17.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: laulaja Olli Lindholmille joskus kuulunut Volvo C70 Coupé Teksti Benjamin Helander Kuva Nettiauto, Volvo Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tämän harvinaisen coupé-Volvon mukana kulkee pala suomalaisen rock-musiikin historiaa. Tämänkertainen käytetty erikoisuus loksahtaa kategoriaan paitsi harvinaiseksi jääneen ja -käyneen mallinsa puolesta, myös julkkishistoriansa kautta. Muistellaan aluksi, millaisesta autosta Volvo C70:ssä olikaan kyse. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Irti stereotypiasta Vaikka Volvolla on historiassaan myös selkeästi urheilullisia autoja, tunnetuimpana P1800 eli "Pyhimys-Volvo", ei käy kiistäminen, että ruotsalaisvalmistajalla on otsassaan vahva perheautoleima. Ei sillä, että tässä olisi mitään vikaa, mutta toisinaan Volvo on halunnut näyttää pystyvänsä muuhunkin, rimpuilla irti stereotypiasta. Kuusi vuotta Bertonen toteuttaman ja Italiassa valmistetun 700-sarjaan kuuluneen 780:n tuotannon lopettamisen jälkeen Volvo lanseerasi uuden kaksiovisen coupén vuonna 1996. Tällä kertaa malli perustui kuitenkin Volvo 850:stä eli sittemmin V70:stä lainattuun etuvetorakenteeseen, ja siitä tehtiin sekä avo- että coupé-malli. C70:n kohdalla saakin hyvällä omallatunnolla käyttää coupén määritelmää, sillä se on sedanista tehty kaksiovinen auto. Jos henkisen edeltäjän 780:n toteutti yhdessä Volvon kanssa italialainen Bertone, kääntyi Volvo tämän C70-mallin kohdalla brittiläisen TWR:n puoleen. Auton muotoilussa onkin ollut mukana erityisesti Jaguarilta ja Aston Martinilta tuttu Ian Callum, joka ei automuotoilijapiireissä esittelyjä kaipaa. Volvo C70:n 2,0 - 2,4-litraiset riviviitoset tekivät autosta suorituskykyisen, ja se ylsikin muun muassa 250 km/h huippunopeuteen. Tämän lisäksi autossa oli panostettu ylellisyysasioihin, kuten vaikkapa hyvään äänentoistojärjestelmään, mikä liittyy vahvasti tämänkertaisen käytetyn erikoisuuden teemaan. Volvo valmisti ensimmäisen polven C70:ää vuoteen 2002 asti. Se sai samannimisen seuraajan vuonna 2006, taittuvalla kovalla katolla ja italialaisen Pininfarinan kädenjäljellä. Volvo C70 T5 Coupé vm. 1999 Nettiauton valikoimista löytyy parisenkymmentä Volvo C70:ää, joista yksi on tämä Lahdessa yksityisellä myyjällä myynnissä oleva vuosimallia 1999 edustava Coupé-yksilö. Sillä on ajettu noin 282 000 kilometriä, ja se on varustettu T5-moottorilla, tarkoittaen 240 hevosvoiman riviviitosta. Mutta mikä todella on tämän yksilön suola, on myynti-ilmoituksen lisätiedoista löytyvä maininta edellisestä omistajasta. Maininnan mukaan auto on "-- edesmenneen laulajan Olli lindholmin vanha auto, eli autossa on myös pala suomirokin historiaa." Yö-yhtyeen keulakuvana ja perustajajäsenenä eniten tunnetuksi tullut ja vuonna 2019 menehtynyt Lindholm vietti varmasti työnsä puolesta merkittävän määrän kilometrejä tien päällä keikkamatkoilla. Alla on täten täytynyt olla mukavia ja turvallisia matka-autoja hyvällä äänentoistolla, ja tähän tarpeeseen Volvo C70 Coupé on varmasti aikoinaan vastannut. Lähteet: Volvo, Nettiauto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 18.5.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetty erikoisuus: Luukkulamppuinen Volvo 480 ES ’88 22.9.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: tässä Volvo 740 -farmarilimusiinissa on seitsemän ovea ja kahdeksan istuinta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 3.6.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo Amazon – vain kesäisin ajettu 19.2.2024 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet: ”pala suomalaista ralliautoilun historiaa” 7.7.2023 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet: Ruotsin armeijan entinen Volvo C303 TGB 11 9.1.2023 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet: viimeiselle matkalle Volvo 740-ruumisautolla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista