Automaailman yksisarvinen: vakiokuntoinen Toyota Supra mk4 ja kolme edeltäjää

Toyotan urheiluautomalliston lippulaiva palaa ensi vuonna, joten viimeistään nyt on syytä tutustua Supra-suvun historiaan.

Hopeinen Toyota noin neljännesvuosidan takaa saa ryhmämme pysähtymään. Kaikki laskevat tavaransa kiiltävän tasaiselle lattialle ja ryntäävät tutkimaan autoa. Katseet kiertävät yksityiskohtia. Vanteet, pakoputkenpäät ja valot tutkitaan. Joku kurkistaa sisään, ja huikkaa auton olevan manuaalivaihteinen. Sitten keulasta kuuluu metallinen kolahdus. Jännitys kohoaa konepellin noustessa. Lopulta kaikki tuijottavat moottoritilan mustia muoveja, vaijereita ja letkuja.

Kaikki ovat tyytyväisiä lähes ainutlaatuiseen näkymään: kaikki tämän Toyotan moottoritilassa on alkuperäistä. Tällaisena auto valmistui Toyota Cityn tehtaalta joskus 1990-luvulla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

2JZ engine?

Kyse ei toki ole ihan yleisimmästä Toyotasta, mutta suursarjatuotantona tuotetusta mallista silti. Ei vakiokuntoinen neljännen sukupolven Toyota Supra Twin Turbo mitenkään eksoottinen auto uutena ollut.

A80-korimallina tunnettu neljäs Supra nousi nopeasti suursuosion virityspiireissä, kiitos 2JZ-GTE:ksi nimetyn kolmilitraisen rivikuutosen ja Getragin kuusivaihteisen manuaalin järjettömän kestävyyden. Ei jokaisesta viritetystä Suprasta toki tuhatta hevosvoimaa otettu, mutta huomattavasti tehtaan tarjoamaa 280–330 hevosvoimaa enemmän kuitenkin.

Vakiokuntoisen turbo-Supran varsin maltillinen huipputeho – kolmilitrainen tuplaturbomoottori huomioiden – johtui japanilaismerkkien herrasmiessopimuksesta, jolla päätettiin rajoittaa moottoriteho 200 kilowattiin (272 hv). Vaikka sopimusta tulkittiin varsin liberaalisti, jäi moniin Supran kaltaisiin autoihin huomattavasti pelivaraa viritykselle. Harvaan tosin yhtä paljon, kuin Toyotan 2JZ-moottoriin.

Kun A80-sukupolven Toyota Supra sitten nousi yhdeksi ensimmäisen Hurjapäät-elokuvan päätähdistä, alkoi auton maine olla sinetöity.

Rakennusinto on aina kohdistunut pääasiassa manuaalivaihteisiin turbomalleihin, mutta monia ahdettuja automaattejakin on kovertoitu käsivaihteistolle, joko kolariautojen Getragejä tai nykyisin esimerkiksi dieselbemareiden vaihteistoja hyödyntäen.

Vakiona harvinaisuus

Helppo lisäteho houkutteli – ja houkuttelee yhä tänään – monia rakentamaan, ja nykyisin täysin tehdaskuntoista vastaavaa turbo-Supraa on vaikea löytää. Miksi olisi, jos pienellä lisäpanostuksella autoon saa helposti sata tai pari hevosvoimaa lisää? Supraa voikin lähestyä Toyotan tarjoamana viritysalustana.

Ilmiön vastapuolena näkyy vakiokuntoisten Suprien niukka tarjonta, ja sen myötä korkeat hinnat. Esimerkiksi suositulta yhdysvaltalaisten harrasteautojen myyntisivulta Bringatrailer.comilta voi katsella hyväkuntoisten yksilöiden korkeita hintoja. Todennäköisesti vähän ajetusta priimakuntoisesta Toyota Supra Twin Turbosta voi kohta joutua maksamaan enemmän, kuin ensi vuonna saapuvasta viidennen sukupolven Suprasta.

Euroopassa neljännen sukupolven Toyota Supraa myytiin vuosina vuosina 1993–1996. Yhdysvaltoihin vienti jatkui vielä vuoteen 1999, mutta Japanissa autoa tarjottiin vuoteen 2002 asti.

Luukkulampuilla tai ilman

Neljännellä Supralla on toki kolme edeltäjää. Vuosina 1986–1992 valmistettu A70 on ehtaa kasaria luukkulamppuineen ja suurine lasiperineen. Joku voisi epäillä Toyotan muotoilijoiden ehkä joskus nähneen vilauksen Porsche 924/944:ää, mutta ei keskitytä nyt siihen.

Supran kolmas sukupolvi oli tarjolla 2-, 2,5- ja 3-litraisilla rivikuutosilla. Iskutilavuudesta ja ahtamisasteesta riippuen teholukema vaihteli 162:sta 280 hevosvoimaan. Kultaiseen kahdeksankymmentälukuun tunnelmaa saattoi tässäkin mallissa hakea irrotettavasta targa-katosta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Supra, Celica Supra

Kolmas sukupolvi oli itse asiassa samalla ensimmäinen Toyota Supra. Kaksi edeltävää sukupolvea kantoivat Celica Supra -tunnusta, edustaen Celica-urheiluautomalliston kovinta tykkiä. Vuonna 1978 esitelty ensimmäinen Celica Supra oli tarjolla 2-, 2,6- ja 2,8-litraisilla rivikuutosilla. Punaiseen autoon voisi hyvin kuvitella japanilaistyyliset lokasuojiin asennetut peilit.

Vuonna 1981 Celica ja siten myös Celica Supra uudistui, ja keulalle ilmestyivät ikimuodikkaat luukkuvalot. Moottorivalikoima luotti jälleen rivikuutosiin, ja tehoa oli tarjolla 126–181 hevosvoimaa. Nyt esillä ollut valkoinen yksilö kaarilevikkeineen ja kontrastia tuovine mustine yksityiskohtineen näyttää todella hienolta ajankuvalta.

Celica Supra oli tuotannossa vuoteen 1985 asti. Kun Toyota esitteli mallivuodelle 1986 uuden etuvetoisen Celican (ST161), erkautettiin Supra aivan omaksi mallikseen, eli yllä esitellyksi A70-sukupolveksi.

Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen