Ajatuksia autoista: miksi oletatte halpojen, paljon ajettujen autojen olevan automaattisesti epäluotettavia romuja?

Jo termi ”tonnin pommi” saa verenpaineen nousemaan. Miksi jotkut olettavat halpojen autojen olevan automaattisesti epäluotettavia, kun niitä ”pommeja” löytyy myös kymmenien tuhansien eurojen autoista?

Jokainen meistä elää omanlaisessa autokuplassaan. Autotoimittajana itselleni on ollut jo vuosien ajan tärkeää pyrkiä omasta kuplastani pois – ja ennen kaikkea päästä tutustumaan muiden autoilijoiden omiin henkilökohtaisiin ajatusmaailmoihin autoihin liittyvissä asioissa.

Kymmenisen vuotta takaperin, juuri ajokortin saaneena, en osannut hahmottaa lainkaan miksi kukaan ostaisi täysin uutta autoa. Näin upouusien ajoneuvojen kohdalla vain järkyttävän määrän arvonalenemaa, yleensä muuten varsin heppoisessa paketissa. Paremman ajettavuuden, melkein samat varusteet ja yhtä pienen polttoaineenkulutuksenhan olisi saanut huomattavasti halvemmalla valitsemalla muutaman vuoden vanhan auton.

Sittemmin olen toki päässyt kiinni syihin, miksi uusia autoja ostetaan. Kaikille arvonalenema ei ole ongelma, jos siitä saa vastineeksi takuun tuoman mielenrauhan ongelmien varalle. Ja tuleehan autoihin hiljalleen vielä joitain uusia ominaisuuksiakin – vaikka kehityskaari on viime aikoina sähkövoimalinjoja lukuun ottamatta ollut loivaa. Itse asiassa sähköautoissa lieneekin perustelluinta ostaa uusi auto – niiden tarjonta käytettyjen markkinoille ei ole yhtä suurta kuin polttomoottoriautoissa ja sähköautojen tekniikka on ottanut muutamissa vuosissa hurjia harppauksia.

Yhtä en ymmärrä

Yhteen kuplaan en kuitenkaan ole päässyt kunnolla sisään. Nimittäin niiden ihmisten ajatusmaailmaan, joiden mielestä halvat autot tarkoittavat automaattisesti isoa määrää ongelmia: jatkuvaa kallista korjauttamista ja pelkoa tien päälle jäämisestä. Oikeastihan luotettava, varsin mukava ja taloudellinen auto irtoaa jo 1 000 eurolla.

Takavuosina tilanne oli tietysti aivan jotain muuta. 1960-luvun autot eivät olleet yleensä mitään ikiliikkujia, joten ymmärrettävästi niitä ei ole enää 1980-luvulla pidetty mitenkään varteenotettavina vaihtoehtoina paljon ajavien käyttöautoiksi.

1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alkupuolella autot saavuttivat kuitenkin yhdenlaisen kehityskaaren toistaisen huipun. Sen lisäksi, että lähes jokainen autonvalmistaja onnistui tekemään ainakin joitain äärimmäisen luotettavia, helposti yli 500 000 kilometrin ajomäärään yltäviä autoja – niissä alkoi myös olla olennaisimmat mukavuudet.

Oma ensimmäinen autoni oli Volvo S80 2.5 TDi vuosimallia 1999. Auto ostettiin viallisena, mutta tarvittavine osineen auton hinnaksi jäi noin 800 euroa. Se oli mukavampi syrjäseutujen huonokuntoisilla, mutta suorilla maanteillä kuin suurin osa tämän päivän vastineista. Dieseliä kului harvoin yli 6 l/100 km. Varusteista löytyi vakionopeudensäädin, hyvä äänentoistojärjestelmä ja automaatti-ilmastointi. Reilun 100 000 yhteisen kilometrin aikana auton korjauksiin (toim. huom. ei huoltoihin, vaan korjauksiin) upposi pyöreästi 800 euroa. Toki tein korjaukset itse, mutta ei korjaamollakaan hinta olisi noussut kovinkaan moneen tonniin. Tien päälle auto ei jättänyt kertaakaan. Lopulta luovuin autosta, kun sen mittarissa oli reilut 500 000 kilometriä. En sen ajomäärän vuoksi, vaan tarvitsin tilavampaa autoa.

En ole tämänkään jälkeen ole varsinaisena arkiautona omistanut alle 350 000 kilometriä ajettua yksilöä. Uusin autoni on ollut ostohetkellä 11-vuotias. Tien päälle en ole jäänyt kuin kerran, ja silloinkin auto olisi ollut ajokuntoinen – halusin vain välttää turhat riskit isommista vioista.

Vaatii vaivannäköä

Olennaista ei ole ainoastaan auton ikä ja ajomäärä. Lukuisia keskustelupalstoja ja Moottorin tyyppivikalistaa tutkimalla alkaa nopeasti hahmottamaan, minkä auton uskaltaa ostaa vanhana ja paljon ajettuna, ja mitä ei edes uudehkona. Jos olet sattunut ostamaan joskus vanhan auton, jossa on ollut paljon ongelmia, on turha väittää sen koskevan kaikkia vanhoja autoja.

Nettimarkkinapaikat ovat nytkin pullollaan alle 1 000 euron autoja, jotka hyvin todennäköisesti kestävät ainakin seuraavat 100 000 kilometriä ilman isompia ongelmia, kuin moni 15 000 euroa arvokkaampi ja kymmenen vuotta uudempi vaihtoehto. Halvan, luotettavan, taloudellisen ja mukavan auton yhdistelmän löytämiseen joutuu näkemään toki vaivaa, eikä se sovi kaikille. Mikäli rahat ovat kuitenkin tiukilla, se muutaman viikon tutkimisen vaiva on usein tuhansien eurojen arvoista.

Jokainen ajakoon millaisella autolla haluaa, ja ymmärrän hyvin myös erilaiset tarpeet uudempien autojen omistamiseen. Älkää kuitenkaan väittäkö kaikkien halpojen autojen olevan jonkin sortin ”tonnin pommeja” ja arkiautoilun vaativan kymmenien tuhansien eurojen satsauksia. Koska se nyt ei vain ole totta.