Käyttötesti: puoli vuotta Nissan Qashqailla

Nissan Qashqain puolen vuoden mittaisen käyttötestin ruotiminen aloitettiin juttusarjamme ensimmäisessä osassa. Nyt keskitymme talviominaisuuksiin.

Kevään aikana keräsimme runsaasti kokemuksia Nissan Qashqain lämmityslaitteesta. Sen erillisessä säädinpaneelissa on selkeyden puolesta suurin piirtein kaikki tehty kuten pitääkin. Tässä autossa ei tarvitse odotella kylminä talviaamuina kosketusnäytön latautumista esimerkiksi peffagrillejä kytkeäkseen – eikä sohia ajon aikana näyttöä katse liikenteestä kojelautaan tähdäten.

Ergonomian takaisetkin asiat pelaavat sikäli hyvin, että matkustamo lämpiää nopeasti eikä ilmanjakoon tarvitse talvioloissa puuttua. Sen sijaan puhallin käy liian kovalla nopeudella miltei heti moottorin käynnistyksen jälkeen, ja voimakkuutta tulikin säädettyä käsin alemmas pienemmän melutason toivossa. Toivoisimmekin auto-asentoon paria–kolmea puhaltimen perusnopeustasoa, jollaiset löytyvät tätä nykyä monelta kilpailijamerkiltä.

Toisaalta ikkunat pysyvät pakkasella ja kostealla kelillä moitteettomasti auki. Tohotus sitä paitsi koskee lähinnä lyhyitä kaupunkisiirtymiä, sillä maantiellä puhallin asettuu kakkosnopeudelle eikä enää häiritse.

Erikoinen yksityiskohta talvipimeässä oli se, että selkeillä painonappuloilla toteutetut sisävalot olivat liiankin tehokkaat. Vastaavasti ajovaloihin kaipaisi lisää tehoa, etenkin surkeilla pesureilla varustettuihin pitkiin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Nelivetokin tarjolla

Etuveto yhdistettynä katumaasturiin herättää mieleen pienen epäsuhdan, mutta jo Qashqain korkea maavara auttaa etenemiskyvyssä paljon, kun pohjan alle ei pakkaudu menoa haittaavaa lumipatjaa ainakaan kovin helposti. Se kun yleensä ensimmäisenä tyssää matalamman henkilöauton kulun kuin seinään, ja pakottaa lapiohommiin.

Niinpä Qashqai möyrii yllättävän kookkaiden kinosten lävitse. Tästä kertoo paljon se, että vaikka viime keväänä elettiin melkoisen lumipöperön keskellä, jäimme käyttötestiautolla jumiin ainoastaan kertaalleen.

Saatavilla on toki myös nelivetoinen versio, johon tutustuimme viime keväänä.

Kaksi vetävää lisäpyörää kustantavat kohtuulliset 3 000 euroa. Sekin on toki paljon rahaa, mutta jatkuvasti huonosti aurattuja teitä tahkoavalle tai turhaa sutimista kammoavalle valinta lienee selvä – etenkin kun käytännön erot ulottuvat mallien välillä tavaratilaan, jonka pohja on nelivetoisessa viitisen senttiä korkeammalla. Tilaa on silti siinäkin riittävästi, ja kätevä kahteen osaan jaettu välipohja säilyy.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus