29.9.2022 Liikenne Helsingin keskustaan nastarengaskielto – Poliisi valvoo ja sakottaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Helsingin kaupunki on päättänyt aloittaa ensimmäiset nastarengaskiellot ydinkeskustan alueella. Nastarenkailla ei enää ole asiaa Lönnrotinkadulle. Lönnrotinkadun nastarengaskielto koskee Mannerheimintien ja Hietalahdenkadun välistä 900 metrin pituista tieosuutta. Kielto tulee olemaan väliaikainen vuoteen 2025 saakka ja kielto astuu voimaan jo tänä talvena. Nastarengaskielto koskee vain läpiajoa, sillä tonteille ajo nastarenkailla on edelleen sallittua. Kiellolla pyritään parantamaan kaupungin ilmanlaatua ja ehkäisemään meluhaittaa. Kaupungin selvityksen mukaan 40–50 prosenttia katupölystä on peräisin tien päällysteestä, jota pääosin nastarenkaat irrottavat. Nastarengaskiellon mahdollistaa uusi tieliikennelaki, jonka mukaan katupölyn kannalta ongelmallisimmissa paikoissa voidaan kieltää nastarenkaiden käyttö. Kielto tullaan osoittamaan liikennemerkein ja sitä tullaa valvomaan poliisin toimesta. MTV Uutisten haastattelema Helsingin Kaupungin ympäristötarkastaja Milla Susi kertoo, että kokeilun tavoitteena on vaikuttaa Helsingin keskustassa autoilevien rengasvalintoihin merkittävästi. –Tällä hetkellä Helsingin keskustan autoista 70 prosenttia ajaa nastarenkailla ja vain 30 prosenttia kitkoilla. Tarkoitus on kääntää osuudet kymmenessä vuodessa toisin päin. Kaupungin kunnianhimoinen tavoite voi onnistua, sillä vastaavista kielloista on ollut hyviä kokemuksia muista Pohjoismaista. Esimerkiksi Tukholmassa ja Oslossa vastaavasta on hyviä kokemuksia. Liikenneturvallisuuteen tällä ei ole ollut negatiivisia vaikutuksia. Teksti: Tuomas Rajala Kuva: Moottorin kuva-arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Adria Alpina 583 UL: Uusi ilme ja kaksi tapaa kokata 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Hobby Ontour T 700 FH – ranskalainen parivuode pitää pintansa 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Eriba Car 600 -retkeilyauton asuintilat kasvavat kalusteita taittamalla 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Markkinassa on tapahtunut ”merkittävä vakautuminen” – matkailuautokaupan pahin näyttää jääneen taakse 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 21.9.2026 Liikennepolitiikka Helsinki on päivittänyt ajoneuvo- ja kuljetushankintojensa ympäristökriteerit – jatkossa lähes kaiken on liikuttava sähköllä 20.9.2026 Autoilu Uutta pintaa, uusia tieyhteyksiä – mutta saavatko tiet riittävästi rahaa? 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 24.9.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 52: Adventuret tappoivat matkapyörät – hävisikö samalla koko matkamotorismi? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu