6.3.2019 Ajoneuvot Geneven autonäyttely 2019: hienoja perheautoja, huimia sähköurheiluautoja ja sama vanha tulevaisuus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Euroopan tärkeimmän autonäyttelyn pääteema on yksinkertainen: tulevaisuus on tärkeää, mutta nautitaan nyt tästä hetkestä. Geneve on Euroopan autonäyttelyiden ykkönen. 89. kertaa järjestettävä tapahtuma kerää alppimaahan kaiken kansanmerkeistä automaailman kermaan ja tähdenlentoihin.Yhtään täysyllätystä ei näyttelyssä tänä vuonna nähty, ellei sellaiseksi lasketa valitettavan monen suurmerkin poissaoloa. Geneven jättivät tänä vuonna väliin esimerkiksi Volvo, Ford, Hyundai, Jaguar ja Land Rover. Vaikka valtaosa valmistajista oli yhä täydellä panostuksella mukana, löytyi näyttelyhallista jopa lähes autioita nurkkia.Murehditaan näyttelyiden tulevaisuutta myöhemmin ja keskitytään nyt positiiviseen. Uutta ihmeteltävää oli yhä runsaasti, vaikka valtaosaa oli jo esitelty yhtiöiden tiedotteissa. Autonvalmistajat haluavat maksimoida tärkeiden uutuuksien hetki parrasvaloissa, joten näyttelyn tähdistä viestitään näkyvästi viikkoja ennen messuja. Tänä vuonna vain muutaman auton ulkonäkö pysyi ensimmäiseen lehdistöpäivään saakka piilossa.Geneven autonäyttelyä puhtaimmillaan: Lamborghini Aventador SVJ Roadsterin 770 hevosvoimaa tarjoilevat avoauton riemuja 350 km/h huippunopeudessa.Vuosien kehitystyöt on tehty kilpailijamerkkien silmiltä piilossa. Silti markkinoille saapuvissa autoissa on paljon yhtäläisyyksiä, ohjaahan kehitystyötä lopulta samat trendit: kuluttajakäyttäytyminen, ympäristövelvoitteet ja poliittiset paineet.Vuoden 2019 Geneven autonäyttely tapahtuu suvantovaiheessa. Sähköautohype on laantunut, nyt hehkutuksen sijaan keskitytään tekoihin. Hybridit, ladattavat hybridit ja sähköautot ovat uusi normaali, jota ei enää tarvitse suuremmin alleviivata.Peugeot 208 näyttää hyvältä ulkoa ja päältä. Sähkö vie huomion, mutta polttomoottorit hoitanevat myyntipuolen.Peugeot 208 on tästä hyvä esimerkki: vuonna 2019 tuntuu täysin normaalilta, että uuteen pikkuautoon tulee tarjolle bensiini- ja dieselmoottoreiden rinnalle täyssähkökäyttö. Vielä vuonna 2017 se olisi ollut radikaalia.Sähköautojen saama palastatila on edelleen epäsuhdassa autojen myyntimääriin. Kaupankäynnissä polttomoottorit hallitsevat yhä pitkään, mutta ainakin kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä lähitulevaisuuden strategiasta.Pininfarina Battista on maineikkaan muotoilutalon oma sähköinen hyperauto: 1900 hevosvoimaa vie auton sataseen alle kahdessa sekunnissa. 120 kilowattitunnin akku riittää 450 kilometrin toimintamatkaan. Autoja tehdään 150 kappaletta.Sähköistyminen on tuonut automaailman ylähyllylle säpinää: Genevestä löytyi lukuisia sähkökäyttöisiä superautoja uusilta tulokasvalmistajilta. Sähkömurros madaltaa kynnystä saapua markkinoille. Eivät nämä yli 1 500 hevosvoimaiset hyperautot kenenkään arkeen vaikuta, mutta unelmia ja tavoitteita on aina hyvä olla.Audin muotoilujohtaja Marc Lichte (toinen vasemmalta) vielä konseptiautona esiteltävän Q4 e-tron -sähköauton edessä.Toinen autonäyttelyiden viime vuosien teema, autonomia, on sekin vähän laantunut. Geneven näyttelyhallista löytää yhä suuria itseajavia matkavaunuja sekä viimemetrien liikkumiseen kehitettyjä laatikoita, mutta kaikki ovat vain lähivuosien teeman lämmittelyä. Ehkä alkuinnostuksen jälkeen on herätty todellisuuteen, jossa täysautonomia on vielä hyvin kaukana.Porschen pääuutuus oli uuden 911:sta avoversio.Itse ajavat autot eivät tule kertarysäyksellä, vaan olemassa olevat avustimet kehittyvät paremmiksi ja paremmiksi. Vuosien myötä autot tulevat ajamaan entistä vaikeammissa tilanteissa yksin, mutta uusia autoja taajaan koeajava tuskin voi jälkikäteen nimetä yksittäistä hetkeä, jolloin auto alkoi ajamaan itse.Dieter Zetsche piti viimeisen lehdistötilaisuutensa Mercdedes-Benzin pääjohtajana Euroopan autonäyttelyissä ennen eläkkeelle siirtymistä.Tulevaisuuden sijaan Geneven tähtiä olivat lopulta ihan oikeat henkilöautot. Renault Clio ja Škoda Kamiq ovat yllätyksettömiä, mutta sitäkin tarpeellisempia. Mazda CX-30 tuo merkille auton tärkeään C-segmentin katumaasturien luokkaan. Hondan lähes tuotantovalmiilta vaikuttava e Prototype valottaa lähitulevaisuuden sähkösuunnitelmia. Volvon tytäryhtiö Polestarin uusi malli 2 haastaa Tesla Model 3:n. Kia Soul EV nähtiin Euroopassa ensimmäistä kertaa.Honda e Prototype on lähes tuotantovalmis versio aiemmin esitellystä Urban EV -konseptista.Ja sitten ovat kaikki malliversiot: Audi aloitti kaivatun TFSIe-lataushybridien vyörytyksen Q5, A6, A7 ja A8-malleillaan. Mercedes-Benz päivitti Suomessakin valmistettavan GLC:n, joka sekin tarjoaa ladattavaa hybridivoimaa. BMW uudisti 7-sarjan, Volkswagen päivitti Passatia.Se on lopulta ihan raikasta. Tulevaisuudesta on paasattu niin paljon, että välillä tekee hyvää keskittyä elämään hetkessä.Alfa Romeo Tonale -näyttelyauto vihjaa Stelviota pienemmän katumaasturin linjoista.Teksti ja kuvat: Lauri AhtiainenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 8.2.2025 Autonäyttely Retromobile 2025: poiminnat alle miljoonan, mutta yli 50 000 euron hinnalla huutokaupattavista klassikkoautoista 8.2.2025 Autonäyttely Retromobile 2025: poiminnat yli miljoonalla eurolla huutokaupattavista klassikoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 13.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Arrofoil 25 Cabin - tämä ruotsalainen hydrofoilivene säästää sähkön sijasta rutkasti bensaa 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle