10.7.2016 Ajoneuvot Formula 1 Iso-Britannian GP – sangen perinteistä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä On vaikea kuvitella, että Formula 1 Iso-Britannian GP olisi voinut olla yhtään perinteisempi. Mitäpä olisi Silverstonen perinteinen moottorirata ilman perinteistä sadetta. Onneksi itse kuuro oli jo loppunut kilpailun alkuun mennessä, joten vain ensimmäiset kierrokset kuluivat turva-auton perässä ajellessa. Turva-auton poistuttua alkoikin rengasruletti, sillä innokkaimmat vaihtoivat välikelin renkaisiin. Radalla nähtiinkin tämän jälkeen erilaisia piruettisuorituksia, ja balettikoulu palasi rengasvalintojen siirryttyä kuivan kelin renkaisiin.Kilpailun voitti suvereenisti Lewis Hamilton, jonka taustapeileissä eivät juuri kilpailijat näkyneet. Kakkossijasta kamppailivat Nico Rosberg ja Max Verstappen, saksalaisen lunastettua lopulta lähtöpaikkansa takaisin Verstappenin rengaiden väsyttyä nopeammin. Viimeisillä kierroksilla Rosberg kärsi kuitenkin vaihteisto-ongelmista, mutta Verstappen ei kyennyt tavoittamaan tätä siitä huolimatta. Kilpailun tuomaristo tutkii kuitenkin tiimin Rosbergille antamat radioviestit, joissa kerrottiin oikeat asetukset lisäongelmien välttämiseksi.Kärkikolmikon takana tapahtui jo hiukan enemmän. Daniel Ricciardo tosin sai ajella melko rauhassa neljännellä sijalla, mutta Sergio Pérez aiheutti hiukan harmaita hiuksia sopimuksensa uusineelle Kimi Räikköselle, joka kärsi jälleen kerran hiukan huonosta varikkopysähdyksen hetkestä vaikka Ferrarin vauhti olikin muuten hyvällä mallilla. Lopulta Räikkönen kuitenkin kuittasi oman lähtöruutunsa sijoituksen takaisin.Valtteri Bottas erottautui lähinnä tavallistakin huonommalla kilpailuvauhdilla. Suomalaiskuljettaja kuului myös ensimmäisiin, jotka tekivät radalla komean piruetin ja muutenkin märkä ajoura tuntui sotkevan Bottaksen suunnitelmia ohitustilanteissa. Piruettien osalta mainittakoon myös komeasti pyörähtänyt Fernando Alonso, jonka McLaren kävi nojaamassa kevyesti huoltotien turva-aitaan.Jolyon Palmerin kilpailussa taas ei sujunut oikein mikään, sillä kuivankelin renkaita vaihdettaessa oikea takarengas ei ollut vielä kiinni autossa ja auto piti hakea takaisin varikkoruutuun. Rikkomuksesta seuranneessa stop & go -rangaistuksessa taasen Palmerilla oli ongelmia päästä liikkeelle varikkoruudusta, joten 10 sekunnin rangaistuksesta seurasi noin 15 sekunnin pysähdys. Lopulta kilpailu päättyi teknisten ongelmien myötä keskeytyksseen.Alati kiristyvä maailmanmestaruustaistelu herättää hiukan kiinnostusta loppukautta kohti. Seuraavan kerran Formula ykköset kilpailevat kahden viikon kuluttua Unkarissa.Iso-Britannian GP:n alustavat tulokset:Nico Rosbergia tutkitaan kilpailun loppuvaiheessa annetuista radioviesteistä.SijoitusKuljettajaTalli1.Lewis HamiltonMercedes2.Nico RosbergMercedes3.Max VerstappenRed Bull4.Daniel RicciardoRed Bull5.Kimi RäikkönenFerrari6.Sergio PérezForce India7.Nico HülkenbergForce India8.Carlos SainzToro Rosso9.Sebastian VettelFerrari10.Daniil KvyatToro Rosso11.Felipe MassaWilliams12.Jenson ButtonMcLaren13.Fernando AlonsoMcLaren14.Valtteri BottasWilliams15.Felipe NasrSauber16.Esteban GutiérrezHaasDNFKevin MagnussenRenaultDNFJolyon PalmerRenaultDNFRio HaryantoMRTDNFRomain GrosjeanHaasDNFMarcus EricssonSauberDNFPascal WehrleinMRTLähde: Formula 1 Kuva: Mark Thompson/Getty Images/Red BullMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 15.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Messujen kalastusvene kääntyi ukrainalaisvalmisteisten veneiden voitonjuhlaksi 15.2.2025 Testit Seikkailu: diesel vastaan sähköauto Lappiin – yhdellä istumalla vai matkalla lataillen? 15.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Kontio ja Parmas -kummelivolvo 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle