1.8.2018 Ajoneuvot 30-vuotias Suzuki Vitara uudistuu kattavasti – satsaus tyylliin ja turvallisuuteen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jatkossa konepellin alla on taloudellisempi turbomoottori. Myös turvavarustusta, tyyliä ja ulkonäköä on kohennettu edeltävästä sukupolvesta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suzuki Vitara esiteltiin autoilevalle maailmalle vuonna 1988, jolloin se pyrki esiintymään edukseen kompaktina kolmeovisena pikkumaasturina. Myöhemmin autoon lisättiin takaovet ja se kasvoi parin sukupolven myötä myös selvästi kookkaammaksi. Nykyisen Suzuki Vitaran tuotanto alkoi japanilaismerkin Unkarin tehtaalla vuonna 2014 ja päivitetty neliveto saavutti suosiota toivotulla tavalla. Valmistajan laskelmien mukaan se on ylivoimaisesti eniten myyty nelivetoinen kompakti katumaasturi esimerkiksi Suomessa. Aikaa kestävät muodot Suzuki muotoili Vitaran siten, etteivät sen linjat ole vanhentuneet, ainakaan valmistajan mukaan. Tämä lienee syy siihen, että tuoreimmassa päivityksessä auton ulkonäköä on ehostettu todella maltillisesti, eli uudella keulan ilmeellä ja LED-takavaloilla. Edessä huomion kiinnittää kromattu säleikkö ja uudelleen muotoiltu puskuri. Vanteissa on havaittavissa uutta tyyliä ja värivalikoimaan kerrotaan lisätyn kaksi vaihtoehtoa. Nähtäväksi jää, riittääkö tämä ostohousuja päällensä sovittavalle asiakaskunnalle. Sisältä Vitara on ennakkotietojen mukaan korkeatasoisempi, sillä materiaaleihin on satsattu aiempaa enemmän. Kojelauta on pehmeäpintainen, mittaristo ja kello entistä helpompilukuisia ja päämittareiden välissä on jatkossa värillinen ajotietokoneen näyttö. Turbotekniikkaa luvassa Valmistajan mukaan tärkeä parannus on nyt siirtyminen kokonaan turbotekniikkaan bensiinimoottoreissa. Vitaran perusmoottorina ollut vapaasti hengittävä 1,6-litrainen korvataan jatkossa vähemmän kuluttavalla ja puhtaammalla 1,0-litraisella Boosterjet-turbomoottorilla. Sen suurin teho on 82 kW (112 hv) ja suurin vääntömomentti 170 Nm. Edeltäjään verrattuna suurin teho putoaa aavistuksen, mutta toisaalta vääntömomentti kasvaa ja on käytettävissä laajalla käyntinopeusalueella. Toisena moottorina jatkaa nykyisen Vitaran S-mallissa ollut 1,4-litrainen 103 kilowatin tehoinen Boosterjet-turbomoottori. Suomeen Vitaraa tuodaan vain nelivetoisena. Ostaja voi kuitenkin valita joko käsivalintaisen tai automaattivaihteiston. Huomio turvallisuuteen Suzuki Vitara on valmistajansa mukaan kerännyt kiitosta varustelustaan. Uudistuksen myötä varustetasoa kohennetaan entisestään. Erityisesti huomiota on kiinnitetty turvavarusteluun. Valmistaja hehkuttaa autossa olevan paljon varusteita, joita kilpailijoihin ei saa rahallakaan. Näitä ovat esimerkiksi jo vakiovarustukseen kuuluva aktiivinen kaistavahti, kaistanvaihtoavustin, risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä, liikennemerkkien tunnistus ja törmäyksenestoavustimessa on nyt myös jalankulkijoiden tunnistusominaisuus. Tarkemmat tiedot uudistuneen Suzuki Vitaran Suomeen tuotavista malleista, varusteista ja hinnoista luvataan julkaista syyskuuhun mennessä. Ensimmäiset uudistuneet Vitarat saapuvat Suomeen näillä näkymin alkusyksystä. Lähde ja kuvat: Suzuki Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan