Koeajo: Volvo S90 D4 Business Inscription aut – käytännön tyylikkyyttä

Uusi Volvo S90 miellyttää niin silmää kuin kehoakin. Hyvää: tilat, etuistuimet, ajettavuus, tyylikkyys. Huonoa: tien värinät.

Kyllä nuo näyttävät ikääntyneiltä, kommentoin kollegalle autoliikkeen pihalla olevia V70- ja S80-malleja, kun noudamme uutta Volvo S90 -yksilöä ensimmäiseen Suomi-koeajoon. Ruotsalaismerkin uusin muodonmuutos on niin vahva, että nuo edeltävän sukupolven autot tuntuvat pikemminkin vuosikausia vanhoilta kuin juuri tuotannosta poistuneilta malleilta.

Malliuudistus on yhtä hätkähdyttävä kuin vuosina 1998 ja 2000, jolloin ensimmäinen S80 ja sen farkkuversio V70 esiteltiin. Volvon tavaramerkkinä toimineet suorat laatikkolinjat oli korvattu kaarevilla, jaguarmaisilla kynänvedoilla, ja autot näyttivät yhtä aikaa persoonallisilta sekä tyylikkäiltä. Huomioarvo oli taattu: miten Volvot voivat olla tuon näköisiä?

Kun sitten vuosina 2006–2007 oli uuden mallisukupolven aika, Ford-konsernin suojiin siirtyneellä Volvolla otettiin muotoilumielessä varman päälle. S80 ja V70 muistuttivat elävästi edeltäjiänsä, ja monen mielestä entisen kaltainen klassisuus oli kadonnut. Tekniikkakin nojasi pitkälti vanhoihin malleihin, vaikka sitä toki päivitettiin pitkin mallikaarta.

Sisätilat muistettu

Nyt on kaikki toisin, kuten jo ensikoeajossa Malagassa totesimme. Paitsi, että uudet isot Volvot on rakennettu kiinalaisrahoilla uudelle perusrakenteelle, myös sisuskalut on pistetty kokonaan uusiksi. Tämä koskee niin ensimmäisenä esiteltyä XC90-katumaasturia, tätä S90-sedania kuin viimeisenä Suomeen saapuvaa V90-kartanomalliakin.

S90 todella näyttää hyvältä – ainakin toimituksemme raadin mielestä. Puhtaan selkeät, skandinaaviset linjat jatkuvat myös sisätiloissa; uskallamme jopa sanoa, että tyylikkyysmielessä Volvo asettuu tällä hetkellä luokkansa kärkeen. Mutta näiden, loppujen lopuksi makuasioiden ohella on tärkeää, että homma toimii myös käytännössä.

Ja uudessa Volvossa se vaikuttaa toimivan. Koska auto on isokokoinen, sulavat muodot eivät tarkoita tiloista tinkimistä, vaan niin eteen kuin taaksekin mahtuu matkustamaan reilun kokoisia suomalaisia. Etuistuimetkin edustavat automaailman huippua: tuki ei voisi olla täydellisempi, ja myös säätömahdollisuudet ovat kaiken kattavat.

Volvo S90 ja neljä pyttyä

Kuskin kannalta on siis kaikki hyvin, kunhan ensin opettelee laajan kosketusnäytön toiminnot edes osittain ulkoa. Volvon kokonaisuus on erittäin hyvin toteutettu, mutta silti ainakin älypuhelimen kanssa tuskailevan sormi menee aluksi suuhun, ei näytölle. Sama toki koskee aika monia muitakin nykyautoja ja niiden käyttöliittymiä.

D4-mallissa käytetään samaa kaksilitraista dieselmoottoria kuin muissakin versioissa. Tässä viritysasteessa kone antaa käyttöön kahden ahtimen turvin 190 hevosvoimaa. Myynnissä on myös yhden ahtimen D3 (150 hv) sekä niin ikään kaksoisahdettu D5 (235 hv).

Näistä D4 sopii Suomeen oikein hyvin: se tarjoaa mukavasti voimaa, ja myös automaatti pelaa sopivan aktiivisesti. Pienen nyykähdyksen kadunkulmissa voi aistia ennen kuin auto lähtee kunnolla kiihtymään, mutta tällainen viive on useimpien muidenkin dieselautomaattien ominaisuus.

Nelisylinterinen diesel tietysti ilmoittaa olemassaolostaan hivenen karkealla käyntiäänellään, mutta tässä hintaluokassa se haittaa yhtä paljon kuin XC90:n tapauksessa. Sen mittapuuna kun on Audi Q7:n hieno V6-diesel; S90:n pääkilpailijat, Audi A6, BMW 5-sarja ja Mercedes-Benz E sen sijaan tarjoavat alle 50 000 euron perushinnalla aivan vastaavia nelipyttyisiä voimanlähteitä, joiden äänimaailmassa on Volvoon verrattuna vain vivahde-eroja.

Rengaskoko mietityttää

Koeajoautossa oli lisävarusteena vajaan 2 000 euron arvoinen taka-akselin ilmajousitus – siinä missä XC90:een saa neljän pyörän ilmajousituksen, S90:ssä ja V90:ssä on aina edessä kierrejouset.

Tämä kombinaatio yhdistettynä niin ikään lisävarusteena saataviin, peräti 255/35 R20 -kokoisiin renkaisiin aiheuttaa tässäkin Volvossa vähän ristiriitaisen ajokokemuksen. Isot heitot ylittyvät oikein mallikkaasti, mutta terävämmät epätasaisuudet tärskäyttävät jo selvemmin.

Lisäksi mukavuus kärsii jatkuvasta lievästä värinästä – Suomen karkeat tiet – kohtuullisesti erottuvasta rengasmelusta sekä taajamanopeuksissa esiintyvästä ohjauspyörän vetelystä. Muuten ajettavuus on kohdallaan: S90 etenee yhtä junamaisen vakaasti kuin edeltäjänsä, mutta reagoi suurempiin kääntöliikkeisiin ihan toisenlaisella valppaudella.

Hieno lopputulema

Pikku epäkohdat mukavuudessa eivät sulje pois tosiseikkaa, että Volvo S90 on erittäin hieno ja pätevä auto. Varusteita valittaessa kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, jättääkö autoonsa Inscription-tason vakiot 245/45 R18-pyörät vai hommaako alle peräti vakiovarustetason 225/55 R17 -kumit.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus