18.5.2016

Kulunut laskettelukausi toi hiihtokeskuksiin hienoista kasvua

Kulunut laskettelukausi toi hiihtokeskuksiin hienoista kasvua

Ulkomaisten laskettelijoiden vähenemisestä huolimatta kasvua kertyi kiitos kotimaisen kysynnän.

Kulunut talvi oli Etelä- ja Keski-Suomen lämpimästä joulukuusta huolimatta suosiollinen hiihtokeskuksille. Ulkomaisten laskettelijoiden määrä väheni, mutta kokonaisuutena hiihtokeskusten kausi oli hiukan edellistä vilkkaampi, kiitos kasvaneen kotimaisen kysynnän.

Yhteensä laskettelupäivät nousivat Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) alustavien lukemien mukaan 2,47 miljoonaan laskettelupäivään edeltävän vuoden 2,452 miljoonasta. Tämä tarkoittaisi noin 0,7 prosentin kasvua edeltävään laskettelukauteen verrattuna. Lähivuosien huippu oli kausi 2008-2009, jolloin laskettelupäiviä kertyi yhteensä 3 miljoonaa kaudessa. Myynnin osalta kasvua kertyi koko maassa noin 3,8 prosenttia.

Ulkomaisten laskettelijoiden lasku selittyy venäläisten matkailijoiden vähenemisellä, mutta vastaavasti Keski-Euroopan ja Aasian matkaajat ovat löytämässä erityisesti Lapin hiihtokeskukset parantuvien lentoyhteyksien ansiosta. Lämpimän alkutalven lisäksi myös pääsiäisen sijoittuminen maaliskuulle aiheutti hiihtokeskuksille harmaita hiuksia huhtikuun myynnin osalta.

Lähde: Suomen Hiihtokeskusyhdistys, kuvituskuva: Lauri Ahtiainen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat