31.5.2021 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Peugeot 203 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Peugeot 203 oli äärimmäisen tärkeä malli sodasta nousseelle leijonamerkille. Nyt se on jo käymässä todelliseksi erikoisuudeksi. Pariisin autonäyttelyssä 1947 esiteltiin ranskalaisen jellonamerkin ensimmäinen uusi malli sitten toisen maailmansodan ja samalla myös merkin ensimmäinen itsekantavalla korilla varustettu sarjatuotantomalli. Tätä autoa oli varmasti valmisteltu jo vuosia, eli ehkäpä jossain määrin sodankin aikana. Kyseessä oli alemman keskiluokan Peugeot 203. Yhdysvaltojen puolelta vaikutteita hakenut Peugeot 203 oli erityisen tärkeä malli raunioista kurottaneelle valmistajalleen. Pösön 203 oli selvästi saanut vaikutteita Yhdysvaltojen dollarihymyjen puolelta, mutta se onnistui silti näyttämään myös mannermaiselta ehkäpä osin maltillisen mittansa johdosta. Autoa valmistettiin Ranskan Sochauxissa ja se oli tärkeä ase taistelussa kotimarkkinoiden herruudesta. Citroën ja Renault haastoivat leijonan tosissaan. Alkutaipaleella oli pieniä haasteita sodan runtelemassa maassa, mutta lopulta tuotanto aloitettiin 1948 ja ensimmäiset autot saatiin toimitettua asiakkaille vuoden 1949 puolella. Neliovinen Peugeot 203 muodostui hyvin suosituksi erityisesti kotimarkkinoillaan. Neliovinen Peugeot 203 menestyi hyvin ja sekaan lisättiin myös useita erilaisia hyötykäyttöön tarkoitettuja versioita sekä 6-paikkainen farmarikori (Familiale). Jatketusta akselivälistä syntyikin jonkinlainen tavaramerkki Peugeotin farmarimalleille vuosiksi eteenpäin. Mallistoon liittyi myöhemmin myös avoauto ja coupé. Tuotanto päättyi lopulta vuonna 1960. Tuon 12 vuoden ajanjakson aikana tehtaalta valmistui lähes 700 000 Peugeot 203 -mallia monessa eri muodossa – näistä selvästi suosituin oli kuitenkin perinteinen neliovinen vaihtoehto. Myytävänä oleva Peugeot 203 omaa myynti-ilmoituksen mukaan katsastuksen pitkälle tulevaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Peugeot 203 Viikon Käytetty erikoisuus on hieman kulahtanut vuosimallin 1956 Peugeot 203 Hollolasta. Alkuperäishenkisen auton mittarilukemaa ei ole ilmoitettu, mutta katsastuksen luvataan olevan voimassa aina huhtikuuhun 2023 saakka. Nelisylinterinen 1,3-litrainen polttomoottori tuottaa noin 45 hevosvoimaa. Moottorina on 1290-kuutiosenttimetrinen nelisylinterinen bensiinimoottori. Sen huipputeho on tiettävästi ollut tehtaalta lähtiessä noin 45 hevosvoimaa pyörintänopeudella 4500 kierrosta minuutissa. Tähän on paritettu nelivaihteinen käsivalintainen vaihteisto joka välittää voiman taka-akselille. Näin liikutetaan hieman yli 4,3 metriä pitkää ja 970 kilogrammaa painavaa ajoneuvoa. Auton olemuksesta kertoo paljon, että leveys ja korkeus ovat hyvin lähellä toisiaan. Sisätilojen ilme saattaisi kaivata kohennusta. Istuimet on peitetty viltillä. Musta vanha 203 on kuin jenkkikeulalla varustettu etana. Väripigmentti on haalistunut ajan kanssa toden teolla ja jotakin paikkamaalaustakin näytettäisiin tehdyn. Pyörien puolella peli on edustuskelpoisempaa. Sisätiltakin näyttäisivät kärsineen ajan hampaasta. Istuimet on peitetty viltillä ja muualla on nähty runsaasti elämää. Myynti-ilmoituksen kuvien perusteella auton verhoilusta on hankalaa kertoa kovin kattavasti eikä varusteitakaan ollut 50-luvun ranskalaisessa aivan listaksi asti. Autoa kerrotaan huolletun, joten ehkä seuraava omistaja pääsisi kaunistelun pariin. Toisaalta tämä 203 kertoo nyt tarinan menneistä vuosista. Myynti-ilmoituksen perusteella vaikuttaa ilmeiseltä, että auton mekaaninen toimivuus on ollut etusijalla. Muun muassa bensapumppu on uusittu ja kaasari huollettu. Ostaja tuleekin saamaan auton matkaan joitakin osia alkutaipaleelle, mutta tekemistä tullee riittämään näyttelykuntoon saattamiseksi. Teksti: Henri Posa, Kuvat: tori.fi Lue lisää Kaikki artikkelit 21.7.2026 Käyttötesti käytetyllä Miltä tuntui istuutua ensimmäistä kertaa ikinä Alfa Romeon rattiin? 20.7.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Kaksivärinen muotipikkuauto Lancia Ypsilon 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 13.7.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: AMC Matador Coupé, kuin 1970-luvun Bond-elokuvasta 10.7.2026 Kuluttajat Käytetyn Mersun ostaja löysi autosta puutteita toisensa jälkeen – epäselvyydet johtivat lopulta riitaan autoliikkeen kanssa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?