Itasha rules ok – eli outo hetki japanilaisella parkkipaikalla

Japani on yhä erilaisten autokulttuurien mekka, etenkin kun kulttuurien sekamelskassa on tapana yhdistellä mitä erilaisempia asioita – kuten vaikkapa sarjakuvien ja autojen harrastaminen.

Ilta on hämärtynyt yöksi. Olemme muutaman kymmenen kilometrin päässä Tokiosta, Yokohaman kupeessa sijaitsevalla Daikoku Futon levähdysalueella, missä paikallisilla nuorilla on tapana kokoontua juhlistamaan rakkauttaan autoihin samaan aikaan, kun hieman iäkkäämmät ryystävät viskiä karaokebaareissa.

Japanilaisnuoriso ryystää puolestaan energiajuomia ja kahvia, ja savukkeet käryävät yhä coolisti. Nuoriso – ja ei pelkästään nuoriso – kokoontuu tänne usein erilaisten teemojen pariin. Välillä parkkipaikalla saattaa seistä satakunta eksoottista urheiluautoa. Toisena iltana paikan ovat puolestaan vallanneet minipakut, jotka on ladattu täyteen huimaa äänentoistotekniikkaa ja neonvaloja.

Tänään kokoontumisen juttu näyttäisi olevan japanilaisilla piirroshahmoilla koristellut autot. Meno on rauhallista. Kumi ei ulise. Nuoret seisovat pienissä ryhmissä autojen välissä. Musiikki ei soi lujalla, eikä kukaan revittele moottoriaan. Naisia tai tyttöjä ei juuri näy. Joku voisi pitää tätä myös nörttien kokoontumisajoina.

Ja rehellisesti sanottuna… kyllä sitä länsimaisen kulttuurin parissa kasvanut ihminen saa raapia päätään, kun hienojen japanilaisten urheiluautojen pinnat on koristeltu täyteen lyhyissä hameissa olevia ja isosilmäisiä manga-hahmoja.

Elämää suurempi ilmiö

Manga eli japanilaiset sarjakuvat on paikallisten keskuudessa todella iso – eikä todellakaan pelkästään nuorison juttu. Suosituimpia painoksia sarjakuvista myydään miljoonia kappaleita, yhä näin digiaikanakin. Ja vaikka japanilaiset rakastavat elektroniikkaa, manga-hahmojen täyttämiä taskukirjoja painetaan yhä paperille miljoonia kappaleita. Tosin nykyisin verkkoversiot valtaavat alaa yhä enemmän.

Manga-hahmoilla autonsa koristelevia kutsutaan nimikkeellä itasha, ja itashat kokoontuvat yleensä joka viikonloppu jossain päin Japania. Osa autoista on maalattu, mutta suurimmassa osassa hahmot on teipattu autoihin. Monet maksavat teippauksistaan jopa tuhansia euroja. Se näyttäisi olevan myös jonkinlainen kunnia-asia, että auton omistaja on suunnitellut teippeihin printatut teemat itse. Monet myös vaihtavat teippauksiaan jopa kuukausien välein.

Viilaten ja höyläten – ja myös teipaten

Löysiin farkkuihin ja harmaaseen huppariin rennosti pukeutunut Takeyan on tokioalaisnuori, joka ajaa valkoisella vuosimallin 1995 Nissan Silvia turbolla eli eurooppalaisittain 200SX:llä. Auton konepelti on täynnä anime-hahmoja, mutta kyseessä on vain yksi iso teippi.

Takeyan on nörtin perikuva. Hän on hieman pullea, silmälasit ovat paksut, ja vastatessaan kysymyksiin hän kikattaa hermostuneesti.

– Otin autosta tarkat mitat, tein siitä mallennuksen tietokoneelle ja suunnittelin teippaukset. Minulla on myös iso tulostin, jolla sain printattua kaiken. Konepellin teippi on suurin, ja tein siihen kollaasin kaikista suosikkihahmoistani. Sitten tulostin hahmojen nimet tämän teipin päälle.

Takeyanin Silviassa on neonvalot helmoissa, ja sen kylkeä korostavat pienet söpöt lieskateipit. Lisäksi kyljestä löytyvät moottoriurheilutyyliin autossa käytettyjen osien logot. Auton moottori on siis Nismo-viritteinen, siinä on Recaron penkki, Apexin pakosarja sekä Greddyn osia – ja jotain Namco-videopeleistä… Aikamoinen sekametelisoppa.

Ja koska Takeyanilla on oma tulostin, hän on printannut teippauksia myös muille. Tällä hän rahoittaa harrastustaan. Eikä auton somistelu rajoitu nuorella miehellä pelkästään auton ulkokuoreen. Takeyanin autossa on myös sisällä violettia sykkivät neonvalot, sen kojelaudalla on lukuisia pieniä manga-hahmoja, katossa roikkuu manga-avaimenperiä, aurinkolipoissa olevissa näytöissä pyörivät amine-elokuvat ja takapenkillä on pari manga-tyynyä. Mies on selvästi vannoutunut fani, kyse ei ole mistään hetkessä ohi menevästä innostuksesta.

– Auton saaminen tähän asuun on kestänyt minulta kolme vuotta. Olen tehnyt koristelua vaiheittain.

Kaikesta manga-krääsästä huolimatta Takeyanin autoa ei voi kuitenkaan pitää nörttiautona. Kuskin paikalla on siis Recaron istuin. Lisäksi Momon ratti ja sekventiaalivaihteisto kielivät siitä, että viritetyllä Silvialla mahdollisesti tehdään joskus muutakin kuin pelkästään kruisaillaan parkkipaikalla. Poliisi on kuitenkin tehnyt parhaansa karsiakseen laittomat katuajot ja drifting-kisat, joten en kysy aiheesta Takeyanilta.

Itseironian ytimessä

Yhteisöllisyys on japanilaisille iso asia, ja nykyisin sosiaalinen media tarjoaa oivan kanavan tavata samalla tavalla tikittäviä. Ja se on jollain tapaa kuitenkin tervettä, että nämä nuoret ovat poistuneet kotoaan ruutujensa äärestä tapaamaan samalla tavalla ajattelevia oikeaan maailmaan.

Parkkipaikalla olevin itashojen autot ovat pääosin japanilaisia merkkejä. Celica on suosiossa, kuten muutkin vanhemmat japanilaissportit. Myös koppiautoja tai pyöreitä japanilaisia pikkuautoja näkee paljon.

Itasha tarkoittaa samalla tavalla lausuttuna mutta hieman eri tavalla kirjoitettuna italialaisella tuontiautolla ajavaa. He pukeutuvat roolin mukaisesti, ja heidän ympärillään pörrää usein kauniita naisia. Siksi nörttimäisesti pukeutuneet ja kieltämättä myös nörtin oloiset itashat ovat ironisesti ottaneet tuon nimen käyttöönsä. Kirjaimellisesti itasha tarkoittaa kivuliasta (itai) autoa (sha), eli kyse on siis nolosta autosta. Kaikkia kunnia tästä nörteille, koska he osaavat nauraa itselleen.

Ei enää Fast and Furious

Ennen Daikoku Futolla sai kokoontua läpi yön, ja kumi paloi usein, kun nuoriso ajoi autojaan enemmän sivuttain kuin keula menosuuntaan. Yhä tiukemmin autoilun alakulttuureihin puuttuva poliisi rajoittaa kuitenkin nykyisin kaikkea toimintaa, jossa mopo voi kirjaimellisesti karata käsistä. Jotenkin sitä on silti vaikea kuvitella, että manga-autoilla voisi tehdä mitään lainvastaista.

Mitä mieltä te olette itashoista? Perverssejä vaiko vain omanlaisiaan nörttejä? Me emme osaa oikein päättää omaa kantaamme. Ja koska mangan suosio on kasvanut maailmalla, myös niiden hahmoilla koristellut autot ovat leviämässä Japanin ulkopuolelle. Itasha-tapaamisia järjestetään jo mm. Brasiliassa, Indonesiassa, Malesiassa, Filippiineillä, Taiwanissa ja Yhdysvalloissa.

Pitkä historia

Vaikka ensimmäiset manga-lehdet tehtiin Japanissa jo 1870-luvulla, mangan katsotaan syntyneen varsinaisesti Japanissa Toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisten miehityksen aikana. Japanilaiset adoptoivat amerikkalaiset sarjakuvat ja mukauttivat ne omaan kulttuuriinsa. Nykytyyliin piirretty manga syntyi puolestaan 1960- ja 70-lukujen vaihteessa pääasiassa naispiirtäjien toimesta.

Koska manga-hahmoja on tuhansia, ja niiden kohderyhmänä ovat kaikenikäiset sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntauksesta riippumatta, mangassa on monia tyylilajeja. Yleisimmin manga jaetaan viiteen kategoriaan. Vahvasti seikkailuhenkinen shonen on suunnattu pojille aina noin 15–18 ikävuoteen asti. Seinen on suunnattu puolestaan 15–24-vuotiaille nuorille miehille, ja niissä esiintyy enemmän väkivaltaa kuin shonen-mangassa. Shojo on nuorille tytöille suunnattu ja hyvin sosiaalinen manga, joka keskittyy tyttöryhmien väliseen elämään. Josei on taasen aikuisille naisille suunnattu romanttinen manga-suuntaus. Kodomomuke on tehty lapsille; ja Hello Kitty lienee tunnetuin Japanin ulkopuolella esiintyvä manga-hahmo. Mangassa on tosin nykyään niin monia alakulttuureita, että niiden tyylisuunnat sekoittuvat väkisinkin keskenään. Seksuaaliaiheiset mangat tunnetaan nimikkeellä seijin.

Teksti ja kuvat: Vesa Eskola

Lisää aiheesta

• Päivän kuva: Itasha, rakkaani – mangatyylistä metsään
• Kun kyllästyt etätöihin – tässä ovat YouTuben parhaat autosarjat