30.10.2023 Ajoneuvot Mestarikartturi kyseenalaisti pitkän kisan mielekkyyden: ”Onko se enää turvallista?” Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Kalle Rovanperän kartanlukija Jonne Halttunen näki kaksikon rallikaudessa merkkejä taktisesta kypsyydestä. Nyt jo tiedämme, että kausi päättyi suomalaisittain onnellisten tähtien alla. Matka toiseen täysosumaan vaatii kuitenkin pikakelauksen tammikuuhun ja kauden alkumetreille, jotta koko kuva aukenee. Kakkossijaa Monte Carlossa seurasi kolme vaisumpaa rallia, joiden aikana Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen eivät yltäneet palkintokorokevauhtiin. Ruotsissa, Meksikossa ja Kroatiassa lopputulos oli kaikissa kismittävä neljäs sija. Tarkoituksellisesti Toyota-kaksikko ei lähtenyt piilottamaan kynttiläänsä vakan alle. Eikä kyse liioin ollut hallitsevan mestarikaksikon kantamista paineista, vaan yksinkertaisesti kilpailun kovenemisesta ja lähtöpaikan merkityksestä. - Sen voi nähdä tuloksista, että kilpailun taso oli kovempi kuin viime vuonna. Kun vielä viime vuonna yritimme voittaa kaiken ja otimme isoja riskejä, tänä vuonna otimme nyt erilaisen suhtautumisen asioihin. Kun tuntui, että voimme voittaa, silloin yritimme sitä. Ainut virhe sattui Suomessa, eikä sekään ollut mikään iso juttu, Halttunen summaa. Mukavia töitä yhdessä tehden. Kiireinen kilpailukausi tarkoittaa sitä, että Rovanperä ja Halttunen viettävät samassa autossa leijonanosan vuodessa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ketsuppipullo aukeaa Mediassa meno oli tuimempaa kuin asianosaisten omissa arvioissa. Rovanperän nähtiin kadottaneen Midaan kosketuksensa, mutta kyse oli lopulta tilapäisestä notkahduksesta, jonka taustalla oli useita syitä. - Ehkä se oli Portugali, koska sitä ennen meillä oli ollut kuiva kausi. Muistan vieläkin sen helpotuksen, kun voitto tuli. Alkukausi oli ollut tasainen, mutta Portugalin jälkeen aloimme tosissaan napsia pisteitä. Kesän rallit menivät Rovanperältä ja Halttuselta tavalliseen tapaan. Tulokset olivat mestarin arvoisella tasolla, joten MM-tittelin uusiminen näytti olevan jälleen ajan kysymys. Kausi huipentui Saksan, Tsekin ja Itävallan jakaessa järjestelyvastuun kauden 12. MM-osakilpailussa. Kartanlukijoille se tiesi tolkuttoman pitkiä päiviä, joista suuri osa kului siirtymäosuuksilla kilpailijoiden ylittäessä maarajoja useita kertoja päivässä. - Tämä ralli oli extremeä - ehkä vähän liiankin. Laskin, että viiden yön aikana nukuin vain 20 tuntia. Onko se enää turvallista, kun päivät ovat niin pitkiä? Teemme paljon töitä nuottien kanssa, ja lisäksi kisa oli todella pitkä. Sanoin jo torstaina, että olen ollut viikon täällä ja ralli oli vasta alkamassa. Tämä oli hyvä palkinto vaativassa kisassa. Toyotan hyvästä tiimihengestä kertoo paljon se, että vaikka kamppailu erikoiskokeilla on tulikivenkatkuista, säilyy ystävyys taistelun tauottua. Yhteispeliä. Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen tietävät kokemuksesta, millaisen reseptin huipputulokset rallin MM-sarjassa vaativat. Vahinkoja sattuu Nopea taktiikan muutos syntyi Rovanperän autokunnassa ilman sen isompia palavereja. Jostain piti luopua, jotta kauden päätavoite ei vaarantuisi, ja tällä kertaa se tarkoitti reilua vauhdin tiputtamista. Rovanperän nimi tippui erikoiskoetuloksissa kärkipaikalta viimeisien Rally1-autojen joukkoon, mikä näytti rallifaneista erikoiselta, mutta ymmärrettävältä ratkaisulta. - Minuutti ennen lähtövuoroamme saimme tiedon radiosta. Ehdimme puhua hieman ja sopia, että nyt otetaan vain rennosti. Elfyn (Evans) ja Scott (Martin) ovat kivoja kavereita, joiden kanssa vietämme aikaa rallien ulkopuolellakin. Ei ollut kiva nähdä heitä tien varressa, mutta kyllähän heidän kohtalonsa teki kisastamme helpomman. Tallikaverin epäonni ei silti ollut merkitykseltään suuressa roolissa mestaruustaistelussa. Rovanperä ja Halttunen olivat lauantaiaamuun mennessä hankkineet jo reilun, 45 sekunnin, kaulan Evansiin, joten viikonloppu olisi päättynyt suomalaisjuhliin ilman yllättävää käännettäkin. - Näkisin, että mestaruus tuli silti ajamalla, koska kaikki puskevat 110 lasissa. Näitä vain sattuu, Halttunen huomauttaa. Ulospäin näyttää siltä, että Rovanperän ja Halttusen työskentely on niin vakaalla ja varmalla pohjalla, että kaikki jaossa oleva oppi on jo tullut sisäistettyä. - Vaikka voittaisi 20 titteliä, niin ei ole silti valmis. Opittavaa on aina, joten pitää puskea ja pyrkiä parempaan. Jotkin kuljettajista syttyvät paineista, toiset saavat hartiansa rennoksi vasta tilanteessa, jossa paras anti kaudesta on jo saavutettu. Kauden päätösrallissa Japanissa Rovanperä ja Halttunen saavat kokeilla, miltä meno maistuu, kun kisataktiikan voi luoda kaikki tai ei mitään -pohjalle ja tavoitella voittoa rallissa, joka profiililtaan ei miellytä ykköskuljettaja Rovanperää. - Kalle ei tykkää hitaista mikkihiiripätkistä, joita Japanissa riittää. Tykkäämme kuitenkin haasteista, joten haluamme ylittää tämän haasteen. Täytyy vain ajatella eri tavalla. En näe syytä, miksemme voisi ajaa hyvää tulosta myös Japanissa, niputtaa Halttunen. Teksti ja kuvat: Miika Wuorela Lisää aiheesta Näin Kalle Rovanperä paketoi toisen maailmanmestaruuden – löi samalla Kankkusen ennätyksen Rovanperä paljasti mestaruusreseptinsä: ”Voimme olla ylpeitä tästä” Jos Kalle Rovanperää väsyttää, saattaa kartanlukija Jonne Halttunen hypätä rattiin Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.11.2025 Ajoneuvot Bentleyn tuleva sähköauto saanee Bentaygan tuntumaan keijukaiselta, mutta uusi Continental GT Supersports on kevein Bentley 85 vuoteen 14.11.2025 Ajoneuvot Audin ensiesiintyminen autourheilun kuninkuusluokassa lähestyy – R26 Concept näyttää Audin tulevan F1-identiteetin 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo – eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 27-litrainen V12-Beast 14.11.2025 Moottori 100 vuotta Moottori 100 vuotta: keväällä 1949 oman auton sai valita näiden 24 sallitun mallin joukosta - jos vain sattui saamaan autolle ostoluvan 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 14.11.2025 Yleinen Koeajo: BYD Dolphin Surf – Suomen halvin sähköauto, mutta millä hinnalla? 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 13.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Vantaalta löytyi tiettävästi Suomen ensimmäinen "Rättisitikka" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista