17.10.2022 Ajoneuvot Jeep lataa kovat odotukset uudelle Avenger-täyssähköautolleen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jeep esitteli Pariisin autonäyttelyssä Avenger-mallinsa, joka on automerkin ensimmäinen täyssähköauto. Jeepin Pariisin autonäyttelyssä esittelemällä Avenger-mallilla ei ole aiemmin Chrysler-konsernin, nykyisen Stellantis-konsernin mallistossa olleisiin Avenger-malleihin muuta yhteistä kuin mallinimi. Dodge valmisti 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa sedan-mallista Avengeria ja 1970- ja 80-luvuilla mallistossa oli myös Hillman Avenger, jota valmistettiin myöhemmin myös Chrysler Avengerina sekä Talbot Avengerina. Jeep tavoittelee uuden Avenger-mallin nousevan Jeepin myydyimmäksi malliksi. Aiempi Avenger oli myös yksi Jeepin ja Dodgen myydyimpiä malleja Euroopassa. Pariisissa esitelty Jeep Avenger on B-segmentin katumaasturi. Katumaastureiden suosio on ja pysyy – tämän vuoksi Jeepillä on hyvät mahdollisuudet saada myös uudesta Avengerista automerkin myydyin automalli. Avengerin edustamassa autoluokkassa myydään toiseksi eniten autoja Euroopassa. Ensi vuonna B-segmentin SUV-autoja myydään noin 2,2 miljoonaa, eli joka viides Euroopassa myytävä auto on b-segmentin SUV. Isossa kuvassa Jeepin tavoitteena on tulla Avengerin ja muiden tulevien mallien myötä maailman johtavaksi päästöttömäksi SUV-autojen valmistajaksi. – Uusi Avenger on tärkeä virstanpylväs brändille, koska se on ensimmäinen Euroopassa esitellyistä täysin uusista Jeepin sähköautoista, sanoi Jeepin toimitusjohtaja Christian Meunier auton lanseerauksen yhteydessä. – Avenger tarjoaa Jeep-brändin ominaisuuksia kompakteissa mitoissa Euroopan markkinoille. Esittelemme Pariisissa, miksi Avenger on loistava täysin sähköinen Jeepin vaihtoehto nykyisille B-SUV -segmentin pelureille, Meunier jatkaa. Avengeria on suunniteltu nimenomaan eurooppalaisten asiakkaiden tarpeiden lähtökohdista ja se tulee myyntiin vuoden 2023 alkupuolella. Avenger myös valmistetaan Euroopassa Stellantiksen Tychyn tehtaalla Puolassa. Jeep kosiskelee autollaan modernia muotoilua etsivää asiakaskuntaa, joka arvostaa auton kompaktia kokoa, avaria sisätiloja. Avengerin ohjaamossa tehdään sen designilla myös selväksi, minkä brändin autossa ollaan, ohjaamon muotoilu on saanut vaikutteensa Jeep-brändin historiasta ja erityisesti Wrangler-mallista. Auton ohjaamoa hallitsee 10,25” kosketusnäyttö. Tavaratilaa Avengerissa on 380 litraa. Sisätilojen hauskin yksityiskohta on monessa palassa magneeteilla käännettävä lokerosuojus. Jeep Avengerissa on täysin sähköinen voimalinja, joka tuottaa tehoa 156 hevosvoimaa, maksimiväännön ollessa 260 newtonmetriä. Autossa on 54 kilowattitunnin akusto, jolla on mahdollista saavuttaa 400 kilometrin toimintamatkaa (WLTP) ja kaupungissa jopa 550 kilometriä. Avengerin akusto on mahdollista ladata 100 kilowatin latausteholla 24 minuutissa 20 prosentista 80 prosenttiin. Kolmen minuutin lataus riittää 30 kilometrin matkaan, mikä vastaa eurooppalaisten keskimääräistä päivämatkaa. Akusto on sijoitettu etu- ja takaistuinten sekä keskitunnelin alle ja maastossa ajettaessa sitä suojaavat auton 200 millimetrin maavara sekä alleajosuojat. Avenger on 16 senttiä lyhyempi kuin Jeep Renegade kokonaispituuden jäädessä 4,08 metriin. Vaikka pienten SUV-autojen luokka on suosittu, suinkaan kaikkia niistä ei myydä nelivetoisina. Jeep Avenger on myös etuvetoinen ja se on ensimmäinen Jeepin ajoneuvo, jossa on vakiona SelectTerrain-ajotilavalitsin ja Hill Descent Control -alamäkihidastin. Jeepin mukaan Avenger onkin uusi mittapuu sähköisten B-segmentin SUV-autojen maastossa etenemiskyvylle. Jeep Avenger on ensimmäinen Jeepin tulevista neljästä täysin uudesta automallista, joita se esittelee lähivuosina. Avengeria seuraavat Recon ja Wagoneer ”S” -täyssähköautot. Lisäksi Jeepiltä tulee ensi vuonna ladattava hybridiversio ylellisestä Grand Cherokee -mallista. Jeep on ilmoittanut olevansa Euroopassa täysin sähköinen vuoteen 2030 mennessä. Avengerin taustalla on PSA:n sähköautoista tuttu CMP-perusrakenne. Rakenteen ansiosta Avengerista nähdään myös polttomoottoripohjaisia versioita Italian ja Espanjan markkinoilla. Myös neliveto perustuu polttomoottorimalliin, mutta näillä näkymin pohjoinen Eurooppa saa ainoastaan täyssähköisen etuvetomallin. Suomessa Jeep Avengerin hinta asettunee noin 40 000 euron tuntumaan. Autoja voidaan bongata Suomen katukuvasta kevään tullen. Autosta esiteltiin Pariisissa myös sähköistetty 4xe-nelivetokonsepti, mutta autosta ei ole vielä paljolti kerrottavaa. Teksti: Manu Tuppurainen ja Aake Kinnunen Kuvat: Aake Kinnunen Oikaisu 18.10.2022: jutusta poistettu viittaus, että Jeepillä olisi aiemmin ollut myös Jeep Avenger -malli. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 9.6.2026 Koeajo Maistiainen: valitsisitko Toyota Hiluxin diesel-kevythybridinä vai sähköautona? 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km