29.8.2018 Ajoneuvot Ensimmäinen esisarjan Faraday Future FF 91 valmistui Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Haasteita on ollut elon tiellä myös toisella sähköautovalmistajalla. Nyt vaikeuksien jälkeen ensimmäinen esisarjan Faraday Futuren FF 91 -täyssähköauto on valmistunut vain muutama päivä ensimmäisen korin jälkeen – ja aikataulusta etuajassa. Teslan vuosien etumatka kutistuu koko ajan, sillä haastajia ilmoittautuu tasaiseen tahtiin niin perinteisestä autoteollisuudesta kuin lupaavista startupeista. Faraday Future kuuluu tässä jaottelussa jälkimmäiseen kastiin, vaikka valmistaja onkin esiintynyt hiukan draamaisisten otsikoiden yhteydessä. Juorut sikseen, sillä kaksi vuotta sitten autonsa esitellyt kiinalaistaustainen amerikkalaisyhtiö on kuin onkin saanut ensimmäisen esisarjan autonsa valmiiksi.Kokkiohjelmista tuttu "tässä yksi, jonka tein jo aiemmin".Ilmoitus esisarjan autosta tulee vain muutama päivä sen jälkeen, kun Faraday Future kertoi valmistaneensa ensimmäisen korin (body-in-white) futuristisesta FF 91 -sähköautostaan. Faraday kertoi samalla olleensa tyytyväinen siihen, miten uudet ja ensimmäisten joukossa käyttöönotetut korinrakennusmenetelmät ovat soveltuneet osaksi tuotantoprosessia. Ilmeisimmin myös ensimmäisen esisarjalaisen kokoaminen on sujunut suunnitelmien mukaan.Kunnianhimoinen Faraday Future arvioi, että tällä tahdilla joulukuussa voitaisiin valmistaa ensimmäiset asiakkaille menevät FF 91:t. Auto esiteltiin tammikuussa 2017 Las Vegasin CES-kulutuselektroniikkamessuilla ja tuolloin Faraday lupaili melkoisten suoritusarvojen kaveriksi myös älykästä teknologiaa aina kasvojentunnistuksesta alkaen. Kuluneen kahden vuoden aikana prototyyppejä on luonnollisesti testattu kaikissa mahdollisissa olosuhteissa.– On todella inspiroivaa nähdä, miten kovasti me teemme yhdessä töitä saavuttaaksemme FF 91:n. Eikä kyse ole siitä, että meidän täytyy painostaa ihmisiä töihin, vaan kaikki ovat enemmän ja enemmän innoissaan työnteosta heidän nähdessään auton valmistuvan, kommentoi FF:n korimuoteista ja työkaluista vastaava Hector Padilla.– Ei ole kysymystäkään, etteikö tämä työryhmä ja alihankkijamme ole kohdanneet monia merkittäviä haasteita saadakseen FF 91:n tähän pisteeseen, ja jopa hiukan aikataulun edelle. Tämä on ollut todella suuri ponnistus kuluneen kahden vuoden aikana. Kaikki tämä samalla, kun olemme keskittyneet aitoon luksukseen ja lopputuotteen laadukkuuteen. Tasainen pyrkimyksemme yhteistyöhön, turhia vastuualueita vältellen, on kannattanut, kommentoi FF:n tuotannosta vastaava Dag Reckhorn.Faraday Future muistuttaa, että ainakin Yhdysvalloissa FF 91:n tilauskirja on ollut avoinna tämän vuoden alusta ja ensimmäiset toimitukset sijoittuvat joulukuun ja 2019 alkupuoliskon välille.Kaikki uudet sähköautovalmistajat eivät voi selvitä lähivuosien kovassa kamppailussa, mutta nähtävästi Faraday Futuren maltillisempi "vähemmän hypeä, enemmän tekemistä" -linja näyttää tuottaneen tulosta. https://ff-genesis-cdn.s3.amazonaws.com/futuresight/pre-production-milestone/VID_20180828_083812v123.mp4 Lähde ja kuvat: Faraday FutureMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Faraday Future FF 91 – Teslantappaja vai pelkkää puhetta? Lue lisää Kaikki artikkelit 18.4.2025 Uutinen Sähköiset Audi A6 ja Mini Cooper törmäyskokeissa – Euro NCAP 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Uutinen Onko puhelintehdas Nissanin uusi kaveri – ja voiko sähköautoja valmistaa kuka vain? 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne 16.4.2025 Uutinen Renault Scenic saa kaksisuuntauksen latauksen ja osaan malleista yhden polkimen ajon – hinnat pysyneet ennallaan 16.4.2025 Uutinen Lasten turvaistuin: Isofix-kiinnikkeillä vai ilman, ja kuinka nopeasti turvaistuin vanhenee? 14.4.2025 Euro NCAP Audi, Cupra ja Polestar muiden kanssa viiden tähden tahdissa – Euro NCAP huhtikuu 2025 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 17.4.2025 Käyttötesti Käyttötesti: pääseekö Volkswagen Tiguan -lataushybridi yli 100 km pelkällä sähköllä? 16.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Toyota RAV4:ään asennettiin Tesla Model S:n voimalinja ennen Tesla Model S:ää 17.4.2025 Moottoripyörät Sähköprätkät eivät edelleenkään kiinnosta ostajia – mikä jarruttaa kehitystä? 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan