26.6.2020 Liikenne Autoala: Romutuspalkkiolla lukuisia hyötyjä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Romutuspalkkio olisi nopein tapa vaikuttaa autokannan uudistumiseen – valtiolle edullinen romutuspalkkio auttaisi myös päästötalkoissa, linjaavat autoala ja autojen kierrätyksestä vastaavat organisaatiot ehdotuksessaan. Liikenteen päästötalkoissa tarvitaan monenlaisia toimia. Autoala herättelee valtiovaltaa innostumaan uudestaan romutuspalkkioista. Aiemmin koetellut ja onnistuneiksi osoittautuneet romutuspalkkiokokeilut ovat yksi keino vähentää liikenteen haitallisia päästöjä maamme iäkästä autokantaa nuorentamalla. Romutuspalkkion avulla liikenteestä on saatu kierrätykseen vanhoja ja saastuttavia autoja, joiden tilalle käyttöön on tullut uusia ja pihejä kulkuneuvoja. Alan oma etu on koronakriisin tyssäämän kaupan virkoaminen, mutta haetaan alan järjestöjen tuoreella ulostulolla muitakin hyötyjä. – Romutuspalkkio on nopein tapa saada konkreettisia ja välittömiä vaikutuksia autokannan uudistumiseen. Se tuo myös kaivattua apua koronakriisin aiheuttamaan autoalan taloudelliseen epävarmuuteen. Samalla se lisää ilmastotietoisuutta ja tukee ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta oikeita valintoja, Autotuojat ja -teollisuus ry:n tietojohtaja Juha Kenraali luettelee. Romutuspalkkio on toteutettu Suomessa kaksi kertaa. Vuoden 2018 kokeilun saldo oli hyvä. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin selvityksen mukaan romutuspalkkion turvin kierrätettiin noin 6 700 vielä liikennekäytössä ollutta keskimäärin yli 17-vuotiasta autoa ja ne korvautuivat uusilla vähäpäästöisillä autoilla. Kokeilujen kustannukset ovat olleet yhteiskunnalle erittäin vähäiset tai niitä ei ole ollut, koska romutuspalkkioihin laitettu raha on tullut lisääntyneinä verotuottoina takaisin valtiolle, todetaan Autotuojat ja -teollisuus ry:n ja Suomen Autokierrätyksen yhteisessä tiedotteessa. Näistä tahoista ensin mainittu on uusien autojen maahantuontiyritysten ja autoteollisuuden yhdistys. Suomen Autokierrätys -tuottajayhteisö hoitaa EU-lainsäädännön mukaisesti henkilö-, paketti ja matkailuautojen sekä sähköautojen ajovoima-akkujen kierrätyksen organisoinnin. Suomen Autokierrätyksen jäsenyrityksiä ovat henkilö-, paketti- ja matkailuautojen maahantuojat ja sekä autojen ajovoima-akkujen maahantuojat. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lukuisia vaikutuksia Ehdotuksessa tuodaan esille aiemmista romutuspalkkiokokeiluista saadut lukuisat myönteiset vaikutukset. Romutuspalkkion päästöjä vähentävää vaikutusta lisää ensinnäkin se, että jokainen romutuspalkkiolla hankittu auto poistaa Suomen autokannasta suuripäästöisen auton. Romutuspalkkiolla hankittujen autojen hiilidioksidipäästöt olivat vuoden 2018 kokeilussa 18 g/km alemmat kuin muiden samaan aikaan ensirekisteröityjen uusien henkilöautojen. Myönteistä kehitystä seuraisi myös liikenneturvallisuuden näkökulmasta vanhojen autojen korvautuessa uusilla ja turvallisimmilla autoilla. Nykyaikaiset aktiiviset ja passiiviset turvalaitteet ovat vähentäneet selvästi henkilövahinkoihin johtaneiden onnettomuuksien määrää ja lieventäneet onnettomuuksien seurauksia. Toiveissa tasavertaisuus Ehdotuksessa tuodaan esille myös tasavertaisuuden näkökulma: romutuspalkkion hyödyntäjät poikkeavat uuden auton ostajien valtavirrasta. Vuoden 2018 romutuspalkkiokokeilun perusteella palkkion hyödyntäneet ovat pienempituloisia, nuorempia ja asuivat suhteellisesti useammin alueilla, joissa uusia autoja hankitaan keskimääräistä vähemmän. Autoliitto on jo aiemmin esittänyt kattavampaa romutuspalkkiota, joka ulottuisi myös käytettyjen autojen hankintaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tuottoisa elvytystoimi Autokannan uudistaminen on ollut kaikkien viime hallitusten tavoitteena. Autojen kierrätyksestä vastaavat organisaatiot ja autoala muistuttavat, että autojen kierrätys on osa autoklusteria, joka työllistää Suomessa lähes 50 000 henkilöä. He ehdottavat Suomen hallitukselle romutuspalkkiota yhtenä vihreän elvytyksen nopeana toimena. Romutuspalkkio edellyttää valtion rahoitusta, mutta ehdottajien mukaan se lisää verokertymää. Tästä näkökulmasta romutuspalkkion käyttöönotto olisi valtiolle tuottava elvytystoimi. Koronatilanteen takia kierrätykseen palautuvien autojen määrä on jäämässä viime vuosia pienemmäksi: toukokuussa kierrätykseen palautuvien autojen määrä jäi jo kolmanneksen viime vuoden toukokuun lukemista. – Nyt suunniteltu romutuspalkkio on erittäin kannatettava myös autopurkamoalan näkökulmasta. Autojen kierrätys tukee vahvasti kiertotalouden tavoitteita ja se on keskeinen osa myös purkamotoimintaa, Suomen Autopurkamoliitto ry:n puheenjohtaja Veli-Matti Jalonen linjaa. Autojen kierrätys virallisen vastaanottopisteverkoston kautta varmistaisi, että auton materiaalit kierrätetään asianmukaisesti. Romutuspalkkio liittyisi kiinteästi kiertotalouteen, joka on yksi tulevaisuuden megatrendeistä, johon kellä tahansa on mahdollisuus ottaa johtava rooli, myös Suomella, ehdottajat arvioivat. Taustalla kansalliset päästötavoitteet Sanna Marinin (sd) hallitusohjelmassa on linjattu, että hallituskauden aikana luodaan fossiilittomaan liikenteen tiekartta. Sen työn taustalla ovat Suomen kansalliset liikenteen tiukat tavoitteet. Niiden mukaan kotimaan liikenteen päästöt vähintään puolittuvat vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää: Autokaupan toiveet: romutuspalkkion paluu ja suuremmat hankintatuet Autoliitto hallituksen ilmastokaavailuista: ristiriitaisia liikennetavoitteita Hallitusta muodostavat puolueet romutuspalkkioiden kannalla 6 723 kiinnostui romutuspalkkiosta – rahapotista osa jäi käyttämättä Romutuspalkkio – piristysruiske pienikokoisten autojen kaupassa Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet: Autotuojat ja -teollisuus ry, Suomen Autokierrätys, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tutkimuksia 11/2019: Romutuspalkkiokampanja 2018 – vaikuttavuusarviointi, Autoliitto, Autoalan Tiedotuskeskus, romutustilastot Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 31.10.2026 Autoilu Peltipoliisi välähtää yhä tiuhemmin – tolppia 1 300 mutta kameroita vain 300 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 30.10.2026 Liikenne Moottorin lukijat kertovat: tällaisia vaaratilanteita ruokarobotit ovat aiheuttaneet liikenteessä 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Uutinen Helsinki Limolle merkittävä kansainvälinen tunnustus Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Yleinen Käytetyt erikoisuudet: Yksi viimeisistä takavetoisista Toyota Celicoista 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? - Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa