21.8.2016 Kotimaanmatkailu Imatran kaupunginjohtaja haluaa Imatranajoista pysyvän tapahtuman Imatran kaupunginjohtaja Pertti Lintunen Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Kaupunginjohtaja Lintusen mukaan Imatranajoilla on suuri merkitys Imatralle sekä imagollisesti että taloudellisesti. Kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen henkiinherätetty moottoripyörien katuratakilpailu Imatranajot on monessa mielessä tärkeä tapahtuma Imatralle. Imatran kaupunginjohtaja Pertti Lintusen mukaan Imatran Moottorikerhon aloite tapahtuman henkiinherättämisestä tuli hyvään aikaan. – Vielä on olemassa niitä ihmisiä, jotka muistavat 30-40 vuoden takaa ”mestaruusvuosilta” Agostinit ja yleisömassat. Jos tämä yhteys puuttuisi, ajojen järjestäminen olisi paljon hankalampaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Imatra haluaa säilyttää asemansa suomalaisen moottoripyöräilyn ykköskaupunkina Yksi syy Imatran kaupungin päättäjien myönteiseen suhtautumiseen on tietysti mahdollinen taloudellinen hyöty, mutta kaupunginjohtajan mukaan pohjimmiltaan kyse on aivan muusta. – Imatralla on vankka moottoripyörähistoria. Ensin Imatranajot ja viime vuosina Imatran muistojenajot. Imatralla vierailleet maailmantähdet Giacomo Agostini ja Phil Read ovat joka kerta muistelleet niitä aikoja, kun Vuoksen rannoilla ajettiin tosissaan kilpaa. Joka kerta he ovat myös kyselleet, eikö kilpailuja voisi tavalla tai toisella herättää henkiin. Tukee Imatran strategisia tavoitteita Imatran kaupunki on nimennyt strategisiksi tavoitteikseen hyvinvoinnin ja elinvoiman. Jos jokin tapahtuma, niin Imatranajot tukee vahvasti niitä molempia. Katuratakilpailun lisäksi moottoriurheilu on muutenkin vahvassa roolissa Imatralla. Motocross- ja kartingradat ovat hyvässä kunnossa ja muutama viikko sitten Imatralla ajettiin myös moottoriveneilyn EM-osakilpailu. Kaupunginjohtaja halusi vastauksen vain yhteen kysymykseen Kaupunginjohtaja Lintunen kertoo Imatran Moottorikerhon ja hankkeen varsinaisen puuhamiehen, rata- ja katuratamoottoripyöräilijä Juha Kallion, ensimmäisen yhteydenoton kaupungin suuntaan tulleen jo reilut kolme vuotta sitten, keväällä 2013. Kaupunginjohtaja näki hankkeen heti positiivisessa valossa, ja hänellä olikin oikeastaan vain yksi kysymys esitettävänä moottorikerholaisille. Imatranajojen puuhamiehenä toimiva Juha Kallio. – Kysyin, että onko teillä kerho ja organisaatio siinä kunnossa, että Imatranajojen kaltainen iso tapahtuma pystytään järjestämään. Jos kaupunki satsaa tapahtumaan puoli miljoonaa euroa ja lähdetään tosissaan hakemaan kisoja, niin silloin kaikkien pitää olla täysillä hankkeessa mukana. Kun sain myöntävän vastauksen, niin sen jälkeen asia oli helppo viedä kaupungin päättäviin elimiin. Vuoden 2016 Imatranajot ei ole kaupungin näkökulmasta tarkasteltuna vain yksittäinen tapahtuma, vaan siitä halutaan jatkuva perinne. Kaupunki oli valmis satsaamaan radan ja muun infran rakentamiseen huomattavan summan juuri siksi, että haluttiin tehdä radasta turvallinen ja sillä taata, että tapahtuma voidaan järjestää jatkossakin. Vertailuna tapahtuman taloudellisesta merkityksestä voidaan ottaa Ulsterin katuratakisa, jonka vuosittainen 80 000 hengen kävijämäärä jättää alueelle 40 miljoonan punnan tulot. Jos Imatralle tulee 20 000 tai 30 000 henkeä, niin siitä voi arvioida tapahtuman taloudellisen merkityksen kaupungin taloudelle. Teksti ja kuva: Janne Huhtala Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.11.2025 Matkailu Rohkeus koetuksella Tšekeissä – kiipeilyä, patikointia, pyöräilyä, melontaa ja huikaisevia maisemia 12.11.2025 Autokauppa Haussa leijonan osa – Peugeotin sähkökatumaastureihin neliveto 10.11.2025 Uutinen Renault raivaa tilaa museoon – harvinaisuudet huutokaupassa 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 9.11.2025 Matkailu 11.11. 1918 aseet hiljenivät jättäen jälkeensä yli miljoona tuntemattoman sotilaan leposijaa 9.11.2025 Matkailu Yhä useampi suomalainen suuntaa talvilomalle Ruotsiin 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 27-litrainen V12-Beast 14.11.2025 Moottori 100 vuotta Moottori 100 vuotta: keväällä 1949 oman auton sai valita näiden 24 sallitun mallin joukosta - jos vain sattui saamaan autolle ostoluvan 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 14.11.2025 Yleinen Koeajo: BYD Dolphin Surf – Suomen halvin sähköauto, mutta millä hinnalla? 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 13.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Vantaalta löytyi tiettävästi Suomen ensimmäinen "Rättisitikka" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista