1.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Nopeusennätys-Audi 5000 CS quattro ’86 Teksti Antti Kautonen Kuva Bonham's Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä 335 km/h huippunopeuteen vuonna 1986 yltänyt, 650-hevosvoimaiseksi viritetty jenkkimallin Audi 5000 huutokaupataan Pariisissa. 80-luvun Audeilla on Suomessa oma harrastajakuntansa, oli kyseessä sitten 100 tai 200. Hyppyrimäkeä mainoksessa noussut neliveto-Audi on piirtynyt pysyvästi verkkokalvoille meillä ja maailmalla, ja C3-korimallin suoraviivaiset, silti aerodynaamiset linjat ovat kestäneet aikaa hyvin. Varsinkin, kun Audin korikäsittely ainakin faceliftistä eteenpäin piti ”lötkö-Audit” hyvin vähäruosteisina.Amerikassa Audin taival on ollut erilainen. 80-luvun puolivälin epämääräinen kiihdytystaipumus-skandaali melkein kaatoi koko merkin Yhdysvaltain-markkinat, ja sen aikaansaamasta mainehaitasta kesti kauan toipua. Kyseessä kun oli jonkinlainen automaattivaihteiston valitsimen, ratin ja polkimien välissä tapahtunut käytöshäiriö, jolla oli ihan teknistäkin pohjaa vikaantuvan tyhjäkäyntimoottorin nostaessa kierroksia. Lopputuloksena sadat Audit päätyivät läpi autotallin ovista ja takaseinistä. Marraskuussa 1986 60 Minutes -ajankohtaisohjelmassa nähty autoyksilö oli kuitenkin ”viritetty” lähtemään käsistä paineilmakanisterin avulla, koska ongelmaa ei saatu muutoin telkkaria varten toistettua.Audi muutti vaihteiston kulissia ja lisäsi siihen muistutuksen painaa jarrua kun valitsinta siirrettäisiin D-asentoon. Kuluttajien mieleen tapaukset kuitenkin jäivät, ja katuslangiin ilmestyi ilmaisu "I'm Audi 5000", viitaten siihen kun jostakin tilanteesta täytyy ns. nostaa kytkintä rivakasti. Tätä taustaa vasten käykin tarkastella nyt huutokaupattavaa Audia. Kyseessä on amerikkalaisittain hienosti nimetty Audi 5000 CS quattro, sillä 100- ja 200-nimilätkiä pidettiin lännessä liian vaatimattomina.Bonham'sin huutokauppatiedotteen mukaan Audin rallimenestys ei ollut tuottanut tarpeeksi näkyvyyttä USA:n ja Kanadan markkinoita varten, vaan oli järjestettävä muunlainen stuntti. Audilla nähtiin, että nelivetoisten autojen rata-ajon nopeusennätys oli merkin ulottuvissa, ja sitä varten viritettiin tämä 1986-mallinen viisisylinterinen viisitonninen 650 hevosvoiman tehoihin. Bobby Unserin ohjastamana auto ylsi koviin nopeuksiin Talladegan ovaaliradalla maaliskuun 24. päivänä 1986: tuloksena uusi nopeusennätys, 332 km/h eli karvan yli 206 mailia tunnissa. Unserin mukaan auto istui tiessä kuin tauti vielä yli 200 mailin tuntinopeudessa, kiitos nelivedon. Aikanaan Audi laivattiin takaisin Saksaan, jossa sitä käytettiin merkin rengastestiajoneuvona. Autoa nyt myyvän tahon isä oli uutta Audi V8:a ostaessaan tutustunut Audin moottoriurheilujohtajaan, tohtori Werner Laurenziin, jonka hallussa tämäkin auto oli ollut. Nopeusennätys-Audi oli ollut jossakin vaiheessa tarkoitus romuttaa testiajojen päätyttyä, mutta auto päädyttiinkin ostamaan hyvään kotiin. Täysillä ahdoilla se oli piirtänyt viivaa asfalttiin kolmosvaihteella, tohtori Laurenzin käsissä.Nyt tämä 5000 CS quattro, ainutlaatuisella historialla varustettuna, myydään Bonham's-kauppatalon Pariisin-huutokaupassa 6. helmikuuta. Auto on viettänyt vuodet säilössä ja se kantaa aitoa patinaa, mutta viitisen vuotta sitten tehdyn kunnostuksen yhteydessä se saatiin ajokuntoon. Audin kauppahinnan on arvioitu asettuvan 100 000 – 200 000 euron välille.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 5.10.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: NSU Ro 80 by Pininfarina 17.8.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi Sport Quattro S1 ja B-ryhmän taikaa vaikka sinun autotalliisi 5.8.2023 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Audi V8 oli Neckarsulmin ilmoittautuminen edustusluokkaan 8.4.2023 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – rajatun erän taskuraketti Audi A1 Quattro 4.2.2023 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Audi RS2 on nopeiden farkku-Audien origin story 14.4.2025 Euro NCAP Audi, Cupra ja Polestar muiden kanssa viiden tähden tahdissa – Euro NCAP huhtikuu 2025 19.3.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi ehti ensimmäisenä eurooppalaisvalmistajana tuomaan hybridiauton asiakaskäyttöön 12.3.2025 Koeajo Koeajo: uusi Audi Q5 sai ne tyypilliset muutokset – jatkossa Suomeen vain lataushybridinä 4.3.2025 Ajoneuvot Tämä on rehellisesti uuden sukupolven Audi A6 Avant – rehellisesti bensiinillä ja dieselillä, tosin Suomessa vain lataushybridinä 23.2.2025 Koeajo Maistiainen: uusi Audi Q5 on aiempaa hillitympi ja tulee meille vain lataushybridinä 12.2.2025 Koeajo Koeajo: Audi RS e-tron GT Performance laittaa ihmiskehon koetukselle 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 17.1.2025 Ajoneuvot Audi A6 E-Tron ennätti Suomeen aloittamaan Audin tämän vuoden uutuusrumban 16.1.2025 Yleinen Tesla päihitti Audin 2024 – syynä luisunut myynti Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 13.4.2025 Koeajo Koeajo: Toyota Land Cruiser – työkalu tiettömille tekijöille 13.4.2025 Ajatuksia autoista Pahentaako nimi autoa tai auto nimeä? – Ajatuksia autoista 14.4.2025 Koeajo Koeajo: Hyundai Kona Electric N Line – sporttisempi lähestyminen kansansuosikkiin 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan 6.4.2025 Kuluttajat Škodan kaksoismassavauhtipyörä hajosi vuosia autokaupan jälkeen – myyjälle lasku, voimansiirron pitää kestää enemmän 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 11.4.2025 Ajoneuvot Mazda 6e sai hinnat - ehkäpä markkinoiden tyylikkäin sähkösedan irtoaa 44 300 eurolla 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni