16.12.2019 Liikenne Liikenteessä sattuu: Mitä korvataan, jos lukitsematon auto varastetaan? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Huolimattomuus ja ajattelemattomuus todellakin käyvät kukkarolle. Vakuutusyhtiön korvausvelvollisuus ei täyty, jos autoilija esimerkiksi talvipakkasilla pysäköi autonsa huoltamon lasiovien eteen ja jättää sen käyntiin, vain käväistäkseen pikaisesti ostoksilla – ja auto varastetaan tällä välin. Lieventävänä seikkana ei ole merkitystä sillä, että huoltamon kassalta on näkymä autolle tai että ostotapahtuma kesti vain joitakin kymmeniä sekunteja eikä huoltamossa aamuyöllä ollut muita asiakkaita. Ajoneuvo ei ollut varkauden aikana lukittu. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ajoneuvon tulisi olla lukittu tai vartioitu FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan arvion mukaan kuvatunlaiseen tapaukseen sovellettavien autovakuutusehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan äkillinen ja ennalta arvaamaton esinevahinko, jonka syynä on rikoslain tarkoittama varkaus, luvaton käyttö tai niiden yritys, kun vakuutuksen kohde on ollut teon tapahtumahetkellä lukittuna tai lukitussa tai jatkuvasti vartioidussa säilytyssuojassa. Koska esimerkkitapauksessa kyse ei ole ollut lukitusta tai vartioidusta ajoneuvosta, ei vakuutusyhtiöllä ole myöskään korvausvelvollisuutta. Teksti: Marko Jokela Kuva: Shutterstock Lue lisää Kaikki artikkelit 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 3.6.2026 Liikenne Mikroliikkumista rajoitetaan aktiivisesti kuntien toimesta – nopeus ja pysäköinti tarkoin määriteltyä 2.6.2026 Pyöräily Onko pyöräilyrenessanssi peruttu? – investoinnit eivät kasvatakaan pyöräilyn suosiota 1.6.2026 Liikenneturvallisuus Virityksessä nykyään paljon muitakin kuin mopoja – turvallisuus kärsii eikä vakuutukset korvaa 30.5.2026 Liikenneturvallisuus Viritetyillä mopoilla suuri osuus kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa 30.5.2026 Liikenne Liikenneympyrä on risteystyyppinä erinomainen 29.5.2026 Liikenne Tämän toimenpiteen soisi yleistyvän muuallakin 27.5.2026 Liikenne Menisitkö itse lankaan? – hämmentävä katukivetys käy parkkiruudusta 17.5.2026 Liikenne Näitä lisää – yksityisellä Fenniarail-junayhtiöllä on ensi vuonna käytössään jo viisi Siemens Vectron -sähköveturia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni 5.6.2026 Koeajo Koeajo: Kia K4 Sportswagon – hyvää yötä viimeinen mam…farmari? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km