21.2.2017 Kotimaanmatkailu Lahti2017: kaikki tiet vievät Lahteen – näin saavut autolla MM-kisoihin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lahden MM-kisoihin pääsee varsin kätevästi myös omalla autolla, kunhan muistaa noudattaa järjestäjien ohjeita. Lahti on perinteinen Etelä-Suomen liikenteen solmukohta. Tampereelta Kouvolaan suuntaava valtatie 12 sekä Helsingistä pohjoiseen puhkova valtatie 4 risteävät juuri Lahdessa, joten autoileville MM-kisavieraille on tarjolla esteetön pääsy kaupunkiin.Sen sijaan hiihtostadionin sijainti Lahden keskustassa asettaa liikenteelle haasteita – jo pelkästään siksi, että katsojista muodostuva valtava ihmismassa vie katuverkosta oman tilansa. Niinpä kisa-alueen läheiset korttelit on suljettu yleiseltä autoliikenteeltä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKatse kyltteihinMM-kisojen virallisia, yleisölle varattuja maksullisia pysäköintialueita on käytössä kolme: Pikku-Vesijärven rannassa Kisapuistossa (P1), valtatie 12:n varrella Sopenkorvessa (P2) sekä kaupungin eteläpuolella Jokimaalla (P3).Sisäänajo pysäköintialue P1:een.Näistä P1:een ja P2:een mahtuu tässä järjestyksessä 100 ja 600 autoa, ja ne ovat kävelymatkan päässä hiihtostadionilta. Yli 1 600 autoa vetävä P3 puolestaan sijaitsee 5,5 kilometrin päässä, ja sieltä on linja-autokyyditys tapahtuma-alueen läheisyyteen.Pysäköintialueille opastavat selkeät merkinnät.Kisajärjestäjät ovat viitoittaneet tienvarret niin, että etelästä sekä lännestä Lahteen tulevat ohjataan P3:een ja idästä sekä pohjoisesta tulevat P2:een. Vaaleapohjaiset kyltit on sijoitettu strategisille paikoille isoimpien risteysten yhteyteen.Myös Autoliiton tiepalvelu päivystää virallisten parkkipaikkojen läheisyydessä. Pysäköintialueilla päivystävien tiepalvelumiesten puhelinnumerot ovat: keskustan alue 040 822 7226, Jokimaa 040 822 7318 ja Sopenkorpi 040 822 7420.Parkkihallit apunaJärjestäjät odottavat, että edellä mainitut alueet täyttyvät erityisesti kahtena kisaviikonloppuna tehokkaasti. Jos jää ilman virallista parkkipaikkaa, hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä tarjontaa löytyy myös Lahden kaupungin puolesta.Tuore Toriparkki ydinkeskustassa imee sisuksiinsa 600 autoa, minkä lisäksi tarjolla ovat muun muassa Hansan, Siltapuiston sekä Matkakeskuksen pysäköintitalot sekä -hallit ja viimeksi mainitussa myös pysäköintialue. P-opasteet vievät näihinkin perille.Myös yksityiset ja muut ulkopuoliset tahot järjestävät maksullista pysäköintipalvelua jopa aivan kisa-alueen tuntumassa – esimerkiksi Lahden seudun rotarit läheisten oppilaitosten pihoilla. Lisäinfoa pysäköinnistä löytyy alla olevista linkeistä.Ei omin luvinNäiden lisäksi kisa-alueen tuntumassa on monia muitakin pysäköintialueita ja avoimia kenttiä, mutta omin luvin niihin ei pidä ajaa, sillä useimmat on varattu urheilijoiden, huoltojoukkojen, median, yhteistyökumppaneiden sekä muun kisaorganisaation käyttöön.Opastetauluja, kuten myös aamusta iltaan paikalla olevia keltaliivisiä liikenteenohjaajia kannattaakin visusti totella, ettei ruuhkauta liikennettä turhan päiten.Järjestäjät toivovat, että kisavieraat varaisivat runsaasti aikaa tapahtuma-alueelle siirtymiseen. Ja kuten massatapahtumissa aina, maltti ja kärsivällisyys, kuten myös kohteliaisuus ja joustavuus turvaavat stressittömän perillepääsyn.Katso myös Moottorin vinkit Lahden kisoihin!Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jussi Saarinen, avauskuva: Taika Oja Ohjeet omalla autolla kisoihin saapuville Viralliset pysäköintipaikat keskustan alueella Liikenteen poikkeusjärjestelyt Autoliiton tiepalvelu Autoliiton vinkit Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 11.7.2025 Matkailu Suomen suurin ulkoilmagalleria – Kotkan veistospromenadi on ainutlaatuinen myös talvella 10.7.2025 Matkailu Matkalla Itäisen Suomenlahden saarilla – elämyksiä sään ehdoilla 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Uutinen Maailman vanhin Rolls-Royce-kerho visiitillä Suomessa: ”Kerho on perustettu ajamista varten” 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 7.7.2025 Matkailu Matkailuilmiö: Pintaa pitkin -matkailu kasvussa 6.7.2025 Matkailu Tšekkoslovakian suurin ghetto ja keskitysleiri saa miettimään ihmisten epäinhimillisyyttä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen