1.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Nopeusennätys-Audi 5000 CS quattro ’86 Teksti Antti Kautonen Kuva Bonham's Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä 335 km/h huippunopeuteen vuonna 1986 yltänyt, 650-hevosvoimaiseksi viritetty jenkkimallin Audi 5000 huutokaupataan Pariisissa. 80-luvun Audeilla on Suomessa oma harrastajakuntansa, oli kyseessä sitten 100 tai 200. Hyppyrimäkeä mainoksessa noussut neliveto-Audi on piirtynyt pysyvästi verkkokalvoille meillä ja maailmalla, ja C3-korimallin suoraviivaiset, silti aerodynaamiset linjat ovat kestäneet aikaa hyvin. Varsinkin, kun Audin korikäsittely ainakin faceliftistä eteenpäin piti ”lötkö-Audit” hyvin vähäruosteisina.Amerikassa Audin taival on ollut erilainen. 80-luvun puolivälin epämääräinen kiihdytystaipumus-skandaali melkein kaatoi koko merkin Yhdysvaltain-markkinat, ja sen aikaansaamasta mainehaitasta kesti kauan toipua. Kyseessä kun oli jonkinlainen automaattivaihteiston valitsimen, ratin ja polkimien välissä tapahtunut käytöshäiriö, jolla oli ihan teknistäkin pohjaa vikaantuvan tyhjäkäyntimoottorin nostaessa kierroksia. Lopputuloksena sadat Audit päätyivät läpi autotallin ovista ja takaseinistä. Marraskuussa 1986 60 Minutes -ajankohtaisohjelmassa nähty autoyksilö oli kuitenkin ”viritetty” lähtemään käsistä paineilmakanisterin avulla, koska ongelmaa ei saatu muutoin telkkaria varten toistettua.Audi muutti vaihteiston kulissia ja lisäsi siihen muistutuksen painaa jarrua kun valitsinta siirrettäisiin D-asentoon. Kuluttajien mieleen tapaukset kuitenkin jäivät, ja katuslangiin ilmestyi ilmaisu "I'm Audi 5000", viitaten siihen kun jostakin tilanteesta täytyy ns. nostaa kytkintä rivakasti. Tätä taustaa vasten käykin tarkastella nyt huutokaupattavaa Audia. Kyseessä on amerikkalaisittain hienosti nimetty Audi 5000 CS quattro, sillä 100- ja 200-nimilätkiä pidettiin lännessä liian vaatimattomina.Bonham'sin huutokauppatiedotteen mukaan Audin rallimenestys ei ollut tuottanut tarpeeksi näkyvyyttä USA:n ja Kanadan markkinoita varten, vaan oli järjestettävä muunlainen stuntti. Audilla nähtiin, että nelivetoisten autojen rata-ajon nopeusennätys oli merkin ulottuvissa, ja sitä varten viritettiin tämä 1986-mallinen viisisylinterinen viisitonninen 650 hevosvoiman tehoihin. Bobby Unserin ohjastamana auto ylsi koviin nopeuksiin Talladegan ovaaliradalla maaliskuun 24. päivänä 1986: tuloksena uusi nopeusennätys, 332 km/h eli karvan yli 206 mailia tunnissa. Unserin mukaan auto istui tiessä kuin tauti vielä yli 200 mailin tuntinopeudessa, kiitos nelivedon. Aikanaan Audi laivattiin takaisin Saksaan, jossa sitä käytettiin merkin rengastestiajoneuvona. Autoa nyt myyvän tahon isä oli uutta Audi V8:a ostaessaan tutustunut Audin moottoriurheilujohtajaan, tohtori Werner Laurenziin, jonka hallussa tämäkin auto oli ollut. Nopeusennätys-Audi oli ollut jossakin vaiheessa tarkoitus romuttaa testiajojen päätyttyä, mutta auto päädyttiinkin ostamaan hyvään kotiin. Täysillä ahdoilla se oli piirtänyt viivaa asfalttiin kolmosvaihteella, tohtori Laurenzin käsissä.Nyt tämä 5000 CS quattro, ainutlaatuisella historialla varustettuna, myydään Bonham's-kauppatalon Pariisin-huutokaupassa 6. helmikuuta. Auto on viettänyt vuodet säilössä ja se kantaa aitoa patinaa, mutta viitisen vuotta sitten tehdyn kunnostuksen yhteydessä se saatiin ajokuntoon. Audin kauppahinnan on arvioitu asettuvan 100 000 – 200 000 euron välille.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 5.10.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: NSU Ro 80 by Pininfarina 17.8.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi Sport Quattro S1 ja B-ryhmän taikaa vaikka sinun autotalliisi 5.8.2023 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Audi V8 oli Neckarsulmin ilmoittautuminen edustusluokkaan 8.4.2023 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – rajatun erän taskuraketti Audi A1 Quattro 4.2.2023 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Audi RS2 on nopeiden farkku-Audien origin story 12.2.2025 Koeajo Koeajo: Audi RS e-tron GT Performance laittaa ihmiskehon koetukselle 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 17.1.2025 Ajoneuvot Audi A6 E-Tron ennätti Suomeen aloittamaan Audin tämän vuoden uutuusrumban 16.1.2025 Yleinen Tesla päihitti Audin 2024 – syynä luisunut myynti 6.1.2025 Koeajo Koeajo: Audi A5 – perinteistä helppoa etsivälle 4.1.2025 Ajoneuvot Hyvää 10-vuotissynttäriä, nykypolven Audi Q7 – ja muutamia muita automarkkinoidemme ikänestoreita 30.12.2024 Koeajo Koeajo: Audi SQ8 e-tron – nyt olisi aika uudistua 25.12.2024 Koeajo Koeajo: Audi Q4 e-tron – entistä pidemmälle ja entistä paremmin 4.12.2024 Yleinen Vuoden viimeinen Euro NCAP – iso joukko uutuusmalleja syynissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 18.2.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: me kysyimme, te vastasitte – lukijoiden kokemukset Mercedes-Benz W124 -korimallista 19.2.2025 Koeajo Koeajo: Fiat Grande Panda – neljä metriä makeaa elämää 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää”