9.6.2024 Koeajo Maistiainen: Renault Rafale tähtää taivaille Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lentokoneilta nimensä lainaava Renault Rafale on ylellisin ranskalaismerkin SUV-joukkueesta. Renault ei peittele Rafalen henkisiä kytköksiä 1930-luvun Caudronin veljesten kilpalentokoneisiin, joilla saavutettiin useampikin nopeusennätys. Koneissa käytettiin Renaultin moottoreita, joten kytkös on toki olemassa. D-segmentin katumaasturilla ei sinänsä ole aivan valtavasti tekemistä ilmailun kanssa muuten kuin nimen ja värin muodossa. Rafale on tavallaan helpoin ajatella kokoa suurempana Australina, tai Espacena, josta on tehty viisipaikkainen. Linjakas katto on tehty harkiten, joten pääntila ei lopu takapenkilläkään. Keulatilassa on Renaultin tuttua E-tech-hybriditekniikkaa, joko tuttuna täyshybridinä tai nelivetoisena lataushybridinä. Nelivedon yhteydessä nähdään myös ennustavalla kameratekniikalla varustettu iskunvaimennus. Sisätilojen suhteen Renault Rafale on tuttua nyky-Renaultia ja Alpine-varustelu antaa varsinkin materiaaleille pientä ylellisyyttä. Suomessa Renault Rafalea ei ole vielä hinnoiteltu, mutta autolla on melko paljon yhteistä Espacen kanssa, joten kristallipallonsa voi virittää sisarmallin hinnastolla. Suomessa autoja nähdään loppuvuodesta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen 26.7.2026 Klassikko Rakkauskirjeet, lahjapaketit, kukat ja leivonnaiset kulkivat tällä Renaultin koppipakulla kätevästi jo ennen toista maailmansotaa 5.7.2026 Klassikko 1990-luvun alussa ranskalaiset muistivat, että 3,4 metriä pitkä auto voi olla tilaihme 3.7.2026 Koeajo Katto auki ilman murheita! Renault 4 Plein Sud tekee avoautoilusta helppoa 22.6.2026 Koeajo Maistiainen: Renault 4 Plein Sud – katto auki täältä tulee hauki 26.4.2026 Koeajo Koeajo: Uusi Renault Clio on niin hyvä, että grillisanonnan voi painaa villaisella 19.4.2026 Koeajo Koeajo: Renault Twingo E-Tech electric – Luca de Meon perintö eli tämä hetken paras sähköauto arkiajoihin 9.4.2026 Koeajo Maistiainen: Entistä uhkeampi ja muhkeampi Renault Clio 31.3.2026 Koeajo Maistiainen: Renault Twingo E-Tech electric – twingo bango bongo sekä autoilun järki ja tunteet Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta?