin ahdas ohjauspotero. Koska ohjauspyörä ei säädy kuin korkeussuunnassa, joutuu jo keskimittainen istumaan polvet kiinni kojelaudan kytkimissä. Vasemman polven liikuttelu näkyy kanssa-autoilijoille turhaan palavina sumuvaloina tai itsekseen säätyvinä sivupeileinä.

Pikselit paraatipaikalla

Kojelaudan paraatipaikalta löytää ajotietokoneen, joka olisi ollut kova sana kahdeksankymmentäluvun digitaalimittarien huumassa. Tietokeskus osaa nimittäin piirtää graafisen esityksen keskikulutuksesta tai vaikkapa ilmanpaineesta. Neljän viimeisen tunnin näyttävä esitys on karkean grafiikkansa takia luokaton – siitä voi hädin tuskin päätellä kuluuko dieseliä alle kymmenen vai yli kaksikymmentä litraa satasella.

Työkonemaisuus pysyy mielessä Pajeron kaartaessa ensimmäiseen mutkaan. Ohjaus on tahmean raskas ja välitykseltään hidas. Tarkkuusinstrumentista ei voi puhua, mutta tottumisen jälkeen pulssi laskee ja Mitsubishi pysyy kaistaviivojen välissä.

Liukas keli vaatii varuillaan olevan kuljettajan lisäksi laaturengastusta – kuljettajalle ei välity minkäänlaista käsitystä tien liukkaudesta ennen pidonmenetystä. Tilannetta pahentaa vanhanaikainen ajonvakautusjärjestelmä, joka päästää auton irtoamaan ennen korjaustoimenpidettä.

Vanhaa koulukuntaa

Pajero muistuttaa ajasta ennen katumaasturien vallankumousta. Vuosituhannen vaihteessa BMW X5 ja Porsche Cayenne uudistivat käsityksen siitä, kuinka henkilöautomainen suuren katumaasturin ajettavuus voi olla.

Vanhakantaisesta lähestymistavasta on etuakin. Pajeron neliveto ei perustu pitoa hallitsevaan ohjelmistoon, vaan sutimista ennaltaehkäiseviin keski- ja takatasauspyörästön lukkoihin. Myös alennusvaihteisto löytyy vakiovarusteena.

Monipuolinen nelivetotekniikka ei arkiajoa haittaa. Taka- ja nelivedon välillä voi vaihdella sataan tuntikilometriin asti, mistä voi olla hyötyä polttoaineenkulutuksessa.

3,2-litran iskutilavuudesta huolimatta moottori on vain nelisylinterinen. Epätasaisen käynnin huomaa tyhjäkäynnin värinänä. Kuormaamattomana turbodieselin 200 hevosvoiman teho riittää vaivattomaan etenemiseen.

Noin 2300 kilogramman omamassa rauhoittaa Pajeron käytöstä. Ilmajousitettuja luksusmaastureita Pajero ei haasta mukavuudessa. Ei autoa silti epämukavaksi voi moittia. Melutaso pysyy hillittynä, eikä työkonemainen dieselin raksutus ole suuri tyylivirhe. Parhaimmillaan autolla matkustaa seitsemän henkeä. Kahdesta takaistuimesta tinkimällä tavaratilakin pysyy suurena.

Noin kuusikymmentäviisi tuhatta euroa on kallis hinta, mutta moniin 3500 kilogramman vetokykyyn yltäviin kilpailijoihinsa nähden Pajero on silti edullinen. Esimerkiksi Toyota Land Cruiserin todellinen karvalakkimallikin maksaa kymppitonnin enemmän. Siitä huolimatta Pajero on auttamatta vanhentunut tuote – myös työkalulta voi odottaa nykyaikaisuutta.

Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen