3.3.2022

Sähkötaksien määrä kasvaa kuukausi kuukaudelta

Taksitolppa

Taksiala kaipaa liikenteen solmukohtiin pikalatureita ja kritisoi voimakkaasti eduskunnan päätöstä jättää taksit sähköautojen hankintatuen ulkopuolelle.

Käyttövoimamurros muokkaa verkalleen myös taksiliikennettä. Sähkötakseina oli kesäkuun lopussa 2021 oli käytössä 64 sähkötaksia, joista kolme oli seitsenpaikkaisia Nissanin NV-200-malleja, muut olivat viisipaikkaisia autoja. Sittemmin sähkötaksien määrä on kasvanut.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastojen mukaan taksiliikennekäytössä oli viime vuoden lopussa yhteensä 14 203 ajoneuvoa, joista täyssähköisiä autoja kuitenkin vielä varsin vähän eli 297 yksilöä.

Nyttemmin on lisääntynyt myös seitsenpaikkaisten sähköisten taksiajoneuvojen määrä. Taksiliiton tekninen asiantuntija Ville Jaakola kertoo liiton tehneen viime marraskuussa sähköautoihin liittyvän kyselyn jäsenistölle. Sen mukaan vasta 2,4 prosentilla vastaajista (1 295) on taksina täyssähköauto.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Täyssähköisiä taksiautoja

Istumapaikkoja 5 tai vähemmän        

  • Henkilöauto 241
  • Pakettiauto 4

Istumapaikkoja yli 5

  • Henkilöauto 52

Lähde: Liikenne- ja viestintävirasto Traficom

Sähkötakseja eniten Uudellamaalla

Jaakola kertoo kyselyn tuoneen esille alueellisia eroja. Uudellamaalla toimivista yrittäjistä 3,5 prosentilla oli kyselyn mukaan täyssähköauto, muualla Suomessa toimivista kahdella prosentilla.

– Selkeämmin alueelliset erot näkyvät sähkötaksin hankinta-aikeissa: Uudellamaalla toimivista yrittäjistä 41,4 prosenttia kertoo harkitsevansa täyssähköauton hankkimista, muualla Suomessa vastaava luku on 23,5 prosenttia, Jaakola kertoo.

Latausmahdollisuudet pohdituttavat

Taksiyrittäjiä mietityttää käyttövoiman mahdollisessa vaihdossa se, kuinka kätevästi taksin akusto olisi työvuoron aikana tai niiden väleissä ladattavissa.

Jaakolan mukaan useat vastaajat totesivat kyselyssä, että latausinfra ei ole riittävän kattava sähkötaksin hankintaan. Taksiliiton mukaan taksiliikenteen siirtyminen vähäpäästöiseen kalustoon tulisi tehdä houkuttelevaksi myös latauspisteiden osalta. Siinä liitto haastaa kunnat mukaan, sillä paljolti pienyrittäjistä koostuvan taksialan resurssit eivät siihen yksin riitä. Olennaista myös olisi, että ammattiliikenteelle varattaisiin riittävästi latausmahdollisuuksia, erityisesti nopeita latureita.

Useat kyselyyn vastaajat pitivät sähköautojen hintaa vielä liian korkeana, kun taas toiset perustelivat sähköauton harkintaa muun muassa käyttökustannusten edullisuudella.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Miksei Finavia järjestä latausta?

Taksiliiton mukaan sähkötaksien tarvitsema latausinfra olisi helppo järjestää keskeisille taksiasemille.

Liiton näkemyksen mukaan on erikoista, ettei Finavia ole saanut järjestettyä latauspisteitä Helsinki-Vantaan lentoaseman keräilyalueelle, vaikka he kilpailutuksessa edellyttivät tarjoajilta sähköautoja!

Finavian kilpailutuksen jälkeen sähkötaksit ovat saaneet jonossa etuoikeuksia Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Taksiliitto otti aiemmassa lausunnossaan esiin latausratkaisujen tärkeyden. ”Sähkökäyttöisten ajoneuvojen määrän kasvaessa suuritehoisten latauspisteiden määrän kasvu ei ole pysynyt kehityksen mukana. Tämä tarkoittaa julkisille latausasemille ruuhkia, joita ei voi pitää etenkään ammattiliikenteen kannalta optimaalisena. Mahdollisuus nopeaan välilataukseen työvuoron aikana korostuu siis erityisesti taksiliikenteessä.”

Lausunto liittyy luonnokseen valtioneuvoston asetukseksi sähköisen liikenteen, biokaasun ja uusiutuvan vedyn liikennekäytön infrastruktuurituesta vuosina 2022–2025. Taksiala kritisoi hankintatuen perusteita

Taksiliitto kritisoi voimakkaasti eduskunnan päätöstä jättää taksiala sähköautojen hankintatuen ulkopuolelle. Liiton mukaan tuen takseille on oltava vähintään samalla tasolla kuin muun ammattiliikenteen tuki.

– Kun hankintatukeen on varattu vähäinen määrä euroja, oikea kohdentaminen on entistä tärkeämpää. Taksiliikenteen ulos rajaaminen on tyrmistyttävää. Haluamme olla mukana päästövähennyksissä, kunhan siihen annetaan mahdollisuus, Taksiliiton puheenjohtaja Kai Andersson on kummeksunut tuolloista päätöstä.

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet: TaksiliittoLuonnos valtioneuvoston asetukseksi sähköisen liikenteen, biokaasun ja uusiutuvan vedyn liikennekäytön infrastruktuurituesta vuosina 2022–2025

Luetuimmat