29.11.2021 Liikenne Sähköauto tulee – havahduttavatko auton keinoäänet? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusien sähköauton keinoäänet ovat muuttuneet pakollisiksi ja heinäkuusta 2023 alkaen ne eivät ole enää kytkettävissä pois päältä. Hiljaa hiipivät sähköautot vaativat malttia, ennakointia ja uudenlaista liikennesilmää – kaikilta liikkujilta. Liikenne sähköistyy kiihtyvällä tahdilla. Kuukausi kuukaudelta vahvistuva käyttövoimamurros tuo liikenteeseen lisää täyssähköautoja – ja uudenlaisia haasteita. Se mikä on ajomukavuuden kannalta miellyttävää, voi olla kanssaliikkujien turvallisuuden näkökulmasta myös ongelmallista. Haasteena on täyssähköautojen ajonaikainen hiljaisuus. Äänettömyys on mukavaa paitsi sähköautossa matkaaville, myös muille: sähkömoottorin voimin ajaminen aiheuttaa vähemmän ajomelua ympäristöön. Sähköauton matkustamossa on yleensä vaivatonta keskustella matkakumppanien kanssa tai antaa lempimusiikin hersytellä fiiliksiä. Matkaseuralaisena ei ole renkaiden rallatusta ja tuulen suhinoita kummempia hälyääniä. Kaupunki- ja taajamanopeuksissa – etenkin hyvillä tienpinnoilla – sähköauto etenee parhaimmillaan kuin sukkasillaan: liki tyystin äänettömästi. Alhaisissa nopeuksissa esimerkiksi kävelijät eivät äänihavaintojen perusteella välttämättä havahdu sähköauton tuloon. Liikennevakuutuskeskuksen teettämä taannoinen selvitys (joulukuu 2019) huomioi sekin tuoreen haasteen liikenteessä: ”Uusi vaaratyyppi sähköautoissa on niiden äänettömyydestä johtuva alttius kevyen liikenteen kanssa tapahtuville törmäyksille.” Moottorin vuonna 2018 koeajamassa Hyundai Ioniq Electric Style -sähköautossa oli kytkin, jonka VESS-lyhenne (Virtual Engine Sound System) tarkoittaa keinoääntä. Kuljettaja saattoi tässä automallissa kytkeä keinoäänen pois käytöstä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mistä sähköauton ääni syntyy? Yksi sähköauto ujeltaa vienosti, toinen vinkuu väkevämmin, ja äänekkäämmin kiihdytettäessä. Jarrujen toiminnasta mahdollisesti kuuluvat äänet yhtyvät ajoittain kuoroon. Sähköauton tyypilliset äänilähteet ovat sähkömoottorit ja taajuusmuuttajat. On tietty hyvä muistaa, että sähköautotkin ovat ominaisuuksiltaan yksilöitä, eikä täyssähköinen voimalinjakaan ole äänetön, vaikka hiljainen onkin. Eri sähköautomallien äänimaailmoissa on eroja. Sähköautoilijat ovat tottuneet siihenkin, että polttomoottoriautoille tyypillisen äänimaailman puuttuminen havahduttaa tunnistamaan uusia ajonaikaisia ääniä, joita tuottavat esimerkiksi töyssyissä suhahtelevat iskunvaimentimet. Varoitusäänestä pakollinen Äänettömyyden ongelma on havaittu päätöspöydissäkin, sillä aiempaan ja väljempään käytäntöön on muokattu uusi pakottavampi EU-tasoinen linjaus. Kaiken keskiössä on varoitusäänijärjestelmä AVAS, joka tulee sanoista Acoustic Vehicle Alerting System eli akustinen ajoneuvon varoitusjärjestelmä. Keinoääni on ollut pakollinen vuoden 2019 heinäkuun ensimmäisen päivän jälkeen julkaistavissa uusissa sähkö- ja hybridiautomalleissa, mutta vuoden 2021 heinäkuusta alkaen kaikki myytävät sähkö- ja hybridiautomallit on tullut varustaa AVAS-järjestelmällä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Miten keinoääni toimii? AVAS-järjestelmä toimii siten, että autossa on keinotekoinen moottoriääni ajettaessa alle 20 kilometrin tuntinopeudella ja aina peruutettaessa. Hybridiautoissa moottorin keinotekoista ääntä ei edellytetä käytettävän polttomoottorin käydessä. Keinoäänen käyttö tiukentuu, sillä heinäkuusta 2023 alkaen keinoääniominaisuus ei ole enää kytkettävissä pois päältä. Toistaiseksi tämä poiskytkentä on mahdollista, mikäli kuljettaja haluaa näin toimia. Millainen ääni havahduttaa? EU-asetus ei määritä tarkoin millainen sähköauton tai hybridiauton varoitusäänen täytyy olla. – Äänen tulisi muistuttaa etenevän auton tyypillistä ääntä, Destiassa johtavana asiantuntijana työskentelevä Tapio Heiskanen pohtii. Liikenneturvallisuus on ollut Heiskasen sydäntä lähellä jo pitkään, sillä hän työskenteli aiemmin Liikenneturvassa yhteyspäällikkönä. Heiskasen nykytyöt painottuvat liikennesuunnitteluun näkökulmana liikenneturvallisuus. Myös sähköautojen lataushankkeet työllistävät. Heiskanen toimi edelleen myös Onnettomuustietoinstituutin liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnassa. Jalankulkijoille ja pyöräilijöille sähköauton äänettömyys heikentää auton havaittavuutta, mikä pahimmillaan johtaa yllättäviin kohtaamisiin ja vaaratilanteisiin. Keinoäänen avulla sähköauto elämöi edetessään sen verran, että auton vierellä tai sen editse kulkevat jalankulkijat tai pyöräilijät havaitsevat auton olemassaolon. – Autojen äänet ovat tärkeä turvallisuustekijä myös kaikille näköongelmista kärsiville, Heiskanen toteaa. Äänitiedosto: Volkswagen ID.3 kiihdyttää 0-30+ km/h nopeuteen ja hidastaa sen jälkeen pysähdyksiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Uudenlaista liikennesilmää Heiskanen perää sähköautoilijoilta valveutuneisuutta. – Liikenneturvallisuuden kannalta voimakkaasti kiihtyvät ja toisaalta ajoittain erittäin hiljaisesti etenevät sähköautot vaativat käyttäjiltään malttia ja liikennesilmää, Heiskanen kiteyttää. Heiskasen mukaan liikenteessä on oltava keskiössä se, että kukin viestii liikkumisaikeistaan ajoissa ja ennakoitavasti kaikille kanssakulkijoille. – Liikenneympäristössä täytyy minimoida väärinymmärrysten vaara. Tunnistettava ja jatkuva keinoääni Heiskasen näkemyksen mukaan ja yleisen liikenneturvallisuuden näkökulmasta on merkittävää, että sähköautojen ja sähköisesti etenevien hybridiautojen ajoäänet ovat tunnistettavia, jatkuvia ja kertovat kanssaliikkujille, että auto lähestyy. – Voi olla, että sähköautojen valmistajat haluavat erottautua kilpailijoistaan myös äänimaailman kautta, mutta erottautuminen ei saa heikentää autojen havaittavuutta. Omat kokemukset liikenteessä ovat vakuuttaneet keinoäänen tarpeesta. Tyypillisen ajoviikon aikana sähköauton ratissa käy useaan otteeseen niin, että jalankulkija tai pyöräilijä hoksaavat takaviistosta tai kulman takaa tulevan sähköauton vasta aivan viime tingassa. Oman kokemukseni mukaan erityisen hankalia ovat taajamissa sijaitsevilta asuintalojen pysäköintipihoilta tai liityntäpysäköintipaikoilta poistumiset, jolloin sähköautolla tai hybridillä ylitetään kevyen liikenteen väylä. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Mercedes-Benz, Moottorin arkisto Video- ja ääniliitteet: Jaguar, Volkswagen Lähde: Liikennevakuutuskeskus / Gaia Consulting Oy: Loppuraportti: Sähköisten ajoneuvojen vakuuttamisen toimintaympäristö – nykytila ja lähitulevaisuus Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.7.2026 Autoilu Väsymys ei kuulu ratin taakse – näillä vinkeillä huomaat väsyneen kuljettajan sekä ehkäiset onnettomuudet 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 17.7.2026 Päivän kuva Kokeilussa oleva eläinten suojatie – täyttä totta Naantalissa ja Nousiaisissa 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 15.7.2026 Liikenne Veneilemään menossa? – Viranomaisen vinkeillä takaat pääsyn takaisin rantaan 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 12.7.2026 Sähköautot Sähköautolla Pariisista Helsinkiin: 4083 kilometriä vajaalla tankillisella Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 19.7.2026 Laivat Veneilijä, muistathan tapin! - Silja Serenadellakin on sellaisia pahan päivän varalle olemassa 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan